Inspiraatio

  • Neuletakki silkkivillasta

      Pari viikkoa sitten sain valmiiksi pitkään puikoilla olleen ikuisuusprojektin. Moni teistä varmaan näkikin Instagramissa pitkään kuvia Pirtin kehräämön villalangoista ja hitaanlaisesti sujumisesta neulomisesta. Kuten olen aiemminkin todennut, minulle tärkeintä ei ole aina se päämäärä, vaan itse matka.   Ostin langat siis jo jokin aika sitten ihanasta Titityystä. Suunnittelin neuleen Tuulia Salmelan Neulo saumattomasti ylhäältä…

  • Neulefestarit 2017

      Yhteisöllisyys, lämminhenkisyys ja yhteinen into lankoihin neulomiseen ja tekemiseen kantaa hedelmää pitkälle. Pelkästään jo näillä aineilla saa aikaan hyvän viikonlopun, mutta kun päälle heitetään vielä kotimaisia ja ulkomaisia alan tähtiä, loistava sää ja mahtava seura, sekä toki paljon uusia vinkkejä, saa aikaan loistavat Jyväskylän neulefestarit.   Olin tänä vuonna paikalla ensimmäistä kertaa. Osallistuin Veera…

  • Vinkit lasten taidefestivaali Hippaloille 2017

    Yhteistyössä Hippalot, osa lipuista saatu   Meidän lomasuunnitelmat alkavat monen muun tavoin huhtikuun tienoilla. Ensimmäisenä tarkastamme Hippaloiden ajankohdan, jonka jälkeen alamme suunnittelemaan lomapäiviä ja muita mahdollisia reissuja. Hippalot on siis lasten ja nuorten taidetapahtuma Hämeenlinnassa, joka täyttää tänä vuonna peräti 40 vuotta. Mahtava saavutus! Olen itse ihastunut ja rakastunut tapahtumaan siitä asti kun muutimme kaupunkiin,…

  • Sisustusunelmia

      Lomalla ja juhlapyhinä on aina hyvä aika siivota ja järjestellä paikkoja. Siinä missä arki rullaa kellon ja listojen mukaan, saa lomalla ja pyhäpäivinä keskittyä siivoamiseen ja ihan vain olemiseen. Legojen siivoaminen lattialtakin voi saada joskus aikaan yllättäviä lisäkäänteitä, ja yhtäkkiä sitä huomaakin silittävänsä verhoja ja hinkkaamassa keittiön lattialistoja puhtaaksi.   Minulle pyhäpäivät ovat siis…

  • Neuleen steekkaus, aukileikkaus

    Olen kevään aikana neulonut itselleni enemmän tai vähemmän neuletta. Aloitin neulomisen ylhäältä, ja neuloin suljettuna neuleena kokonaan ylhäältä alas. Näin lomapäivinä on vihdoin ollut aikaa viimeistellä neuletta ihan kunnolla. Neuleen leikkaaminen auki Kun hihatkin olivat nyt vihdoin valmiit, oli aika ommella ompelukoneella ja avata neule saksilla. Kyllä, oman neuleen leikkaaminen herättää hieman ristiriitaisia tunteita. Sitä…

  • Lyhythihainen mekko pippuricollegesta

      Olemme olleet lasten kanssa jo kesäfiiliksissä. Puimme päälle ompelemani kesämekot, jotka ompelin paksummasta NOSHin pippuricollegesta. Tässä kankaassa yhdistyy paksumman kankaan hyvät ominaisuudet, sekä kuitenkin myös neuloksen ihanuus kun se sujahtaa saumurin alle saumaksi ihan sellaisenaan.   Yllättävä puuterin sävy upposi kyllä neljävuotiaaseen, mutta itselleni sävy vaatinee ainakin päälle tummemman neuleen. Sellainen siis varmasti työn…

  • Taskun ompeluohje ja räsymattomekot

      Lapset ovat pyytäneet itselleen uusia kesämekkoja. Heillä alkaa olla jo selkeä käsitys siitä mitä heidän vaatekaapeistaan puuttuu, mille on tarvetta ja ennen kaikkea mitä äiti osaa ommella. Kesämekko oli sen verran helppo ja raikas pyyntö, että niitä teen aina mielelläni.   Tällä kertaa ostin Verson Puodin Mummolantuntua ihanan raikkaassa värissä. Hieman haasteellista oli löytää…

  • Käsityöbloggaajat superihmisiä?

        Meillä kuulemma kädet vispaa, aikaa on enemmän kuin muilla ja työtkin näyttää aina mahtavilta. Koko ajan joku työ kesken, ja silti niitä valmistuu kuin liukuhihnalta, vielä tekstien kera blogiinkin. Kuinka me käsityöbloggaajat sitten teemme tämän, olemmeko superihmisiä?   Näin minulta tiedusteltiin jokin aika sitten. Jäin miettimään käsityöbloggaajan syvintä olemusta, ja meidän yllä kiiltelevää…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!