Hattu Kaava Lapselle
| | | | | | | | | | | | |

Kalastajahattu, loistava ja monipuolinen hattukaava

Kaupallinen yhteistyö Ammattiopisto Tavastian kanssa

Moni on sitä mieltä, että hattu voi olla haastava ommeltava. Kuten kaikessa ompelussa, niin harjoittelu tekee tässäkin mestarin. Olen itse käynyt pari hattukurssia opiskeluaikoinani, mutta nyt sain oikein ammattilaisen apua paljon toivottuun hattukaavaan. Eli kalastajahatun kaava nyt ilmaiseksi tulostettavissa, video-ohjeen kera!

Kuinka tehdä hattujen ja päähineiden kaavoja?

Hattujen tekemistä voi tietenkin siis opiskella. Tämä ohje ja kaava on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Ammattiopisto Tavastian kanssa, jossa voi opiskella myös modistiksi, eli hattujen tekijäksi. Kyseessä on monipuolinen koulutus, joka sopii hyvin tekstiilialalla jo hieman töitä tehneillekin, tai muuten hattujen tekemisestä kiinnostuneille. Päähineitä kun tarvitaan esim teattereissa, elokuvissa, ihan arjessa muutenkin, sekä alalla on kuulemma tilaa myös uusille yrittäjille.

Olen itse tosiaan vain raapaissut pintaa hattujen ompeluun liittyen. Modistin koulutuksessa oppii siis aivan valtavasti kaikkea hattuihin liittyvää, niin kaavan piirtämisestä, materiaaleista kuin ompelustakin. Itse opiskelu on nykyään aiempaa vaivattomampaa yhdistää esim perhe-elämään, sillä koulutuspäiviä on usein keskitetty tietyille päiville. Hienoa on myös se, että opinnoissa voi valita tutkinnon osia myös muiden koulutusten tutkinnoista.

AmmattiopistoTavastiassa on myös mahdollista opiskella hattujen lisäksi mm. kenkä-, kuin esim sisustusompeluakin. Kannattaa lukea lisää Kätevä-koulutuksen sivuilta. Koulutukseen voi hakea vielä nyt elokuun alussa, ja seuraavan kerran loppuvuonna. Itse sain tähän kaavaan tosiaan apua Tavastian modistipuolen opettajalta, Laura Peltoselta. Kiitokset hänelle!

Kesähattu Kaava Monta Eri Kokoa
Kesähattu Kaava Tarvittavat Osat 1

Tarvikkeet hatun ompelemiseen

Modistit ompelevat usein hattuja teollisilla ompelukoneilla, joilla pystyy ompelemaan myös todella paksuja saumoja nopeasti. Hattuja voi kyllä ommella myös ihan tavallisella ompelukoneella, varsinkin jos valitsee ohuita tai keskipaksuja, joustamattomia puuvillakankaita. Kankaaksi tähän hattuun kannattaakin siis valita joustamaton puuvilla- tai pellavakangas, sekä lieriin vielä tukikangasta avuksi. Tukikangasta voi toki silittää kaikkiin muihinkin kappaleisiin, varsinkin jos kangas on kovin ohutta. Lisäksi tarvitset vielä myös vinonauhaa, tai voit toki leikata sitä myös samasta hattukankaasta.

Tässä vielä tarvikkeet tiivistetysti.

  • joustamatonta (puuvilla)kangasta 30-50 cm x 140 cm pala
  • päänympäryksen mittainen pala vinonauhaa
  • tukikangasta vähintään 30 cm x 100 cm
  • ompelulankaa
  • tulostin kaavojen tulostamiseen
  • ompelukone

Kuinka hattu ommellaan?

On monia tapoja ommella hattu. Jos tätä kysyisi suoraan modistiopettajalta, voisi saada aivan erilaisen ohjevideon. Minä sain vinkit kyllä etukäteen Ammattiopisto Tavastian opettajalta, ja ilman niitä vinkkejä olisi jäänyt varsinkin kiristämiskuja huomioimatta. Lisäksi tässä hatusssa on huomioitu todella hyvin kankaan menekki kaavoihin merkityillä suuntamerkeillä, eli kangasta kuluu yllättävän vähän. Eipä näitä osaisi aina itse huomioida, kun ei tee päähineitä työkseen.

Tarkat ohjeet hatun ompelemiseen näet alla olevalta videolta. Katso video kokonaan, jotta saat käsityksen missä järjestyksessä palat ommellaan, ja kuinka ne kootaan yhdessä hatuksi. Muista lopuksi myös aukileikkaukset ja silitys, jotta hattu saa oikein viimeistellyn ilmeen ja ulkonäön.

Minä ompelin hatusta kolme isointa kokoa, eli lähes kaikille perheenjäsenille. Pienimpään kokoon voi muuten lisätä vielä nauhat sivuihin, joilla hatun saa pidettyä pienemmänkin lapsen päässä oikein hyvin.

