Tilkkutyön Ompelun Aloittaminen
| | | | | | |

Kuinka aloittaa tilkkutyöt

Tilkkupeitto Kasvisto
Kuinka Aloittaa Tilkkutyöt
Mitä Tarvita Tilkkutöihin

Ompelu on usein helppo aloittaa pienistä, ja silti mielenkiintoisista töistä. Jos kaapeissa on pieniä jämäpaloja, voi tilkkutyöt olla se inspiroivin lähtökohta. Kerron tässä postauksessa mitä tarvikkeita tilkkutöihin tarvitaan, millaisista tilkkutöistä kannattaa aloittaa ja mistä saada ideoita tilkkutöihin.

Olen aina mieltänyt itseni enemmän vaateompelijaksi kuin tilkkuilijaksi. Mutta usein varsinkin pienessä rahapulassa ja kankaiden huvettua, on tullut aika kaivaa pienetkin kangastilkut esiin ja hyödyntää ne viimeistä soiroa myöten. Tilkkuilulla tämä onnistuu.

Mitä tarvikkeita tarvita tilkkutöiden aloittamiseen?

Parhaimmillaan kuten minkä tahansa muunkin ompelun, myös tilkkutyöt voi aloittaa jo kodista löytyvillä tarvikkeilla. Tilkkutöissä tärkeintä yleensä on tasalaatuinen lopputulos, joten saman kokoisilla paloilla on suuri merkitys. Ja jotta saa varmasti saman kokoisia paloja, auttaa asiassa leikkuualusta, iso mitta ja pyöröleikkuri.

Leikkuualusta ja pyöröleikkuri tilkkutöihin tarvitaan, jotta saat leikattua tasalaatuisia kangastilkkuja. Saksillakin toki selviää alkuun, mutta jos ompelee vähänkin isompaa työtä, niin tasalaatuiset 5 x 5 cm tilkkujen leikkaaminen sadoissa määrissä voi olla aika työn takana pelkästään saksien avulla.

Pyöröleikkurissa on siis pyöreä terä, ja sillä saa leikattua monta kangaskerrosta yhtä aikaa. Alla pitää olla jonkinlainen alusta, jotta terä ei riko pöytää. Leikkualustoissa on usein myös mittoja ja neliöitä helpottamassa leikkuuta.

Näiden lisäksi tarvitset myös ison, paksun ja leveän viivaimen. Viivaimella saat annettua tukea leikkurille, jotta leikkaat varmasti suoraan, sekä saat toki mitattua todella helposti juuri siihen mittaan kuin mitä oli tarkoituskin.

Leikkureita, alustoja ja mittoja on olemassa montaa eri laatua ja jokaiselle löytyy varmasti omansa. Itse olen ostanut omani jo vuosia sitten messuilta pakettina, ja terää ei ole tarvinnut vielä vaihtaa. Mutta jos leikkaisin leikkurilla joka päivä, niin leikkurin terää tulisi myös vaihtaa ja huoltaa säännöllisesti.

Tarvikkeita löytyy hyvin esim. Ompelijanmaailmasta.

Myös hyvä ompelukone on elinehto. Alkuun pääsee vanhallakin koneella, mutta varsinkin isompia peittoja ommellessa kannattaa harkita elektronisia ompelukoneita, joissa on mahdollisimman iso ompelualusta, eli että kone on leveä, ja että siihen saa esim kirjontalaitteen samaan. Esimerkiksi Pfaffilta löytyy tähän hyviä koneita.

Ompelukone Tilkkujen Ompeluun
Tilkkutyötarvikkeet

Mistä ostaa tilkkutyökankaita?

Tilkkutöihin sopii parhaiten puuvillakankaat. Töistä riippuen voit käyttää siis jo kotoa löytyviä vanhoja lakanoita, tai ostaa kankaat uutena. Tilkkukankaita saa ostettua kotimaasta, ja toki tilattua myös ulkomailta. Itse listasin tähän nyt kotimaisia myyjiä.

Tilkkutyökankaita, vanuja ja muita pieniä tarvikkeita myy esim

Mitä tilkkutöiden ompelussa tarvitsee huomioida?

Jo ennen ompelua tarvitsee siis huomioida oikean kokoiset tilkut. Toki tilkkutöitä voi ommella myös vapaasti ilman mittoja, mutta usein pohjana on jonkin kokoiset erilaiset tilkkupalat, joita ommellaan yhteen tietyssä järjestyksessä, ehkä leikataan vielä lisää ja ommellaan uudelleen.

Tärkeintä onkin siis huomioida saman kokoisten palojen lisäksi myös tasalaatuinen ompelujälki. Tämä tarkoittaa kaikkiin saumoihin samankokoisia saumanvaroja. Eli jos aloitat ompelemaan tilkkuja 0,75 cm paininjalalla, ompele sillä samalla kaikki tilkut loppuun. Muista pitää sama etäisyys reunasta, jotta saa samankokoisia tilkkuja yhdisteltyä toisiinsa kauniisti myös lopputuloksen kannalta.

