Karamellisoitu raparperipiirakka, vegaaninen

Raparperipiirakka Vegaaninen Hyvä Resepti

Taas kevään ensimmäiset raparperit ovat täällä! Perinteenä toki on, että ensimmäiset raparperit menevät piirakkaan, ja vasta sen jälkeen mietitään hilloja, pakastamista tai muita käyttötapoja.

Olen vuoden alusta asti syönyt vegaanisti, joten vegaaninen leivonta on meillä nykyään itsestäänselvyys. Tällä kertaa halusin raparpereihin karamellisoidun pinnan, ja oikein mehevän piirakan. Yllättävää kyllä, onnistuin tässä todella hyvin!

Karamellisoitu raparperi

Tämän piirakan taika on siis sokerin karamellisoituminen uunissa. Sokeri ja raparperit jätetään piirakka- tai uunivuoan pohjalle, joten ne paistuvat keskenään mehukkaaksi seokseksi. Kyseessä on siis myös keikauskakku, eli lopullisesti karamellipinta jää piirakan tai kakun päälle.

Tässä piirakassa halusin käyttää nimenomaan fariinisokeria, joka tuo kivasti makua. Tähän kelpaa myös tavallinen sokeri, jos fariinisokeria ei löydy kaapista.

Tärkeintä piirakassa on muistaa se, että tekee piirakan sellaiseen kakku- tai uunivuokaan, josta ei pääse valumaan nesteitä pois. Itse tein ensimmäisessä kakussa virheen, ja löysin kaikki sulavat sokerit uuninpohjalta. Eli vuoraa vuoka leivinpaperilla, ja varmista ettei sokeri pääse valumaan vuoasta pois. Kyllä piirakka silloinkin valmistuu, mutta se karamellisointi jää vaan uupumaan.

Raparperipiirakka Vegaaninen Helppo Resepti
Raparperipiirakka Vegaaninen Piirakkavuoka

Vegaaninen piirakkapohja

Olen käyttänyt vastaavaa piirakkapohjaa aiemminkin. Yllättävää kyllä, syntyy tämä ilman kananmunia todella helposti, ja kaikki tarvikkeet löytyvät ihan perustarvikkeista. Käytin itse pohjaan soijamaitoa, mutta muutkin maidot kelpaavat mainiosti.

Mikäli raparperipiirakat maistuvat enemmänkin, kannattaa katsoa aiemmat raparperipiiran reseptini, eli pellillinen piirakkaa ja herkullinen murupiirakka. Molemmat toki vegaanisina versioina!

Karamellisoitu raparperipiirakka, vegaaninen

Piirakkavuoan (noin 20 cm halkaisija) pohjalle

  • n 0,5 l pilkottuja raparpereja
  • 0,75 dl fariinisokeria

Vuoraa piirakka- tai uunivuoka leivinpaperilla mahdollisimman tarkasti. Sekoita sokeri ja raparperit, ja kaada ne piirakkavuoan pohjalle leivinpaperin päälle. Tasoita kerros.

Raparperipiirakan taikina

  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 2,5 tl leivinjauhetta
  • ripaus vaniljasokeria
  • 0,5 dl sokeria
  • 2,5 dl soijamaitoa
  • 1 dl rypsiöljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää soijamaito ja rypsiöljy, ja sekoita taikina tasaiseksi. Taputtele taikina raparpereiden päälle tasaisesti. Paista uunin keskiosassa 220 asteessa tai kiertoilmauunissa 190 asteessa noin 22-27 minuuttia, kunnes taikina on saanut hieman ruskeutta.

Anna kakun jäähtyä noin 30 min. Kun se on jäähtynyt, aseta tarjoilulautanen piirakkavuoan päälle, ja käännä vuoka ja lautanen ympäri. Poista kakkuvuoka ja leivinpaperi.

Nauti kauravispin tai vaniljavispin kera!

Raparperipiirakka Vegaaninen Karamellisoitu Raparperi
Raparperipiirakka Vegaaninen Keikauskakku
Raparperipiirakka Vegaaninen Keikauspiirakka
Raparperipiirakka Vegaaninen Ikaurakermalla
Helppo Ja Herkullinen Raparperipiirakka Vegaaninen

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp
Veera

Veera

Kokoonparsija, muotoilija ja aina jotain puikoilla.

1 thought on “Karamellisoitu raparperipiirakka, vegaaninen”

  1. Helppo ohje. Käytin gluteenittomia jauhoja ja sulatettua kasvismargariinia, hyvin onnistui. Taikinaan olisi voinut kokeilla myös kardemummaa, nyt ehkä vähän liiankin miedon makuinen.
    Kiitos ohjeestt.Helena

    Vastaa

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Grillatut herkkusienet

  Monet lihansyöjät tuntuvat käärivän herkkusienet lähes aina pekoniin. Minä olen jotenkin saanut kuitenkin miehenikin jättämään pekonit kauppalistoilta pois, ja

Chili-hunajapähkinät

    Lasten mennessä nukkumaan parasta on käpertyä miehen kainaloon sohvan nurkkaan jokin herkku naposteltavana. Suklaa ja karkki vaihtuvat usein

Raparperimansikkahillo Resepti

Herkullinen raparperimansikkahillo

Kesän ensimmäistä raparpereistä ja ehkä viime kesän viimeisistä pakastemansikoista saa mitä loistavinta hilloa. Meillä tämä hillon on niin suosittua, että

Satokauden kasvis-juustopaistos

  Näyttää siltä, että kotipihoissa oli tänä kesänä hyvä satokausi. Pääsi kyllä kastelemaan, mutta satoakin saatiin auringon avulla hyvin. Meille