Kaavat ja ompeluohjeet

Ilmaisia kaavoja ja ompeluohjeita monipuolisesti ja kuvallisten ohjeiden kera. Kurkkaa nyt siis kaikki Käsityökekkereiden suosituimmat ohjeet ja inspiroidu!

  • Perhoshihan muokkaaminen hihakaavasta

    Kellohelmaisten mekkojen ollessa nyt suuressa suosiossa, on samaan suosioputkeen noussut myös perhoshihat. Ne on siis liehuvia hihoja, joiden laskeutuvuus ja kauneus tulee hihan ulkokaaren pyöreydestä. Ne onkin ihanan ilmavia, sopivat paitaan ja mekkoon, ja ne on myös aika suloisia. Kukapa vastustaisi pyöriviä helmoja ja hihoja? Mekon kellohelmaan löytyy selkeitä ohjeita, joista olen itsekin kirjoittanut. Helma…

  • Päärmejalka ja ohut keväthuivi

      Kevät sää yllättää iloisesti joka vuosi. Huivi jos toinenkin on tarpeen, ja joskus huivia on ihana pitää myös sisällä. Siihen tarkoitukseen ohut viskoosihuivi sopii parhaiten, ja minä ompelin sellaisen Eurokankaan palalaarista löytyneestä palasta. Helpoimmillaan huivin ompelu on oikein tarvikkeiden kera. Ohuen puuvillan tai viskoosin kaveriksi sopii parhaiten kiertopäärmejalka, eli tuttavallisimmin päärmejalka. Niitä löytyy Pfaffilta…

  • Trikoopipo ja huivi lapselle

      Auringon paistaessa on taas aika kaivaa jämätrikoot kaapista ja ommella kauden asusteet. Monipuolinen pipo ja huivi sopivat välikauteen mitä parhaiten, ja trikoisen pipon ja huivin ompelee yhdessä illassa. Tässä postauksessa on ohje ja kaava molempiin, joten ainoaksi haasteeksi jää sopivien kankaiden löytäminen kaapista tai vaikka vanhoista vaatteista. Omat lapseni osasivat tällä kertaa itse pyytää…

  • Kauluspaita arkivaatteeksi (sis. alennuskoodi!)

    Yhteistyössä Named Luulin tietäväni jo tyylini ja kaikki siihen liittyvät printtitoiveenikin. Kun #paitamaaliskuu kuitenkin läheni, huomasin ostavani kukkakangasta kauluspaitaan. Kyllä, kukkakangasta kauluspaitaan. Kaikkea sitä vanhentuessaan huomaakin tekevänsä. Olen ommellut kauluspaidan viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Näköjään itselleni luomat haasteet saavat minut toimimaan tapojeni vastaisesti, mutta onneksi tuo vauvankakankeltainen pohjaväri pysyy sentään vuodesta toiseen mukana. Ja…

  • Ompelukaavoja lapsille ja aikuisille (pitkä listaus!)

    Netti ja erilaiset käsityölehdet ovat täynnä ompelukaavoja. Mistä kuitenkin löytää juuri ne itselle sopivat kaavat, tai uutta inspiraatiota ompeluun? Usein sitä itse kukin huomaa kangistuvansa samoihin kaavoihin ja kaipaisi hieman uusia tuulia. Tästä syystä listasinkin itselleni sekä teille erilaisia PDF ompelukaavoja tarjoavia yrityksiä, sekä myös lehtiä, kirjoja ja tilattavia paperisia kaavoja. Listauksesta löytyy niin ilmaisia…

  • Lapsen ompelemat synttärikortit

      Lapsi täytti viikonloppuna seitsemän vuotta. Aivan mahtavaa, ja samalla huomasin myös yhden perustaidon puuttumisesta. Ompelijan lapset eivät oikeastaan osaa ommella, ja vasta nyt olen kunnolla alkanut päästää omia lapsiani ompelukoneen ääreen. Yhdessä saimme kuitenkin ommeltua aika mainiot synttärikortit, joilla lapsi kutsui ystäviään juhlimaan.   Leikkasimme jämätilkuista siis ensimmäisenä ilmapalloja. Ehdotin myös kolmioita, jotka olisi…

  • Tilkuista ommeltu raitapaita

      Aiempi tilkkupaita herätti teissä paljon ihastelua. Toivottavasti se antoi sysäyksen #jämätammikuu haasteelle, ja tilkkulaatikoiden uusiin ulottuvuuksiin. Sehän ei kuitenkaan ollut ensimmäinen tilkkupaitani, jolla pääsin korkkaamaan jämäilyn. Ei tosiaan, vaan aivan ensimmäiseksi ompelin paidan raidoista.   Keräsin kasan raitoja, printtejä ja yksivärisiä, jotka vähänkään sopivat yhteen. Ja kuten jo kerroin aiemmin, ompelin tilkuista aivan uuden…

  • Ommellut tiskirätit

      Rätit, puhdistusliinat ja erilaiset rievut ovat tarpeellisia lähes joka kodissa. Niitä voi virkata, neuloa tai ommella itse, ja niitä voi pyytää esim. ompelevalta ystävältä lahjaksi. Tällaiseen jokapaikan rättiin kun saa helposti ommeltua palan jos toisenkin pois tilkkulaatikosta.   Meillä ei rättejä olla enää vuosiin ostettu kaupoista, vaan kaikki ompelen itse. Ompelen näitä myös paljon…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!