Hattu Kaava Naiselle 2
Hattu Kaava Miehelle

Ilmainen lierihattukaava ja ohjevideo

Tässä yhteistyönä Ammattiopisto Tavastian kanssa tehdyssä kaavassa on siis 4 eri kokoa. Kaavoissa on myös jo 1 cm saumanvarat valmiina, paitsi lierin ulkoreunassa. Näin saat myös itse levennettyä lieriä, mikäli haluat oikein ison lierin. Huomioithan myös, että voit kopioida palat “kokonaisiksi”, piirtämällä kaavat esim kaavapaperille taitteen kanssa. Se helpottaa kankaan leikkaamista.

Tulosta tästä hattukaava, 4 eri kokoa

Kaava ja ohje on tarkoitettu vain yksityiskäyttöön.

Lierihatun ompeluohje

  1. Tulosta hattukaava, ja leikkaa oikean koon mukaiset kaavat. Voit myös jäljentää palat erilliselle kaavapaperille.
  2. Leikkaa kaavat kankaalta, ja huomioi kaavoissa olevat saumanvarat.
  3. Leikkaa kaavan mukaiset palat myös vuori- ja tukikankaista.
  4. Silitä tukikankaat vastaavien kappaleiden nurjalle puolelle.
  5. Ompele sekä lieri-, että pääosien sivusaumat, oikeat puolet vastakkain. Samat saumat myös vuoriosille.
  6. Silitä saumat auki.
  7. Neulaa kiinni ja ompele sivuosan kappale pyöreään lakimukseen, oikeat puolet vastakkain. Tee samoin myös vuorin osille.
  8. Silitä saumat auki, ja aseta vuoriosa päälliosan sisään, sivusaumat kohdakkain. Jos vuoriosa tuntuu liian isolta, leikkaa sen reunasta saumanvaroja pois noin 0,4 cm.
  9. Ompele lierin pyöreä ja pitkä ulkosauma. Kavenna ompelun jälkeen saksilla saumanvaroja ja silitä sauma auki.
  10. Tikkaa lierin reunaan tikkaus, ja voit tikata myös noin paininjalan välein tikkauksia.
  11. Aseta lieri ja päälliosat oikeat puolet vastakkain ja neulaa ne kiinni.
  12. Jos haluat kiristysnauhakujan hatun ulkoreunan ja lierin väliin, silitä vinonauha auki ja puolita se pitkittäin kaksinkerroin. Neulaa vinonauha kiinni lierin ja päälliosan väliin.
  13. Voit myös ommella puoliksi silitetyn vinonauhan lieriosan päällimmäiseksi, jolloin se siistii samalla myös sisäosan. Tällöin kiristyskuja jää hatun sisäpuolelle.
  14. Ompele juuri neulattu sauma.
  15. Tee aukileikkauksia äsken ommellun sauman lieriosan saumanvaroihin, jotta sauma kääntyy kunnolla hatun sisäpuolelle.
  16. Silitä hattu ja ompele lieriin vielä mahdollinen ompelumerkki.

Kaupallinen yhteistyö Ammattiopisto Tavastian kanssa

Kesähattu Kaava Ompelujärjestys
Kesähattu Kaava Osien Ompeleminen
Kesähattu Kaava Sisäosa
Lierihattu Pinterest

Lisää hattuohjeita

Muista myös Ovi Ompeluun-peruskurssi!

Samankaltaiset artikkelit

7 Kommenttia

  1. Yritin avata hatun kaavaa, mutta ei onnistunut. Lapsenlapseni eilen juuri olisi halunnut ommella sellaisen ja kaavaa ei löytynyt yhdestäkäään käsityölehdestä . Siksi innostuin heti kun näin sellaisen.

  2. Etkö tilannut vinonauhaa enempää kuin vain alhaalta kiinni, eikö se aukea käytössä ja pesussa ylhäältä?

  3. Kiitokset mainiosta videosta, ohjeista ja kaavoista.😊Hyvin onnistui hattu, vaikka olenkin aika vähän ommellut. Videota tulikin siis useamman kerran katsottua. Kiva, kun olet jaksanut tehdä nuo kaikki hommat. Hyvää jatkoa ja innostusta ja jaksamista sinulle.😃

  4. Katja, sain kyllä kaavan helposti auki kohdasta : Tulosta tästä hattukaava, 4 eri kokoa. Toivottavasti saat auki. Tämä on hauska hattu ommella ja tulee todella pienistä tilkuista!

    Lapsenlapseni pyysi kalastajahattua ja olin pulassa, mistä löydän kaavan. Aivan sattumalta osuin Käsityökekkereihin, missä olikin juuri toivotun hatun kaava ja myös hyvä video, josta voi tarkistaa työjärjestyksen. Kiitos niistä, sillä aion ommella näitä useammalle lastenlapselle. Nyt on kaava printattu useampaan kertaan, jotta saan sopivan kokoiset kaikille!!!

  5. Hei. Miten saan oikeassa koossa tulostettua kaavat kalastajahattuun? Tulostin ja hatun kaavoilla tulisi nukelle hattu😂

Vastaa käyttäjälle Aila Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *