|

Sisäinen timanttini

 

IMG_0212

IMG_0217

 

Koskaan ei ole liian myöhäistä tai aikaista aloittaa oman sisäisen timantin hiominen tai etsiminen. Elämä kun on täynnä valintoja. Voi jäädä suohon vellomaan, tai nousta sieltä kahta vahvempana.

 

Olen itse tänä vuonna löytänyt liikunnan henkisen tuen, sekä palannut vanhoihin neuletöihin aivojen lepuuttamisen toivossa. Samaan aikaan olen osallistunut politiikkaan, yrittänyt pärjätä vaativassa työelämässä ja samalla haaveilla vähän kaikesta muustakin. Kaikista vaikeista päivistä huolimatta voin sanoa olevani tyytyväinen tähän vuoteen. Se on kasvattanut minua monessa suhteessa, ja monien vastoinkäymisten jälkeen osaan myös nauttia perheen tuomista iloista.

 

Samaa Jenny Belitz-Henrikssonin Sisäinen timanttikin opastaa. Etsimään askel askeleelta jokaisen sisällä kytevän voiman, josta voi ammentaa uusia ja mahtavia päätöksiä. Kirja auttaa löytämään ne omat voimavarat, antaa toivoa huomisesta ja käskee unohtamaan eilisen murehtimisen. Mikä mahtava kirja, ja 365 ajatusta voi jakaa vaikka ensi vuoden jokaiselle päivälle.

 

En ole lukenut kokonaisia kirjoja pitkään aikaan. Tämän voikin lukea joko kerralla, otteita sieltä täältä tai hitaasti joka päivä yhden ajatuksen. Ottaa vaikka mukaan työreissulle, mökille tai jättää huussiin muillekin luettavaksi. Todella pätevä kirja oikeastaan meille kaikille, ja oiva teos lahjaksi. Ei enää tekosyitä huomiselle.

 

(kirja saatu näytekappaleena)

 

IMG_0218

Similar Posts

One Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.