_c_vappu_.jpg
| | | |

Helpot naamiaispuvut

 

_c_vappu_.jpg

IMG_5621

IMG_5591

 

Viikon 16 kierrätysvinkki syntyi kuumeisena päivänä tajutessani että lapselta puuttuu muskarikonsertin hiiripuku. Mietin kuinka saada tehtyä puku kaapin antimista ilman suurempia ompeluprojekteja kuumeen viedessä minut sohvan pohjalle. Kokosin samalla myös seuraavaa kertaa varten Pinterestiin kansion erilaisita naamiaispuvuista. Suurin osa näistä on sellaisia jotka voi tehdä kotona kierrätysmateriaaleista.

 

Omaan projektiini löytyi toisesta projekstistani jäljelle jäänyttä harmaata Mopparia, joka on kotimaista kierrätyslankaa, sekä kaapista loppuvarusteeksi harmaa mekko. Pantoja on kahdelle lapselle kertynyt jo niin monta että yhden saatoin tuhlata hiiren korviksi. Halusin tehdä asusteet joita voi käyttää myöhemmin, ja toisaalta taas käyttää kaapista jo jotain valmista jota ei kuitenkaan tarvitse tuhota vain yhtä konserttia varten.

 

Kaikessa hötäkässä konserttiaamuna hiireltä unohtuivat viikset. Se ei onneksi menoa haitannut ja PikkuSiskokin oli enemmän kuin innoissaan mahtavasta konsertista ja IsoSiskon esiintymisestä. Huomaan pyyhkiväni silmäkulmia mitä vanhemmaksi lapset kasvavat ja mitä enemmän he touhuavat itsenäisesti erilaisissa tilaisuuksissa.Kohta varmaan pillitän jokaisessa juhlassa ennen kuin lapsi pääsee edes lavalle. Minä taidan olla enemmän ylpeä lapsista kuin he minusta 😉

 

Näitä ideoita tai Pinterestistä löytyviä kuvia kannattaa käyttää hyödyksi myös nyt lähestyvänä vappuna!

 

IMG_5593

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *