Käsityöt

  • Kehon huolto käsityöläiselle

    Yhteistyössä Sudio, kuulokkeet saatu   On tutkittua, että neulominen ja käsityöt pitävät todellakin aivot virkeänä. Neuloja jopa keskittyy paremmin kuulemaansa, kun saa samalla siirtää silmukoita puikolta toiselle. Kokenut neuloja kaivaakin kutimet esiin seminaarissa, kokouksessa ja jopa elokuvateatterissa. Kun kädet saavat töitä, saattavat parhaimmillaan sormet pysyä pois karkkipussiltakin. Kukapa meistä ei kuitenkin välillä huomaisi neulovansa kyyryssä?…

  • Neulottu mekko lapselle, ohje

    Keväinen mekkoprojekti on hyvä aloittaa neulomalla ensimmäinen mekko lapselle! Suunnittelin mekon juuri ennen parin viikon takaista seminaaria. Pari päivää strategiaa (niin kaupungin kuin myös omaa tulevaisuuttani) miettien neulominen sujui loistavasti luonnon helmoissa, ja mekossakin pääsin lähes helmaan asti. Jokseenkin yllättäen olen joko nopeutunut neulojana, tai sitten tämä oli vaan nopea neulottava. Ylhäältä alas neulottu mekko…

  • Tuubihuiviohjeita

    Yhteistyössä LuovaStore, langat saatu Tuubihuiveja on montaa erilaista mallia ja materiaalia. Niitä voi neuloa, ommella, saada markkinointilahjana ja vaikka virkatakin. Tuubihuivilla yleisesti ottaen tarkoitetaan putkilomaista huivia, jonka voi vetää suoraan kaulalle tai pitää samalla myös pipona. Lapset ovat jo pitkään toivoneet itselleen tuubihuiveja. He ovat kyllä pakon edessä oppineet solmimaan omat kaulahuivinsa, mutta varsinkin eskarilaisten…

  • Tarpeellisia vai turhia käsitöitä?

      On olemassa käsitöitä, ja sitten on olemassa myös vaikeita käsitöitä. Se, mikä kenellekin on vaikeaa, sen toki määrittelee jokainen itse. Samoin käsityöt voidaan ilmeisesti määritellä nopeisiin ja hitaisiin, vaikka mielestäni jokaisen oma tahti ja päämäärä onkin mielestäni se palavin voima. Pari päivää sitten Puikkomaisteri avasi keskustelun nopeista ja ns turhista käsitöistä. Hän jopa sohaisi…

  • Päärmejalka ja ohut keväthuivi

      Kevät sää yllättää iloisesti joka vuosi. Huivi jos toinenkin on tarpeen, ja joskus huivia on ihana pitää myös sisällä. Siihen tarkoitukseen ohut viskoosihuivi sopii parhaiten, ja minä ompelin sellaisen Eurokankaan palalaarista löytyneestä palasta. Helpoimmillaan huivin ompelu on oikein tarvikkeiden kera. Ohuen puuvillan tai viskoosin kaveriksi sopii parhaiten kiertopäärmejalka, eli tuttavallisimmin päärmejalka. Niitä löytyy Pfaffilta…

  • Liukuraitahuivi merinovillasta

      Huomasin ommeltuja huiveja olevan jo kaapit lähes täynnä. Tässä kuussa näytänkin siis ennakkoarveluistani huolimatta keskittyvän neulottujen huivien saamiseen valmiiksi. Tätä edesauttaa pari seminaaria, joissa neuleet valmistuvat kuin itsestään. Edellisen vinoraitahuivin jälkeen jäin kiinni niihin vinoihin raitoihin. Kaivoin kaapista kaikki pienet ja vähän isommatkin merinovillat, ja aloin neuloa niistä huivia. Huivista piti tulla värikäs. Lopulta…

  • Trikoopipo ja huivi lapselle

      Auringon paistaessa on taas aika kaivaa jämätrikoot kaapista ja ommella kauden asusteet. Monipuolinen pipo ja huivi sopivat välikauteen mitä parhaiten, ja trikoisen pipon ja huivin ompelee yhdessä illassa. Tässä postauksessa on ohje ja kaava molempiin, joten ainoaksi haasteeksi jää sopivien kankaiden löytäminen kaapista tai vaikka vanhoista vaatteista. Omat lapseni osasivat tällä kertaa itse pyytää…

  • Erilaisia huivimalleja

    No hei hoi #huivihuhtikuu! Keväiseen sesonkiin huivit sopivat kuin nenä päähän, ja oikeastaan Suomen oloissa huiveja voi käyttää huoletta koko vuoden. Huiveja on leveitä, pitkiä, shaaleja, ohuita, kapeita, pitsisiä, frillamaisia, helppoja, aikaa vieviä, raitaisia, nyplättyjä, neulottuja, virkattuja, ommeltuja ja kaikkea siltä väliltä. Niitä voi tehdä itselle, lapselle, puolisolle, lahjaksi tai vaikka nukelle. Eli #huivihuhtikuu on…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!