Inspiraatio

  • Oma koti Hämeenlinnasta?

    Kaupallinen yhteistyö OP Koti Olen muuttanut monta kertaa uudelle paikkakunnalle. Joka kerta se on ollut kuin hyppy tuntemattomaan. Mistä löytää se oma koti, kun tiedossa on ehkä vain se työ- tai opiskelupaikan sijainti? Alueet muuttuvat ihmisten mukana, mutta jo heti alkuun oman kodin olisi hyvä tuntua omalta. Me muutimme siis Hämeenlinnaankin aivan ummikkoina. Tunsimme yhden…

  • Pieniä lahjoja opettajille ja päiväkotien hoitajille

    Olen aivan liian monena toukokouisena päivänä mennyt jonkin harrastuksen kevätjuhlaan iloisin mielin, kunnes olen huomannut muiden vanhempien tai lasten käsivarsilla keikkuvat lahjapussukat. Ai niin, sellaisetkin piti tehdä! Tänä vuonna puolisoni ennakoi, ja kirjoitti kalenteriin jo kuukauden alussa lahjottavien nimet, sekä aloitti itse suunnittelun jo äitienpäivän tienoilla. Oi kun itsekin olisin noin järjestelmällinen! Oikeastihan olen itse…

  • Itse tehty ja ommeltu sanapeli

    Kesän kukat ovat päässeet jo oman teehetken äärelle. Niistä vielä haaveillessa tein kuitenkin kesän retkiä varten ommellun sanapelin. Pelin ohje löytyy nyt uusimmasta Ihana-lehdestä, joka on ilmestynyt kauppoihin tällä viikolla. Halusin siis tehdä kestävän pelin kierrätystarvikkeista. Näihin on käytetty vanhojen tyynyliinojen puuvillaa, ja peli on tosiaan pesukoneen kestävä. Siihen voi ommella myös lisäpaloja, tai kehittää…

  • Joka tyypin parhaat kaavat, loistava kaavakirja

    Kaupallinen yhteistyö, kirja saatu arvostelukappaleena Myönnän, olen itse opiskellut kaavoitusta, mutta olen laiska kaavanpiirtäjä. Siispä käytän usein peruskaavoja, joita leikkelen ja sommittelen kankaalle aina päässä olevani mallin mukaan. Siispä kun te kysytte mikä kaava tai mistä sellaisen saa, olen usein pulassa. Mutta en enää, sillä päivitetty Joka tyypin parhaat kaavat -kirja auttaa myös sinua! Joka…

  • Eskarilaisen oma huone

    Yläkerran lattiaremontin yhteydessä molemmat lapset saivat siis omat huoneet. Eskarilainen mietti omansa sisustusta ja väriteemaa pitkään. Ensin haaveina oli kaupunkimaalaus seinälle, mutta lopulta värimaailma vaihtui itse valittuun kukkatapettiin. Tämäkin kukkatapetti valikoitui Borås Tapeterin mallistosta, Scandinavian Designers. Sen värimaailmaan löytyi myös sopiva maali Värisilmän mallistosta. Kun vielä väri kantoi lapsen omaa nimeä, oli valinta täysin selvä….

  • Hämeenlinna-mekko

    Löysin Vallilan myymälästä yllättäen tuttua kangasta. Olin kyllä nähnyt siitä aiemminkin jo verhoja ja muita sisustustuotteita, mutta liikkeessä sattui olemaan vielä kaikki kankaat alennuksessa. Tavoistani poiketen ostin siis yllättäen kankaan, ilman ennakkosuunnittelua! Ostin kankaan vähän kuin hametta varten. Lopulta ompelin siitä mekon, ihan perusmekon. Otin kaavaan pohjaa Mekkotehtaan kirjasta, mutta muokkasin kaavaa jonkin verran. Madalsin…

  • Ommel 2019 – Valokuvauskurssi ompelijoille ja käsityöläisille

    Oletko miettinyt kuinka saada valovoimaisempia, kiinnostavampia ja laadukkaampia valokuvia ompelemistasi tuotteista? Voisiko parempi kuva myydä tuotetta paremmin, tai haluaisitko kuvillasi tavoittaa enemmän seuraajia sosiaalisessa mediassa? Ompelijoiden kesän paras tapahtuma Ommel saapuu taas tänä vuonna. Kolmen päivän ajan Espooseen kokoontuu niin alan ammattilaiset, kangasmyyjät, tarvikekauppiaat kuin myös innokkaat ompelijatkin. Ommel tapahtuma pidetään siis 7-9.6.2019 Espoon Opinmäessä….

  • Kätevä viimeiseksi neulottava kantapää (video-ohje)

    Monille villasukan aloittamisessa hankalinta tuntuu olevan kantapää. Minäkään en ole ollut pitkään aikaan enää sen perinteisen kantapään ystävä, ja nykyään neulon lähes kaikki sukat varpaasta varteen tiimalasikantapäällä. Joku aika sitten halusin kuitenkin opetella viimeiseksi neulottavan kantapään. Tajusin, että jos kantapään kohdalle neuloo apulangan vähän kuin lapasen peukaloa varten, voi kantapään tosiaan neuloa viimeisenä. Yleensä uuden…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!