Hyvinvointi

  • Banaanidelfiinit

      Viime viikolla juuri ennen viisivuotiaan kaverisynttäreitä silmiini osui Instagramissa banaanista muotoillut delfiinit. Nopeat, helpot ja silti niin hassun hauskat ihan vain välipalaksikin. Itse juhlissa oli niin kova meno ettei kameraa ehtinyt juuri kaivaa esille, joten tein lapsille tänään välipalaksi delfiinit hyppimään hedelmäsalaattiin.   Nämä ovat siis nopeat. Tarvitaan terävä veitsi ja banaani, ja vähän…

  • Sokeriton kuukausi (tai vuosi)

        Jossain lokakuun flunssaputken jälkeen unohdin pukea lenkkikengät aamuisin jalkaan. Pyörällä pääsi töihin nopeammin kun ei ollut luntakaan. Enkä totisestikaan jaksanut herätä yhtään aiemmin kuin oli pakko, joten joululoman alkaessa tajusin juoksukenkieni pölyttyneen eteisen nurkassa lähes koko syksyn. Kaivoin esiin joulusuklaat, piparit, salmiakit, vihreät kuulat ja vielä vähän kinuskia ja puolukoita. Kyllähän se jouluruokakin…

  • Sisäinen timanttini

        Koskaan ei ole liian myöhäistä tai aikaista aloittaa oman sisäisen timantin hiominen tai etsiminen. Elämä kun on täynnä valintoja. Voi jäädä suohon vellomaan, tai nousta sieltä kahta vahvempana.   Olen itse tänä vuonna löytänyt liikunnan henkisen tuen, sekä palannut vanhoihin neuletöihin aivojen lepuuttamisen toivossa. Samaan aikaan olen osallistunut politiikkaan, yrittänyt pärjätä vaativassa työelämässä…

  • Inspiroiva ja värikäs Lankamaailma

      On aina yhtä ilahduttavaa saada kutsu blogitapahtumaan, vaikka harvoin pääsen niihin paikalle. Tällä kertaa kun kutsu kuitenkin saapui Lankamaailman bloggaajailtaan, oli yhden illan junareissu kaiken sen säätämisen arvoista.   En ollut aiemmin käynyt Lankamaailmassa, joten kaupan värimaailma ja valikoima yllättivät minut täysin. Tarjolla oli vähän kaikille jotain, ja enhän minäkään ilman ostoksia voinut kotiin…

  • Kotimaisen ruuan gurut

      Kaupan ostoskärryjen täyttäminen on välillä salapoliisin hommaa. Ostamme kotimaista ja luomua, reilua kauppaa ja mahdollisimman paljon lähiruokaa. Tarkastan usein tuoteselosteet ja pakettien nurjat puolet, ja pahimmillaan saatan haahuilla kaupassa tunnin, jos en osaa päättää mitä arvoistani arvostan sillä hetkellä eniten. Pitäisi tehdä isoja arvovalintoja arjen kiireessä, lasten ehkä kirkuessa vieressä tylsyyttään.   Erilaisissa tuotteiden…

  • Hiusten kasvivärjäys

      Istuin eilen taas uuden kampaajan tuolissa jännittyneenä. En ole vielä 33 ikävuoteni aikana löytänyt sitä oikeaa, juuri minulle sopivaa kampaajaa. Olen kyllä kokeillut ystäviä ja tuntemattomia, leikannut itse ja antanut vain kasvaa liian pitkäksi. Olen yrittänyt pärjätä luonnonmukaisilla hoitokeinoilla ja mahdollisimman pitkillä pesuväleillä. Olen ajanut kaikki pois ja antanut tuulen vihmoa kaljua päätäni. Olen…

  • Suomalaisen työn perässä

    Viime aikoina on keskusteltu paljon kotimaisesta työstä. Kuinka pakolaiset tulevat ja varastavat työpaikkamme, kuinka hallitus riistää sunnuntaityöstä ja vähän muustakin, kuinka kotimainen yritys ei ole enää kotimainen ja kuinka yt-neuvotteluista uutisoidaan yhä lähes päivittäin.   Voimme toki syyttää maailman taloudellista tilaa, kehnoa hallitusta tai huonoja pomoja. Voimme syyttää niitä maahanmuuttajia ja velloa omassa negatiivisuudessa päivästä…

  • Minun nimeni on

      Olen tänään halannut neljävuotiasta pitkään ja hartaasti. Olen opettanut hänelle miten sanotaan “Minun nimeni on X” jämäkällä äänellä, vaikka päiväkotikaveri huutaisi vieressä omasta nimestä väänneltyä muunnosta. Olen kertonut miten kaikille voi sanoa ettei tykkää kiusaamisesta, väärästä nimittelystä ja kuinka aina huonoista leikeistä voi ja pitää lähteä pois. Olen pyyhkinyt kyyneleitä kun hän ei näe…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!