Helppo tähtipanta talven juhliin

Helppo tähtipanta talven juhliin

Hiuskoristeet ja erilaiset pannat on helppo tapa saada aikaan juhlavaa ilmettä moniin eri juhliin. Sain idean näihin pantoihin eräästä ompeluryhmästä, ja ennen kuin tajusinkaan, olin ommellut oman näköiseni juhlapannat myös lapsille. Juhlapannan ompelu Idea on yksinkertainen. Koristeita voi ommella joko valmiiseen kiinteään pantaan, tai sitten käyttää apuna leveää kuminauhaa kuten itse tein. Leikkasin eri muotoisia…

Lasten tietovisa ja Nuppuprint juhlamekko

Lasten tietovisa ja Nuppuprint juhlamekko

Olen selkeästi ottanut uuden perinteen. Aiemmin mätsäsin lapsille samanlaiset juhlamekot, mutta nyt olen huomaamattani ommellut Nuppuprintin mekkoja juhlia varten. Tämä kangas oli lapsen itsensä valitsema kesän käynnillä Salapakkaan. Ja kangas onkin ihana! Se on pehmeää joustamatonta puuvillaa, joten käytin tähänkin vanhaa hyväksi havaittua kaavaa. Kaava on muokattu Mekkotehtaan Maibritista, ja se toimii edelleen vallan mainiosti….

Vanhoista kuluneista housuista lapselle leggingsit

Vanhoista kuluneista housuista lapselle leggingsit

Minulla on odottanut jo jonkin aikaa kasa vanhoja leggareita, ajatuksella että teen niistä jotain. Samaan aikaan lapset ovat kasvaneet taas pituutta, ja isomman jo vähän liian lyhyet housut löysivät paikkansa pienemmän jalasta. Päädyinkin siis pohtimaan, saisinko hyödynnettyä vanhoja leggareitani uusiksi lapsen housuiksi. Kuminauhan hyödyntäminen Halusin eniten hyödyntää mahdollisimman paljon vanhoja saumoja. Lähinnä ainakin vyötärökuminauhan, ilman…

Eripari-lapaset lapselle jämälangoista

Eripari-lapaset lapselle jämälangoista

Kirjailijana ja neuleohjeiden kirjoittajana minua tietenkin jännitti miten otatte kirjan vastaan. En oikeastaan voinut edes tietää mikä ohje nousisi sieltä suosituimmaksi, tai mitä neulottaisiin alkuun eniten. Jos edes neulottaisiin mitään. Te olette kuitenkin, ja vähän yllättävästikin innostuneet Neulekekkerit-kirjan asusteista! Olin aivan yllättynyt niiden suosiosta, ja varsinkin siitä, että Eripari-lapaset ovat päätyneet monien puikoille. Toisaalta en…

Neulekekkerit-kirjan esittely

Neulekekkerit-kirjan esittely

Unelmista totta? Jokunen vuosi sitten kirjoitin seuraavien vuosieni haaveiksi ja tavoitteiksi oman käsityökirjan ja yrittäjyyden. Pari vuotta myöhemmin, eli reilu vuosi sitten minulta loppui yllättäen päivätyöni ja sain paljon ns ylimääräistä aikaa. En miettinyt kauaa mitä sillä tekisin, vaan otin pian yhteyttä kustantajaan. Oli aika toteuttaa haaveita! Minulla oli selkeä idea neulekirjaksi. Halusin tehdä käytännöllisiä,…

Kännykkäpussi lapselle

Kännykkäpussi lapselle

Penaalin lisäksi lapsi tarvitsi myös oman pussukan kännykälleen. Puistoissa ja ulkona muuten menossa puhelin harvoin mahtuu taskuun, eikä kesävaatteissa niitä taskujen juuri ole edes ollut. Ja kuten penaalinkin, suunnitteli lapsi myös tämän pussukan. Nämäkin tarvikkeet löytyivät omista kaapeista. Voit pyytää lasta suunnittelemaan kuvion itse, tehdä siihen tilkuista kuvion tai suunnitella itse jonkun applikaation. Myös kirjonta…

Kesän parhaat lastenfestarit, sankariviitta-työpaja

Kesän parhaat lastenfestarit, sankariviitta-työpaja

Meidän kesän koko perheen suosituimmat festarit on toki Hippalot. Hämeenlinnassa Verkatehtaalla järjestetään jälleen suosittu ja maineikas lasten kulttuuritapahtuma, jossa neljänä päivänä on niin teatteria, askartelua, kokemuksia, musiikkia kuin kaikkea näitä yhdessäkin. Itse pidän tänä kesänä Hippaloilla myös ensimmäisen työpajani. Tämän vuoden festareiden teemana on kirjat, joka sopii meidän perheen lukutoukille täydellisesti. Itse keskityn työpajassa kuitenkin…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!