| | | | | | |

Eripari-lapaset lapselle jämälangoista

Kirjailijana ja neuleohjeiden kirjoittajana minua tietenkin jännitti miten otatte kirjan vastaan. En oikeastaan voinut edes tietää mikä ohje nousisi sieltä suosituimmaksi, tai mitä neulottaisiin alkuun eniten. Jos edes neulottaisiin mitään.

Te olette kuitenkin, ja vähän yllättävästikin innostuneet Neulekekkerit-kirjan asusteista! Olin aivan yllättynyt niiden suosiosta, ja varsinkin siitä, että Eripari-lapaset ovat päätyneet monien puikoille.

Toisaalta en ihmettele. Lasten kanssa lapaset, joissa ei ole selkeää oikeaa tai vasenta kättä, sekä lapaset joihin voi neuloa niin monta lapasta kuin haluaa, on aina tarpeen. Koska usein se yksi lapanen kun häviää lähes aina.


Ja juuri näihin haasteisiin Eripari-lapaset onkin suunniteltu. Ne voi neuloa jämistä, tai niihin voi käyttää juuri suosikkilankojaan. Ne voi neuloa sukkapuikoilla tai magic loopilla, ja ohjeessa on kolme eri kokoa. Lisäksi lapaset neulotaan ylhäältä alas, joten siinä on pientä uutta haastetta kokeneellekin neulojalle.

Itse neuloin Eriparit nyt uudelleen pehmeistä jämälangoista, jotka olivat jääneet yli toisesta projektista. Nämä on siis Sandnes Garn MerinoUll lankaa kaikki. Osa langoista tuli käytettyä samalla täysin loppuun, joistain väreistä taas jäi ihan pieniä pikkukeriä jäljelle.

Nämä on kirjan isoin koko. Oma 8-vuotias sanoi että nämä on yhä hitusen isot, eli hän selkeästi tykkää jämäkistä ja vähän liian pienistä lapasista. Käyttöön nämä varmasti pääsevät silti, sillä varsinkin näin syksyisin aamulla kouluun pyöräillessä lapasille on aina tarvetta.

Neulekekkerit kirja

Kirja on siis yhä ostettavissa kirjakaupoista. Sitä voi ostaa Adlibriksen uutuuksista, omasta verkkokaupastani tai muista kirjakaupoista. Valitettavasti näiden lapasten peukalon ohje oli pudonnut pois kirjasta, ja se taas löytyy erillisestä koosteestani.

Ihania syksyisiä neulehetkiä!

Katso myös Neulekekkerit-kirjan esittely!

Samankaltaiset artikkelit

4 Kommenttia

  1. Kiitos mukavasta Neulekekkerit-kirjasta. Pääsin vasta tänään hakemaan kirjan postista. Selasin äkkiä läpi ja pidin näkemästäni. Itselläni ei ole enää pieniä lapsia eikä vielä näkyvissä lapsenlapsiakaan mutta aion kyllä kohtapuolin, ehkä jouluksi ottaa sieltä jonkun kivan pikkuneuleen puikoille.

    1. Oi miten ihana kuulla! <3 Osaa ohjeista voi helposti muokata siten, että saa yhtä isomman koon joka sopii myös aikuiselle. Tämä toimii esim pipoihin, huiveihin, lapasiin ja sukkiin. Eli jatkaa vaan niitä silmukkamääriä samassa suhteessa, kuin mitä ohjeessa on 🙂

Vastaa käyttäjälle Pirena Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *