Raitavillapaita

Raitavillapaita

  Olen niitä jotka aloittavat neulomisen suuresta inspiraatiosta, mutta joille lopputulos tulee sivutuotteena. Tämä villapaita sai alkunsa noin vuosi sitten. Siitä piti tulla ensin neule minulle, sitten lapselle ja lopulta sekin meni uusiksi pari kertaa. Puolen vuoden päästä en olisikaan halunnut raidallista, mutta kyseiset värit oli myyty jo loppuun enkä saanut yhtä sävyä tarpeeksi lisää….

Valmiiseen villapaitaan uusi pääntie

Valmiiseen villapaitaan uusi pääntie

    Huomasin jo heti syksyllä jokunen kuukausi lapsen neuleen neulomisen jälkeen pääntien olevan liian löysä. Olin laiskotellut puikkojen vaihdossa, ja neulonut pääntien hitusen liian isoilla puikoilla, ja se toki kostautui myöhemmin käytössä. Paita on kuitenkin muuten ollut sopiva, ja nyt sille tuli enemmän tarvetta toisen neuleen käydessä liian pieneksi lapselle.   Kaivoin siis neuleessa…

Taskullinen villatakki

Taskullinen villatakki

  Olen jo jonkin aikaa haaveillut neulovani lapselle taskullisen neuletakin. Eikä mitä tahansa taskuja, vaan rennot taskupussit neuleen sisäpuolella, mieluiten ilman saumoja. En oikein löytänyt kunnon ohjetta, joten tälläkin kertaa suunnittelin ja “kaavoitin” neuleen itse.   Lankana on superpehmeää ja paksua Onionin Organic Wool & Nettle, jota neulotaan 5-6 puikoilla. Minä neuloin 6 puikoilla, paitsi…

Paksu villapaita lapselle

Paksu villapaita lapselle

  Hamstrasin alkukesästä kotimaista Tukuwoolia, kun omistaja ilmoitti päättävänsä lankojen teon. Eipä mennyt aikaakaan, kun Tukuwoolin toiminnan ja langat osti jyväskyläläinen Titityy, ja lankoja saa taas luojan kiitos uudelleen. Hyvin hamstratuista langoista oli siis tehtävä jotain, jotta kohta voisi hamstrata myös uusia Tukuwool värejä.   Tukuwool on ohutta ja riittoisaa. Tein niistä jo viime syksynä…

Mekkotehdas koulutyttöjen tyyliin

Mekkotehdas koulutyttöjen tyyliin

  Syksy tuntuu olevan käsityökirjojen juhla-aikaa. Wsoy:n Mekkotehdas koulutyttöjen tyyliin on yksi niistä odotetuimmista, ompelevan vanhemman perusteos kun lapsi on hurahtanut taaperosta jo kouluikään. Ja mikä parasta, kirja on oikeasti tarpeellinen koululaisten vanhemmalle, tai jopa koululaiselle itselleen. Myös lapsi voi ommella itse vaatteita!   Aiemmista kirjoista poiketen tämä kirja sisältää myös unisex malleja, eli mukana…

Ohje helppoon villapaitaan lapselle

Ohje helppoon villapaitaan lapselle

Langat saatu Kässäkerho Pompomilta Olen innostunut villapaitojen neulomisesta. Sen ensimmäisen ylhäältä alas paidan jälkeen jäin oikeastaan koukkuun raglanpaitoihin, ja olen nyt testannut sekä alhaalta ylös että ylhäältä alas versioita. Jälkimmäinen on huomattavasti enemmän omaan mieleen, ja tällä tekniikalla saa helposti lapsen villatakin sen kummemmin kikkailematta. Langaksi valitsin Kässäkerho PomPomista saadut Onionin nokkoslangat, ihanan herkullisissa väreissä….

Perinneneuleiden arvostus

Perinneneuleiden arvostus

  Minun ei tarvitse edes miettiä mistä intoni käsitöihin on tullut. Se on ehkä hypännyt suvussamme yhden sukupolven yli, mutta läsnä se on ollut koko ajan. Olen jo pienestä pitäen pukeutunut virkattuihin mekkoihin, neulottuihin villapaitoihin ja pipoihin, ja onneksemme olen nyt löytänyt noita samoja vaatteita uudelleen omien lasteni käyttöön. Mikä onkaan parempaa, kuin nähdä oman…

Puuvillaneuletakki lapselle (ohje)

Puuvillaneuletakki lapselle (ohje)

  Tämän kevään hittivärit tuntuvat olevan selvät. On minttua, lohen punaista / korallia, valkoista, kirkkaita sävyjä, mutta silti hempeitä sellaisia. Parasta toki on löytää näitä kaikkia samoja sävyjä niin kankaista kuin langoistakin. Kaikista parasta aikaa siis yhdistellä tuotteita toisiinsa, kun kauppiaat ovat samoilla linjoilla keskenään.   Sain Lankasatamasta joku aika sitten yllätyspaketin. Ensin haaveilin pehmolelujen…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!