Muoti

  • Kesän kukkamekko kellohelmalla

      Haaveheinäkuu kääntyy jo kohti loppuaan. Minun yksi kesän haave oli löytää uusi ja toimiva mekkokaava itselleni. Joku sellainen jolla voi viilettää pyörällä helmat heiluen niin kokoukseen kuin vaikka viikonloppuna terassillekin. Sellainen mekko, jossa helmat heiluu, vyötärö näkyy ja joka olisi silti raikas. Kesän paras kukkamekko siis. Olen lisäksi haaveillut ompelevani enemmän joustamattomista kankaista. Niiden…

  • Ohut neuletakki merinovillasta, ylhäältä alas ohje

    Noin vuosi sitten ostin Kässäkerho pom pomin aivan ihanan pehmeää ja kaunista Donegl lankaa. Se hurmasi minut jo Neulefestareilla, ja lopulta ainnoin itselleni luvan tilata sitä kolme vyyhtiä pari viikkoa myöhemmin. Aluksihan se meni kerien silittelyksi kuten aina, ja pian syksyllä huomasin aloittaneeni langoista kauniin neuleen. Tarvitsin nimittäin sopivan matkaneuleen. Perheessäni oli surua, ja reissasin…

  • Hatuntekijän, eli modistin työ ja koulutus

    Suomalaiset ovat pipokansaa. Vaikka pipokin voidaan luokitella päähineeksi, on hattu kuitenkin aina hattu. Moni ompelijakin voi toki ommella hattuja, mutta itse suosittelen ostamaan oikean hatun aina modistilta. Hatuntekijä, eli modisti on siis päähinealan ammattilainen. Nyt kävin haastattelemassa Hämeenlinnassa toimivan Millineerin perustajaa Laura Peltosta ja hattualan tilannetta yleisesti. Hattu tekee asusta aina viimeistellyn. Se toimii korun tavoin,…

  • Kuinka huolitella pääntie kaksoisneulalla

    Moni juurtuu nopeasti tapoihinsa. Vaihtelu kuitenkin virkistää, ja kokosin teille sekä itselleni seitsemän esimerkkiä pääntien kanttauksesta ja huolittelusta. Samat vinkit soveltuvat toki myös hihojen huolitteluun siinä samalla. On monta erilaista tapaa huolitella, eli kantata pääntie. Tässä on minun hyväksi kokemiani tapoja, ja monia muitakin löytyy toki näiden lisäksi. Ohjeet on kirjoitettu sillä periaatteella, että tikkaus…

  • Lyhythihainen laatikkomekko

      Entäs ne simppelit kesämekot? Sellaiset jotka voi sujauttaa rannalla uimapuvun päälle, ja pyöräillä kotiin kesäauringon kuivatessa. Tai ne, joilla voi kyykistellä niin rikkaruohojen seassa, kuin myös lasten kanssa pihaleikeissä tai jopa kaupungin vilskeessä aamutorilla. Oi kyllä, niitä löytyy, ja vielä sellaisia joita voi ommella tunnissa! Helpoin kesämekko on toki sellainen, joka antaa myöten, pitää…

  • Pehmeä pellavamekko ja pellavan hoito

    Yhteistyössä Kässäkerho Pompom, kangas saatu   Kuten jo aiemmin pääsin innostumaan, on pellavamekot kesän parhaita mekkokankaita. Pellava on viileä, materiaaliin kuuluu eläväisyys (eli rypyt), ja pellavan huoltokin on yllättävän helppoa. Moni ajattelee, että pellavaa tulisi olla koko ajan silittämässä. Toki sitä voi käsin silitellä ja ihastella, niin kuin olen silitellyt tätä ihanan pehmeää Kässäkerho Pompomin…

  • Kaksi mekkoa paitakaavasta

    Oih, kesän kukkamekkosato vain jatkaa kasvamistaan! Ostin NOSHin uutta KUKINTO printtiä jo joku aika sitten. En ihan heti osannut päättää sopivaa väriä, joten ostin huomaamattani vähän valinnan varaa. Näköjään viisivuotias on tullut äitiinsä, sillä hänkään ei osannut päättää sopivaa mekkoväriä, vaan valitsi kaksi. Siispä pyynnöstä ompelin hänelle kaksi mekkoa, peruspaitakaavaa käyttäen.   Mekon helman valinta…

  • Neulottu mekko lapselle, ohje

    Keväinen mekkoprojekti on hyvä aloittaa neulomalla ensimmäinen mekko lapselle! Suunnittelin mekon juuri ennen parin viikon takaista seminaaria. Pari päivää strategiaa (niin kaupungin kuin myös omaa tulevaisuuttani) miettien neulominen sujui loistavasti luonnon helmoissa, ja mekossakin pääsin lähes helmaan asti. Jokseenkin yllättäen olen joko nopeutunut neulojana, tai sitten tämä oli vaan nopea neulottava. Ylhäältä alas neulottu mekko…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!