Farkku

  • Farkkujen paikkaaminen ompelukoneella

    Paksutkin farkut ja housut kuluvat usein eniten haarasaumojen läheltä. Hiutunut kangat on helpompaa korjata kuin jo valmiiksi kulunut reikä. Aloita siis paikkaaminen ajoissa! Farkkujen korjaamiseen tarvitaan Leikkaa ylimääräisestä farkkutilkusta hieman reikää tai kulunutta kohtaa reilusti isompi pala. Aseta ja neulaa se reiän alle. Aseta farkkujen repeämän reunat mahdollisimman lähelle toisiaan. Voit käyttää myös silitettävää tukikangasta…

  • Vanhoista kuluneista housuista lapselle leggingsit

    Minulla on odottanut jo jonkin aikaa kasa vanhoja leggareita, ajatuksella että teen niistä jotain. Samaan aikaan lapset ovat kasvaneet taas pituutta, ja isomman jo vähän liian lyhyet housut löysivät paikkansa pienemmän jalasta. Päädyinkin siis pohtimaan, saisinko hyödynnettyä vanhoja leggareitani uusiksi lapsen housuiksi. Kuminauhan hyödyntäminen Halusin eniten hyödyntää mahdollisimman paljon vanhoja saumoja. Lähinnä ainakin vyötärökuminauhan, ilman…

  • Hyvä housukaava lapselle

      Housujen ompelu lapselle on aika helppoa. Varsinkin, jos niitä ompelee joustavista materiaaleista, ja käyttää hyödykseen pitkiä resoreita lahkeissa ja kuminauhaa vyötäröllä. Toki housuihin voi aina ommella myös yksityiskohtaisiakin detaljeja, kuten erilaisia taskuja, tikkauksia, vetoketjuja, laskoksia tai muotoilevia saumoja. #Housuhelmikuun kunniaksi minäkin uudistin isomman lapsen housuvaraston ompelemalla hänelle viidet uudet housut. Aiemmin lapseni ovat pitäneet…

  • Housujen ja leggingsien ompeluohje

    Ystävälläni on jo pitkän aikaa ollut haaveena opetella ompelemaan housut. Joskus itselle niin helppo asia voi olla toiselle hieman hankalampi, joten ystävän innostuksesta päätin tehdä hänelle ja teille ohjeet housujen ompeluun. Tällä ohjeella ompelet siis nopeasti joustavat housut tai leggingsit, ja samat ompelun periaatteet pätevät sekä lapsen että aikuistenkin housuihin. Housujen peruskaava Kaavaksi sopii mikä…

  • Farkkushortsit

    Kirpputorit pursuavat farkkuja. Niiden arvo on lähes nollissa, sillä tarjontaa on paljon ja ihmiset tuntuvat ostavan uusia heti kun jonnekin tulee reikä. Ja niitähän tulee, kun muotina on myydä valmiiksi kulutettuja malleja. Peräti jopa reikäisiä housuja. Eniten ihmettelin tämän kevään uutta muotia, reikäisiä farkkushortseja suoraan kaupan hyllystä. Ymmärtäisin jos myytäisiin kierrätysfarkkuja, mutta valitettavasti ne taitavat…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!