-Supersuositut käsityöohjeet

Neulottu panta, helppo ohje

Keväisin ja syksyisin minulla on ollut ongelmia löytää sopivia päähineitä itselleni. Pienemmät lapset on helposti saanut käyttämään pipoja, mutta omaan päähän pipot eivät ole oikein sopineet. Vuoden aikana olen onneksi löytänyt erilaiset pannat. Vierastin niitä pitkään, sillä kuvittelin, että pantoihin tarvitaan ponnari tai letti, tai paksut hiukset. Kun pääsin yli omista ennakkoluuloistani, on minustakin tullut pantojen käyttäjä.

Pannan voi helposti ommella tai neuloa itse. Katso myös muut ohjeeni, joissa käyn asiaa läpi erilaisten pantojen ja tekniikoiden näkökulmasta.

Itse neuloin tämän pannan tosiaan itselleni, mutta eipä mennyt kuin päivä, niin lapsi otti sen omaan käyttöön. Nyt se on ollut jo viikkoja lapsen käytössä, ja ihan hyvä että löytyi sopiva käyttäjä. Tämä on myös nopea välityö, jos sellaista kaipaa. Tai isommat lapset voivat osata neuloa tällaisen jopa itsekin.

neulottu solmupanta ohje

Nopea neulottu panta

Tähän nopeaan neulottuun pantaan tarvitsee paksuhkoa lankaa, puikot ja tylppäkärkisen neulan. Panta neulotaan yhteen pötköön ihan vain pyörönä, ja lopuksi vielä päätellessä ommellaan reunat kiinni toisiinsa. Samalla keskelle eteen saadaan siis solmu, joka toimii hyvin monessa käytössä.

Luo 34 silmukkaa ja yhdistä pyöröksi. Neulo pyörönä aina oikein, kunnes putkilon pituus on noin 2 cm lyhyempi kuin käyttäjän päänympärys. Päättele silmukat ja jätä noin 20 cm mittainen lanka päättelyn jälkeen.

Höyrytä tai kastele putkilo ja asettele se muotoonsa, anna kuivua. Aseta putkilon päät kuvan mukaisesti ja ompele sauma päättelylangoilla kiinni. Käytä etu- tai pykäpistoja. Päättele langat sauman sisään ja ota panta käyttöön.

neulottu panta nopea ohje

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Salmiakki ja Ilves-mekot

Onneksi olin syksyllä pari kuukautta kankaattomana, sillä nyt on suoraan sanottuna lähtenyt aivan lapasesta. Ensin oli ne Käsityömessut, sen jälkeen

Puku Linnan juhliin

Kangas saatu Voglian ylijäämäkankaista Olen syksyn ajan tehnyt projektia, joka tulee tänään nähtäväksi myös kaikille muille. Eli näin itsenäisyyspäivänä Linnan

Huivien ja hajatusten huhtikuu

  Huhtikuu alkoi lumisena, ja taitaa päättyä luonnon vihertämiseen. Puolisoani puraissut pihan kuopsuttaminen on tarttunut jo muuhunkin perheeseen, ja kotiloiden