Käsityöt kierrättäen

Käsitöitä voi tehdä myös kierrätystarvikkeista, vanhoista kankaista ja langoista. Täältä löydät ohjeita kierrätysaiheisiin käsitöihin.

  • Ovikranssi jämälangoista

      Joulu on tunnetusti ovikranssien aikaan. Tänä vuonna käsityöblogeja on villinnyt haaste pyöritellä jämälangoista kransseja, ja samaa päätin kokeilla myös itsekin. Sen sijaan että olisin pyöritellyt minikeriä ja liimannut niitä kranssinkehykseen, päätin pyöritellä lasten kanssa tupsuja ja koota niistä kranssin.   Ohje tupsun tekemiseen on helppo. Tarvitset vain joko jokaisesta keittiöstä löytyvän puuhaarukan, tai sitten…

  • Mittatilaus- ja korjausompelua Hämeenlinnassa

        Saan paljon tiedusteluja Hämeenlinnan alueen korjausompelimoista, mittatilausvaatteista ja erilaisista muista alan taitajista. Oma aikani ei valitettavasti päivätyön, blogin ja perheen pyörittämisen keskellä riitä mittatilaustöihin asti, muuta kuin lahjaksi ystävälle. Olen siis ohjannut tiedustelijat eteenpäin, ja nyt onkin vihdoin ilo kertoa teille blogiin asti mitä loistavin paikka jossa voi hoitaa kaikki mittatilaus- ja korjausompelut…

  • Kierrätyshääpuku morsiamelle

      Ompelin ystävälleni tänä kesänä hääpuvun. Tähän pukuun liittyi tarina, sillä saman puvun silkissä oli vihitty myös morsiamen äiti. Suunnittelimme puvun yhdessä morsiamen kanssa, ja minä ompelin puvun alusta loppuun. Puvun alle mahtui kaksikin korsettia, jotta syöpähoitojen aiheuttamat jälkivaikutukset eivät vaivaisi liikaa tärkeänä päivänä.  Koko hääpäivään yhdistyi siis paljon tunteita. Selvitymistä, suunnatonta onnea ja rakkautta….

  • Tennareiden pikakorjaus

      Ostamme lapsille paljon kenkiä käytettynä. Aiemmin kolme kertaa vuodessa vaihtuva jalan koko ei ole oikein innostanut ostamaan uutenakaan, ja kenkiä saa hyvin myös käytettynä. Ja kun kenkiä on moniin eri tilanteisiin, ei jalka ehdi mitenkään vääristyä yhden tai kahden kengän mukaiseksi.   Käytettyjen tennareiden ongelma on kuitenkin tarrojen pitävyys. Juokseva 5v saa tarrat irti…

  • Kierrätys Kånken, Re-Kånken

        Olen jo pitkään ihaillut vanhaa kunnon Kånkenia. Haaveillut sellaisesta lasten repuksi kouluun ja päiväkotiin, mutta joka kerta kieltäytynyt ostamasta, sillä Kånkeneissa ei ole ollut mitään sellaisia arvoja joiden vuoksi voisin sitä ostaa. Ei ole luomua, ei kierrätystä tai edes pohjoismaista ompelua. Nyt Kånken on kuitenkin taas ostoslistallani, sillä perinteisestä repusta on julkaistu Re-Kånken….

  • Miniryijyt ja matot kudontakehyksellä

    Miniryijy saatu, yhteistyössä Kässäkerho Pompom   Olen jo pitkään ihaillut ryijyjen uutta tulemista. Unikuun terapiahuone on esitellyt aivan mahtavia miniryijyjä, samoin kuin Muita Ihania ja onpa aiheesta tehty ihan lehtijuttujakin. Miniryijy on siis suosiossa, ja onhan ne tyylikkäitä uudella modernilla tvistillä.   Minä sain Kässäkerho PomPomista testiin kudontakehyksen, jolla voisin itsekin päästä mukaan ryijyhurahdukseen. Pitkään…

  • Päivä prinsessana (kuinka tehdä nopea kruunu)

      Joskus pikainen askarteluidea voi pelastaa koko illan. Tai jopa koko viikon. Siitä poikii uusia ideoita, sillä saa aikaan kymmeniä uusia leikkejä ja sillä saa ennen kaikkea lapset askartelemaan siksi aikaa kun itse yrittää tehdä ruokaa. Ja lopulta huomaa unohtaneensa koko ruuan, kun on itse jäänyt askartelemaan.   Me kaivoimme eräänä iltapäivänä esiin Teippitarhasta ostamani…

  • Lasten piirtämät kirjastokassit

      Olemme sopineet lapsen kanssa, että hän saa oman kirjastokortin heti kun osaa lukea kunnolla. Koska odottavan aika on pitkä ja innostus on tällä hetkellä enemmän laskuihin kuin lukemiseen, päätimme piristää kirjastoreissuja jo hieman etukäteen.   Minä löysin kaapista vanhasta lakanasta aikoinaan leikatut ja saumuroidut palat jotka kaipasivat sitä jotain. Flunssaisena päivänä teippasimme kankaat pöytään…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!