Tekstiilijätteen kierrätys

  • Tahraantuneen paidan uusiokäyttö

      Viikolla yhdeksän päätin hyödyntää lastenkaapin sisältöä. Oman vaatekaappini siivouksen ohessa siivosin myös lasten kaappeja ja kauhistuin likaisten paitojen määrästä. Yleensä tahrat lähtevät ilman suurempia läträämisiäkään, mutta varsinkin öljyinen tomaattikastike on suurin viholliseni. Näemmä myös mustekynä.   Tahraisia paitoja löytyi siis vino pino. Säästin kaikki Isosiskon paidat odottamaan erilaisempaa muodistamista ja Pikkusiskon paidat päätin leikellä…

  • Vyölaukku farkusta

      Viikolla kahdeksan kaivoin joulukalenterista ylijääneitä taskuja ja ompelin itselleni töihin avustajan. Liikun töissä välillä työpisteiden välillä, ja joskus mukanani pitäisi kulkea kolmekin puhelinta. Tarvitsin siis taskuja. Farkkujen lahkeet on helppo käyttää lähes mihin vaan. Taskuille on vaikeampi keksiä käyttötarkoituksia, mutta yhteen tällaiseen pussukkaan saa tuhlattua kuitenkin yhden farkun takataskut. Vuoriksi ompelin vanhaa lakanaa, joka…

  • Hyvän mielen vaatekaappi

    Kävin viime viikolla Marttojen järjestämässä Garderobi-koulutuksessa, ja sieltä inspiroituneena lukaisin flunssan kourissa vihdoin pari viikkoa pöydällä odottaneen Rinna Saramäen “Hyvän mielen vaatekaappi”-kirjan. Vaikka kuumetta oli jo jonkun verran mittarissa, oli minun silti eilen tartuttava toimeen ennen kuin pääsin edes kirjan loppuun. Luulin olevani keskivertoa tiedostavampi vaatekaapin omistaja. Luulin että siivoan kaapin säännöllisesti, sillä enhän ole…

  • Puuvillasta kesämekko

      Viikolla seitsemän voi miettiä jo kesää. Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen, joten siitä voi ihan hyvin alkaa haaveilla jo helmikuussa. Haaveilua voi tehostaa muokkaamalla vanhasta hameesta/tyynyliinasta/lakanasta lapselle mekon.   Tyynyliinamekkoja olen tehnyt nyt kuluneen vuoden aikana ilman kaavaa, ja vielä yksi ja toinenkin, joten tällä kertaa vuorossa oli vanhan hameen tuhoaminen. Tämä oli…

  • Virkkaaminen kuteen ympärille

      Viikolla kuusi on virkkailtu. Olin jo joku aika sitten leikellyt miehen rikkinäisiä t-paitoja matonkuteeksi, mutta koska matot syntyivät ommellen tilkuista, ja yksi virkattukin matto jo löytyi, oi aika kehitellä jotain vähän siltä väliltä. Tällä kertaa halusin kokeilla taas hieman erilaisempaa pintaa, ja kodin kukkaruukut kaipasivat tukea ja piristystä. Kävin ostamassa puuvillalankaa t-paitojen kaveriksi, ja…

  • Jumppatossut

      Välillä käy niin, ettei suutarin lapsilla ole kenkiä tai ompelijan lapsella tossuja. Kuulemma jumpassa pitää olla tossut, kun kaikilla muillakin on. Näin myöskään sukat eivät kastu muskarin aulassa ja varpaita ei tarvitse kipristellä liian pienissä vanhoissa tossuissa. Ompelin nämä nopeasti kymmennen pyytämisen jälkeen vanhalla kaavallani. Leikkasin sitä samaa vanhaa nahkahametta vähän lisää, ja tällä…

  • Tyynyliinamekko ilman kaavaa

      Viime kesänä tein montakin tyynyliinamekkoa zero waste tyylillä, eli leikkuujätettä ei jäänyt ollenkaan. Viime viikonloppuna vietimme Marttojen kanssa käsityöviikonloppua jolloin halukkaat kokeilivat ommella kahden sauman mekkoa. Minä en ommellut itselleni, vaan siinä muiden ohjeistamisen lomassa leikkasin summittain vanhan tyynyliinan ja ompelin siitä lapselle mekon. Olen jo pitkään hillonnut kaikenlaisia lakana- ja tyynyliinapitsejä lipaston laatikoihin….

  • Rahi farkuista ja saumurijätteestä

      Viidennessä kierrätysvinkissä käyttöön pääsee vihdoin vuoden aikana kerätyt saumurijätteet ja kaikista pienimmät leikkuujätteet joilla ei tee muuten enää mitään. Olen kerännyt niitä vuoden verran erinäisiin pussukoihin, tai oikeastaan keräily alkaa jo erillisistä roskiksista ompelunurkkauksessa. Vuoden aikana en ole siis käytännössä heittänyt mitään leikku- tai ompelujätettä roskiin. Jotain yksittäisiä pieniä juttuja on saattanut mennä lattioilta,…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!