Pääsiäisaskartelut tilkuista ja jämälangoista

Pääsiäisaskartelut tilkuista ja jämälangoista

    Aloitimme valmistautumisen pääsiäiseen jo hyvissä ajoin. Huomasin lasten kasvaneen innostuksen ompeluun, ja päätimme yhdessä ommella pääsiäispuput. Näistä syntyi valloittavat, silmättömyydestä huolimatta. Kiitin myös onneani päiväkodin hoitaessa askartelupuuhat loppuun.   Pupu on helppo tehdä ihan aloittelijankin. Piirrä pelkistetty pupu leivinpaperille, josta lapsi voi leikata sen irti. Tämän jälkeen kiinnittäkää se yhdessä kankaalle siten, että…

Onnelin ja Annelin inspiroima nukkekoti

Onnelin ja Annelin inspiroima nukkekoti

Yhteistyössä Tammi kustannus, kirja saatu arvostelukappaleena   Lapset ovat innostuneet askartelusta, sekä toki Onnelista ja Annelista. He olivatkin onnesta soikeana kun kustantajalta arvostelukappaleena saapunut Onnelin ja Annelin nukkekotikirja saapui postista. Ennen kuin ehdin itse edes avata kirjaa, oli IsoSisko jo ensimmäisen työn kimpussa aivan innoissaan.   En ole itse näpertelijä. Hallitsen isommat kokonaisuudet, ja erilaiset…

Helppo amppeli ilman solmuja

Helppo amppeli ilman solmuja

  Ostin Kädentaidot messuilta sekä puisia helmiä, että myös luonnonvalkoista matonkudetta. Ennen kuin olen edes ehtinyt miettimään matonkuteen todellista käyttöä, päätin kokeilla pikaista amppelia ilman vaikeita solmuja. Ja eikä tähän solmuja tarvittukaan, vain helmiä ja vähän sitomista.   Leikkasin siis matonkuteesta neljä noin 3 m pitkää palaa, eli 4 x 3m palat. Isoja puisia helmiä…

Ovikranssi jämälangoista

Ovikranssi jämälangoista

  Joulu on tunnetusti ovikranssien aikaan. Tänä vuonna käsityöblogeja on villinnyt haaste pyöritellä jämälangoista kransseja, ja samaa päätin kokeilla myös itsekin. Sen sijaan että olisin pyöritellyt minikeriä ja liimannut niitä kranssinkehykseen, päätin pyöritellä lasten kanssa tupsuja ja koota niistä kranssin.   Ohje tupsun tekemiseen on helppo. Tarvitset vain joko jokaisesta keittiöstä löytyvän puuhaarukan, tai sitten…

Ezpz Play mat alusta käsitöihin ja askarteluun

Ezpz Play mat alusta käsitöihin ja askarteluun

Yhteistyössä Ipanainen ja Ezpz Play, tuote saatu   Aikuisen askarrellessa ja ommellessa lapsetkin toki kiinnostuvat, ja haluavat auttaa. Vahinkoja kuitenkin sattuu, ja tuntuu ettei tavallinen keittiönpöytä koskaan riitä tarpeeksi hyväksi alustaksi käsitöihin ja askarteluun. Yhteistyössä ezpz Play mat:in kanssa pääsin testaamaan uutta alustaa juurikin käsitöihin ja askarteluun.   Otin härkää sarvista ja päätin ensimmäiseksi kokeilla…

Venyvä ja kuivumaton muovailuvaha

Venyvä ja kuivumaton muovailuvaha

Yhteistyössä Leikkien, tuote saatu   Olemme muovailuvahojen suurkuluttajia. Parin vuoden ajan on keräilty kuivuneita vahoja lattioilta, ihmetelty väriä “vaihtavia” vahoja ja pöytien pintoja muovailun jälkeen, testattu uusia innovaatioita ja todettu kaikissa olevan aina jokin pieni vika. Lapset kuitenkin muovailevat todella innoissaan, ja minä antaisin heidän muovailla vielä enemmänkin, jos vaan täydellinen muovailuvaha löytyisi.   Otimmekin…

Kädentaidot 2016 ja käsitöiden uudet tuulet

Kädentaidot 2016 ja käsitöiden uudet tuulet

  Olen käynyt Tampereen Kädentaidot messuilla jo yli 10 vuotta, enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Vielä 10 vuotta sitten tarjontaa meille itse tekijöille oli huomattavasti vähemmän, ja tuntui että tänä vuonna tarjontaa oli jotenkin onnistuttu laajentamaan vielä lisää. Oli uusia lankamyyjiä, kangaskauppiaita ja toki niitä uusia käsitöiden innovaatioitakin. Toiset hakevat messuilta lahjat suoraan pakettiin, ja toiset…

Valokuvat esille

Valokuvat esille

  Olen ollut nykyisessä työpaikassani nyt reilu kolme vuotta. Olen sen kolmen vuoden ajan vaihtanut työpistettä ja työpöytää kyllä säännöllisesti, nyt jopa työmatkaa, ja sama kolme vuotta vanha valokuvakooste perheestäni on kulkenut jokaisessa muutoksessa mukana. Kuvassa perheeni on aika apea, ja pienempi lapsi ei osaa edes kävellä. Kun siis sain Minna Enqvistin Ihanat Albumit -kirjan…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!