Käsityöt kierrättäen

Käsitöitä voi tehdä myös kierrätystarvikkeista, vanhoista kankaista ja langoista. Täältä löydät ohjeita kierrätysaiheisiin käsitöihin.

  • T-paidasta kassi

      Olen ensi viikolla vetämässä Marttayhdistykseni kanssa t-paidan muokkauspajaa lähikirjastolla. Sitä varten mietin erilaisia nopeita muokkauksia jo nähtyjen pipon, maton, korien ja rättien lisäksi. Martat kannustavat tänä vuonna harkitsemaan omia vaateostoksia, sekä korjaamaan ja tuunaamaan vanhasta uutta. Tämähän toki meiltä onnistuu.   Itse otin muokattavaksi miehen vanhan t-paidan ja oman jo liian lyhyen topin. Nopea…

  • Nopea tyllihame ilman ompelua

      Luon itselleni paineet joka kerta kun lapsi saa pukeutua päiväkotiin tai syntymäpäiväjuhlille. En halua kerryttää kaappeihin selkeitä naamiaispukuja, vaan parempi luoda puvut asusteilla tai muuten tuunaamalla. Ja siinä sitten taas mietitään mitä tällä kertaa tekisi. Tai ollaan tekemättä.   Kevään ensimmäinen hiiripuku ei kelvannut lapselle enää vappukesteille, mutta onneksi muistin kaapin perukoilla majailevan morsiusneidon…

  • Farkkutakki vanhoista farkuista

      Olin suunnitellut tätä jo syksytakiksi, ja nyt näyttää siltä että kevätkin ehtii mennä ohi ennen kuin takki pääsee kunnolla käyttöön. Farkkujen leikkaaminen oli se haastavin osuus, ja siihen tämä projekti monta kertaa tyssäsikin. Miten ihmeessä asetella kaavat sopivasti farkkujen päälle?   Lopulta pakotin itseni työhön. Tein IsoSiskolle miesten vanhoista farkuista takin. Näihin on käytetty…

  • Helpot naamiaispuvut

        Viikon 16 kierrätysvinkki syntyi kuumeisena päivänä tajutessani että lapselta puuttuu muskarikonsertin hiiripuku. Mietin kuinka saada tehtyä puku kaapin antimista ilman suurempia ompeluprojekteja kuumeen viedessä minut sohvan pohjalle. Kokosin samalla myös seuraavaa kertaa varten Pinterestiin kansion erilaisita naamiaispuvuista. Suurin osa näistä on sellaisia jotka voi tehdä kotona kierrätysmateriaaleista.   Omaan projektiini löytyi toisesta projekstistani…

  • Kesämekot kierrättäen

      Tällä viikolla olen suunnannut katseen jo kesään. Huiviompeluista ylijäänyt vanha mekon yläosa kaipasi tuunaamista, ja löytyipä kaapista vanha hamekin saksittavaksi. Lasten kevättakit eivät ole vielä edes leikattuja tai loppuun asti suunniteltuja mutta jotenkin kesämekot kiilasivat tiensä ompelupöydälle. Ehtii ne takit viimeistään syksyksi vielä ommella.   Leikkasin vanhasta hameesta vyötärökaitaleen mekon miehustaksi. Hameen vuori päätyi…

  • Nopea kierrätyspenaali

        Saavuin eräänä päivänä töistä vesirokkoparantolaan, jossa mummo oli teroittanut kaikki askartelulaatikkomme kynät ja järjestellyt tussit ja muut kynät erikseen. Kuulemma meillä oli nopea tarve penaalille. Erittäin nopea tarve.   Lasten siinä vielä piirrellessä ompelin sitten penaalin. Materiaalia ei tarvinnut kovin kertaa miettiä sillä farkkujen taskuja löytyy aina jostain laatikosta. Vetoketju löytyi laatikon pohjalta…

  • Pipot ja huivit kierrättäen

    Löysin kaapista miehen reikiintyneet vanhat collegehousut ja oman ikivanhan kesämekkoni. Mietin mitä kaikkea niistä voisikaan tehdä, jotta valmiiden vaatteiden ja kankaiden käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä. Rullapäärmeen ompelu Mekosta sai helposti kaksi monipuolista huivia, jotka huolittelin rullapäärmeellä siistiksi. Tästä tein myös ihan video-ohjeen, sillä uskon että teistä on siellä moni muukin joka ei välttämättä muista käyttää…

  • Likaisen paidan tuunaus

        Likaisia paitoja löytyy varmaan muidenkin lasten vaatekaapeista. Sellaisia tahroja jotka ei vaan lähde pesuista ja sappisaippuoista huolimatta pois, mutta hyviä paitoja jotka muuten olisivat vielä täysin käyttökelpoisia. Aiemmin muokkasin jo PikkuSiskon likaiset paidat IsoSiskon pikkuhousuiksi, ja tällä viikolla muokkaukseen pääsivät IsoSiskon likaiset paidat.   Kokeilin siis erilaisia muokkauksia, ja toivon että näistä joku…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!