Lasten neuleet

  • Raitavillapaita

      Olen niitä jotka aloittavat neulomisen suuresta inspiraatiosta, mutta joille lopputulos tulee sivutuotteena. Tämä villapaita sai alkunsa noin vuosi sitten. Siitä piti tulla ensin neule minulle, sitten lapselle ja lopulta sekin meni uusiksi pari kertaa. Puolen vuoden päästä en olisikaan halunnut raidallista, mutta kyseiset värit oli myyty jo loppuun enkä saanut yhtä sävyä tarpeeksi lisää….

  • Valmiiseen villapaitaan uusi pääntie

        Huomasin jo heti syksyllä jokunen kuukausi lapsen neuleen neulomisen jälkeen pääntien olevan liian löysä. Olin laiskotellut puikkojen vaihdossa, ja neulonut pääntien hitusen liian isoilla puikoilla, ja se toki kostautui myöhemmin käytössä. Paita on kuitenkin muuten ollut sopiva, ja nyt sille tuli enemmän tarvetta toisen neuleen käydessä liian pieneksi lapselle.   Kaivoin siis neuleessa…

  • Paksu villapaita lapselle

      Hamstrasin alkukesästä kotimaista Tukuwoolia, kun omistaja ilmoitti päättävänsä lankojen teon. Eipä mennyt aikaakaan, kun Tukuwoolin toiminnan ja langat osti jyväskyläläinen Titityy, ja lankoja saa taas luojan kiitos uudelleen. Hyvin hamstratuista langoista oli siis tehtävä jotain, jotta kohta voisi hamstrata myös uusia Tukuwool värejä.   Tukuwool on ohutta ja riittoisaa. Tein niistä jo viime syksynä…

  • Ohje helppoon villapaitaan lapselle

    Langat saatu Kässäkerho Pompomilta Olen innostunut villapaitojen neulomisesta. Sen ensimmäisenylhäältä alas paidan jälkeen jäin oikeastaan koukkuun raglanpaitoihin, ja olen nyt testannut sekä alhaalta ylös että ylhäältä alas versioita. Jälkimmäinen on huomattavasti enemmän omaan mieleen, ja tällä tekniikalla saa helposti lapsen villatakin sen kummemmin kikkailematta. Langaksi valitsin Kässäkerho PomPomista saadut Onionin nokkoslangat, ihanan herkullisissa väreissä. Tein…

  • Puuvillaneuletakki lapselle (ohje)

      Tämän kevään hittivärit tuntuvat olevan selvät. On minttua, lohen punaista / korallia, valkoista, kirkkaita sävyjä, mutta silti hempeitä sellaisia. Parasta toki on löytää näitä kaikkia samoja sävyjä niin kankaista kuin langoistakin. Kaikista parasta aikaa siis yhdistellä tuotteita toisiinsa, kun kauppiaat ovat samoilla linjoilla keskenään.   Sain Lankasatamasta joku aika sitten yllätyspaketin. Ensin haaveilin pehmolelujen…

  • Ensimmäinen villapaitani

      Nyt se on valmis, ensimmäinen neulomani villapaita. Kuten jo aiemmin kerroin, aloitin suoraan joidenkin mielestä väärästä päästä, mutta itselleni oikeastaan sillä oikealla tavalla. Juuri siten kuin olin toivonutkin. Ylhäältä alas ilman saumoja.   Tämä paita on neulottu Teeteen Helmi langasta. Se on ihanan pehmeää merinovillaa, jota on myös erittäin kiva neuloa. Koko on 110…

  • Virkattu neuletakki lapselle

        Aloitin virkkaamisen keväällä lippapipoista jääneistä bambulangoista. Ja koska olen äärimmäisen huono arvioimaan menekkiä, eivät jämälangat riittäneet alkuunkaan, vaan oli ostettava lisää. Muistaakseni jopa enemmän kuin kerran.   Ja eihän sitä nyt vanha virkkaaja ohjetta tarvitse, purkaminen opettaa. Eli purkamisen kautta on menty, ja purkaa olisi saanut koko neuleen. Toisaalta lapsi ei välitä siitä…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!