| | | | | | | |

Kehon huolto käsityöläiselle

Yhteistyössä Sudio, kuulokkeet saatu

 

On tutkittua, että neulominen ja käsityöt pitävät todellakin aivot virkeänä. Neuloja jopa keskittyy paremmin kuulemaansa, kun saa samalla siirtää silmukoita puikolta toiselle. Kokenut neuloja kaivaakin kutimet esiin seminaarissa, kokouksessa ja jopa elokuvateatterissa. Kun kädet saavat töitä, saattavat parhaimmillaan sormet pysyä pois karkkipussiltakin.

Kukapa meistä ei kuitenkin välillä huomaisi neulovansa kyyryssä? Tai sohvan nurkassa kerällä, niskat jo ennakkoon hieman jumissa. Ommellessakin sitä usein istuu keskittyen, hyvän ryhdin jo aikaa sitten unohtaen.

On tärkeää, että sielu lepää käsitöiden innossa. Itse kukin meistä voisi kuitenkin joskus muistaa huoltaa myös sitä toista osaa. Venytellä sormia, ranteita, käsien lihaksia. Nousta ylös neulomaan, tai siirtää ompelukoneet sellaiselle korkeudelle, jolloin voi ommella seisoen. Käydä välillä uimassa, juoksulenkillä, roikkumassa renkaissa tai puolapuilla, tai pyöräillä pitkä lenkki järven rantaan.

 

 

 

 

Tuntuuko, että välillä on liikaa ideoita, ja ei oikein saa mistään kiinni? Tai niin monta työtä kesken, ettei tiedä mistä aloittaa? Kummallista kyllä, mutta olen itse keksinyt ratkaisuksi ulkoilut. Puolen tunnin juoksulenkki avaa aivot uusille ideoille, ratkaisee pieniä kitkoja omassa päässä ja juoksuttaa verta aivoihin. Mikäli juoksuun lähteminen pelottaa, aloita pienesti. Yksi lyhtypylväiden väli ensin, huomenna ehkä jo kaksi. Kohta sitä huomaa jaksavansa juosta jopa viisi kilometriä. Minun kesän tavoitteenani on kymmenen. Ehkä kova tavoite, mutta mahdollinen sellainen. Kun vain jaksan uskoa omaan kroppaani.

Varsinkin aamulla tehty juoksulenkki tai uinti uimahallissa antaa aivan uuden sävyn koko päivään. Puhumattakaan niistä uimahallin saunakeskusteluista, jossa välillä kuuluu koko elämän kirjo. Käsien huoltoon suosittelen venyttelyjä. Piikkipallo tai piikkinen “koiranluu” on todella hyvä, jos vähänkään kärsii tenniskyynärpäästä. Sama piikkipallo sopii myös niskoille, jaloille ja jopa reisille. Se avaa lukkoja lihasten ympäriltä, ja rentouttaa samalla sopivasti. Parikin minuuttia päivässä riittää!

 

Omalle mielelle taas olen löytänyt podcastit. Lasten mennessä illalla nukkumaan kaivan tabletilta esiin joko Netflixin koukuttavat sarjat, Valeäidin tai Unelmaduunareiden podcastit. Testiini saamani langattomat Sudion kuulokkeet pitävät huolen, etteivät lapset kuule sänkyihinsä äidin olevan jo omassa hetkessään. Kätevän bluetooth yhteyden avulla kuulokkeet voi parilla napautuksella saada toimimaan niin kännykkään kuin tablettiinkin. Lenkeillä siis Spotify kaveriksi, ja kotona hyviä ohjelmia kuvan kanssa tai ilman.

Tärkeintä onkin tasapaino. Ilman toimivaa kehoa, on vaikea saada kunnon inspiraatiota rullaaamaan. Kun mieli on virkeä, jaksaa myös kroppa liikkua vapaammin ja pidempään. Anna kaikille aisteillesi tilaa, ja muista huolehtia myös itsestäsi. Me olemme sen ansainneet!

 

Ps. Koodilla mehukekkerit saat nyt -15% alennuksen Sudion kuulokkeista. Nämä minun on Sudio Tre White, aivan ihanat ja pysyvät korvassa paremmin kuin mitkään aiemmin käyttämäni nappikuulokkeet. Kannattaa siis käyttää koodi nyt hyödyksi, kuulokkeita löytyy moneen eri makuun!

Yhteistyössä Sudio Sweden, kuulokkeet saatu

 

 

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *