Käsityöt

  • Kauluspaita arkivaatteeksi (sis. alennuskoodi!)

    Yhteistyössä Named Luulin tietäväni jo tyylini ja kaikki siihen liittyvät printtitoiveenikin. Kun #paitamaaliskuu kuitenkin läheni, huomasin ostavani kukkakangasta kauluspaitaan. Kyllä, kukkakangasta kauluspaitaan. Kaikkea sitä vanhentuessaan huomaakin tekevänsä. Olen ommellut kauluspaidan viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Näköjään itselleni luomat haasteet saavat minut toimimaan tapojeni vastaisesti, mutta onneksi tuo vauvankakankeltainen pohjaväri pysyy sentään vuodesta toiseen mukana. Ja…

  • #housuhelmikuu päättäjäiset

      Oliko #housuhelmikuu haasteellinen? Mitä kaikkea ehdit tekemään, vai jäikö tällä kertaa tavoite saavuttamatta? Minä tein kuun alussa housut itselleni, sen jälkeen pinon uusia housuja lapselle, yhdet villahousut, säärystimet ja housut myös miehelle. Toteuttamatta jäi pitkään listalla olleet alushousut, jotka täytyy kyllä toteuttaa jonain toisena kuukautena. Tämä #housuhelmikuu ei ollut Instagramissa aivan niin inspiroiva kuin…

  • Collegehousut miehelle

      Sukkalukkolapsen ja sukkahousulapsen lisäksi perheessämme on kuitenkin yksi henkilö, joka aivan oikeasti käyttää myös housuja. Miesten farkkuja en ole uskaltanut (jaksanut) lähteä vielä ompelemaan, mutta mukavia koticollareita kyllä. Eli näin #housuhelmikuu kunniaksi housut myös miehelle! Viimeksi ompelin miehen housuista liian lyhyet sekä lahkeista että vyötäröltä. Tällä kertaa lisäsin myös kovin toivotut taskut, mutta suoraan…

  • Hyvä housukaava lapselle

      Housujen ompelu lapselle on aika helppoa. Varsinkin, jos niitä ompelee joustavista materiaaleista, ja käyttää hyödykseen pitkiä resoreita lahkeissa ja kuminauhaa vyötäröllä. Toki housuihin voi aina ommella myös yksityiskohtaisiakin detaljeja, kuten erilaisia taskuja, tikkauksia, vetoketjuja, laskoksia tai muotoilevia saumoja. #Housuhelmikuun kunniaksi minäkin uudistin isomman lapsen housuvaraston ompelemalla hänelle viidet uudet housut. Aiemmin lapseni ovat pitäneet…

  • Lumous mekot lapselle

      Minut ja siskoni puettiin aina mätsääviin juhlamekkoihin. Yritin siirtää perinnettä omille lapsilleni heidän ollessaan pieniä, mutta joku vuosi sitten annoin periksi. Ajattelin, että vanhoillakin mekoilla pärjää, ja aina lapsiani ei edes tarvitse tunnistaa sisaruspariksi. Yksi isoin syy oli kuitenkin aika, minulla ei vain ollut tarpeeksi aikaa panostaa mätsääviin juhlavaatteisiin. Tai oikeastaan minulla ei ollut…

  • Ompelumerkkien tilaaminen

    Yhteistyössä Dutch Labels, ompelumerkit saatu   Säännöllisin väliajoin olen aina saman haasteen edessä. Käsitöissäni käyttämäni ompelumerkit uhkaavat loppua, ja taas olisi tilattava niitä lisää. Tällä kertaa kun Dutch Labelsista ehdotettiin yhteistyötä lahjakortin merkeissä, tilasinkin heiltä heti uusia ompelumerkkejä käyttöön. Ompelumerkkejä tilatessa tärkeintä itselleni on nähdä tuleva lopputulos mahdollisimman tarkasti. Jokainen kerta pohdin värivalintoja todella tarkkaan,…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!