Luomukangas

  • Joulun lahjapaidat

      Nyt kun paketteja on revitty auki, voinen paljastaa ainakin joitain lahjaompeluksia. Ensimmäisenä nämä paidat, joita lähti monellekin lapselle.   Erityisesti karhuneulos oli ehdoton suosikkini, ja laadultaankin se oli erittäin hyvää. Vieläpä kotimaista, ja luomua! Toivottavasti nämä olivat sopivia lahjojen saajille. Tänään sitten vaan löhötään. Ja syödään ja löhötään. Ja syödään vähän lisää.

  • Raitaa ja salmiakkia

      Olen ihastunut murrettuun keltaiseen. Noshin raita oli ollut kangaskaapissa jo jonkin aikaa odottamassa inspiraatiota, ja kun lähes samaan sävyyn ilmestyi salmiakkia, oli nämä toki yhdistettävä. Omaan tunikaani kokeilin kaavoittaa vesiputouspääntietä. Tämä onnistui ihan mukavasti ottaen huomioon, että leikkasin suoraan kankaalle sommitellen. Silti tästä tunikasta on tullut suuri suosikkini. Leggingsit tein omalla vanhalla kaavallani. Mitä…

  • Lämpimät neulemekot talveksi

        Normaalisti kaikkiin juhliin minulla on joku pakkomielle tehdä tytöille mätsäävät mekot. Tällä kertaa yritin pitää näppini kurissa, ja tehdä mekot hieman erilaisemmiksi. Kuten sanottua, lähti minulla vähän lapasesta uusien kankaiden suhteen. Toki tarvitsin jotain joulun mekkoihin, ja vähän jotain myös joululahjoihin. Huomaamattani innostuin kuitenkin paksuista neuloksista, ja varsinkin Murun ja Vanja Sean luomuneulokset…

  • Salmiakki ja Ilves-mekot

    Onneksi olin syksyllä pari kuukautta kankaattomana, sillä nyt on suoraan sanottuna lähtenyt aivan lapasesta. Ensin oli ne Käsityömessut, sen jälkeen intouduin neuloksista ja pian huomasin kantavani kotiin kankaita enemmän kuin puoleen vuoteen yhteensä. Onneksi inspiraatio on säilynyt yhtä hyvänä myös ompelun saralla, ja paljon on nyt ommeltukin. Osa menee lahjaksi ja niistä myöhemmin, mutta omat…

  • Mekko lapsen toiveesta

      Kirpputorilla vaatteiden myymisen (meni muuten hyvin kaupaksi) lisäksi tähän sunnuntaihin kuului oleellisesti naapurin lapsen syntymäpäiväjuhlat. Niitä oli odotettu, ja niistä oli puhuttu. IsoSisko oli myöskin vaatinut minua tekemään ystävälleen lahjaksi mekon. Tarkalleen ottaen hän olisi halunnut sinisen kukkamekon, mutta sekä sinisen että kukkakankaan puutteessa hän valitsi kangakaapistani jotain ihan muuta. Napit hän valitsi lopulta…

  • Aarrekid kankaista omat aarteet

      Selätin vihdoin parisen viikkoa jatkuneen ompelujumini. Lapset kaipasivat kaappeihinsa paitoja, sekä vyötäröltä puristamattomia leggingsejä. Minä kaivoin kaapista Aarrekidin luomukankaat jotka ostin alennuksesta juhannuksen tienoilla, ja leikkasin kummallekin lapselle sopivat setit.   Kun kangas on Aarrekid tyyliinsä joustamatonta singleä, oli minulla hieman taas ongelmia etten tee liian tiukkaa pääntietä. Parin yrityksen jälkeen taisi ehkä suunnilleen…

  • Lahjamekko

      Isomman lapsen ystävä täytti vuosia, ja lahjaksi ompelin hänelle lopuista vinoraidoista oman mekon. Tämä odotti pitkään puolivalmiina henkarissa, ja säännöllisesti mietin mitä siitä oikein puuttuu. Kaapistani ei löytynyt mitään mustavalkopalloa ennen viime viikkoa, jolloin tein pieniä kangasvaihtoja ystäväni kanssa. Sieltä se pieni tarvitsemani pala sitten löytyi, ja lahja oli valmis. Onnea E!   Ja…

  • Vinoraitamekot

      Noshin vinoraitojen innoittamana ompelin lapsille hellemekot. Leveän helman takia näihin meni yhteensä peräti metri kangasta, vaikka yleensä normaalit mekot saan lapsille noin 60-70cm palasta. Loput leikkuujämät ompelin helman liehukkeiksi, ja näiden kaveriksi sopivat mukavasti jo ompelemani tummat raitaleggarit. Meillä on ollut hieman ongelmia mallien suostuttelussa työhönsä. Tällä kertaa rusinarasia auttoi kummasti. Pikkusiskon otsakuhmukin valahti…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!