Usein tilkkutöissä saumat käännetään ompelun jälkeen kaikki samaan suuntaan. Silittäminen on toki kaikissa töissä tärkeää, mutta varsinkin tilkkutöissä silittäminen on äärimmäisen tärkeää. Muista siis silittää kaikki saumat ompeluiden välissä, jotta saat mahdollisimman siistin lopputuloksen.

Tilkkujen Leikkaaminen Pyöröleikkurilla

Millaiset tilkkutyöt sopivat aloittelijalle?

Tämä riippuu varmaan ompelukokemuksestasi. Itselläni on paljon kokemusta ompelusta, mutta tilkkutöistä vähemmän. Olen itse tottunut suurien linjojen ompeluun, joten pienet tilkut eivät ole se luontevin tapa ommella. Mutta kun haluan opetella lisää kärsivällisyyttä, hyödyntää pieniäkin paloja ja saada itse tehtyä uuden kankaan, teen yleensä tilkkutyön.

Olen itse aloittanut tilkkutyöt pienistä pussukoista, sohvatyynyistä ja vasta sen jälkeen siirtynyt isompiin peittoihin.

Mieti kuinka isoon työhön kärsivällisyytesi ja tilkut riittävät. Haluatko saada aikaan käyttökelpoisen tuotteen nopeasti, vai kokeilla erilaisia tilkkutekniikoita?

Tässä omia tilkkuompeluitani, sekä ohjeita joita voi hyödyntää tilkkutöihin:

Tilkkupussukan Ompeleminen
Pikselitilkkupeitto

Mistä saada ideoita tilkkutöihin?

Kuten moni muukin idea, niin osa saa inspiraatiota luonnosta, toisten töistä tai kangasvalikoimasta. Itselläni on Pinterest-kansio tilkkutöille, ja koostan sitä uudelleen säännöllisesti.

Suurimmat inspiraatiot saan kuitenkin yleensä yllättäen Instagramista. Siellä erityisesti Saija_Elina (Pomada-blogi) tekee todella taitavia töitä raikkaalla, ja modernilla ilmeellä. Inspiraatio kuvisa näkyvään pussukkaan tuli juuri nimenomaan Saijan kuvista.

Tilkkutyöblogeja:

Mistä sinä saat ideoita tilkkutöihin? Itse olen viime aikoina lainannut kirjastosta myös tilkkutyökirjoja, mutta omaan silmääni kaipaisin vielä vähän modernimpaa otetta. Toivottavasti sellainenkin kirja on vielä tulossa.

Käsityökekkerit uutiskirje

Kiinnostaisiko sinua käsityöt ja vinkit suoraan sähköpostiisi? Voit tilata nyt Käsityökekkerit-uutiskirjeen, ja ilahdutan sillä sinua noin 2 kertaa kuukaudessa. Uutiskirjeissä jaan vinkkejä erilaisiin käsitöihin ja tarvikkeisiin, sekä vinkkaan uusimmista blogipostauksistani. Tilaa uutiskirje tästä!

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!


Kuinka Leikata Tilkut Oikein
Iso Tilkkupeitto Kasvisto

Samankaltaiset artikkelit

8 Kommenttia

  1. Tilkkutyöt on kivoja, mutta vaatii minulla ainakin oman fiiliksen aloittaa.. Joskus ideoita löytyy useaan tilkkutyöhön peräjälkeen ja joskus taas en tahdo saada valmiilla mallillakaan työtä aloitettua. Paper piecing on ollut mulle mieluisin tilkkutyötekniikka.

    1. Kyllä, tuo paper piecing on mielenkiintoinen ja varmasti monelle todella mielenkiintoinen tekniikka. Itse aion piakkoin perehtyä siihen vielä lisää 🙂

  2. Hieno peitto! Millaisilla varusteilla tuollaisen tikkaus hoituu? Olen vähän lueskellut ja ilmeisesti yläsyöttäjä olisi käytännössä pakollinen monikerroksisen peiton tikkauksessa, jos koneella haluaisi tehdä… Tikkauslankaakin myydään erikseen, mutta en tiedä, onko se sitten myös tarpeen konetikkauksessa vai ennemminkin jos käsin aikoo räpeltää.

    1. Hyvä kysymys! Minulla on tosiaan lähes aina ollut koneena Pfaff, jossa on automaattisena tuo yläsyöttäjä. Toki voi varmaan tehdä ilmankin, mutta kyllä se varmaan auttaa asiaa. Minulla se taisi olla päällä kyllä. Tikkaukset tein ihan tavallisella ompelulangalla tuohon isoonkin peittoon, ja tärkeintä on edetä järjestyksessä, vanun pitää olla “liian iso” ja sitä peittoa pitää vaan rullailla siten, että sitä voi edes jotenkin ommella. Noihin spesiaalikoneisiin on myös saatavilla erikseen apuväleineitä, joihin isotkin peitot saa pingotettua ja siten niitä on helpompi ommella osio kerrallaan 🙂

  3. Mukava postaus tilkkutöistä. Tuo tilkkuvaate on tosi kiva ja moderni!

  4. Mukava postaus tilkkutöistä. Tosi kiva ja moderni tuo tilkkuvaate!

Vastaa käyttäjälle Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *