Kaavat ja ompeluohjeet

Ilmaisia kaavoja ja ompeluohjeita monipuolisesti ja kuvallisten ohjeiden kera. Kurkkaa nyt siis kaikki Käsityökekkereiden suosituimmat ohjeet ja inspiroidu!

  • Silityskalvojen käyttäminen kankaalle

      Löysimme lapsen kanssa kesällä kauan kaapissa olleet silityskalvot. Niiden avulla syntyikin jo isommalle lapselle hänen toivomansa paita, ja nyt oli vuoro vielä myös toiselle lapselle. Silityskalvot ovat helppoja, nopeita ja sopivat myös sellaiselle, joka haluaa esimerkiksi peittää tahroja tai jopa reikiä paidasta.   Silityskalvoja on siis monenlaisia. Niitä voi ostaa hyvin varustellusta askartelu- tai…

  • Vetoketjun vaihto ja korjaus helposti

      Ostin kirpputorilta lapselle välikausisetin sovittamatta sitä lapselle suoraan paikanpäällä, ja maksoin setistä vielä itselleni epätyypillisen korkean hinna. Jo ensimmäisellä käyttökerralla takin vetoketju kuitenkin aukesi kesken leikin, ja samoin kävi myös seuraavalla kerralla. Myöhemmin toiset vanhemmat osasivat kertoa kyseessä olevan ns. tyyppivika kyseisissä takeissa, joten ei auttanut muuta kuin miettiä vetoketjun vaihtoa.   Kyseessä on…

  • Lapsen suunnittelema paita

      Kuten kesän aikana on nähty, on IsoSiskosta tullut tarkka vaatteistaan. Salapoliisityön jälkeen sain kaivettua hänestä irti suosikkivärejä, mutta jotta käyttöön saataisiin oikeasti suosikkivaatteita, päätin antaa lapsen suunnitella itse oman paitansa.   Hänellä oli tarkka visio lopputuloksesta. Tällä kertaa käytimme jo kaapista löytyviä kankaita, ja neutraaliksi väriksi valikoitui Käpysen kotimainen joustocollege. Löysin vielä jostain hamstraamani…

  • Kellohelman kaavoittaminen

      Minulta on pyydetty kesällä ompelemaan liehuvahelmaisia mekkoja. Olen aiemmin ommellut enemmänkin helmasta rypytettyjä versioita, joten lapsen toiveesta ajattelin helmaa uudelta pyöreältä näkökulmalta. Eli kellohelmaa sen olla ja pitää, ja voi kuinka iloiseksi lapsi tulikaan!   Kellohelmahan on universaali ja erittäin helppo ratkaisu niin mekkoihin kuin hameisiinkin. Mittaamalla oman vyötärönympäryksen ja helman pituuden, saa kellohelman…

  • Shortsit ja t-paita lapselle

      Välillä mietin onko hankalampaa olla kuusivuotiaan äiti vai itse kuusivuotias lapsi. Aiemmin tänä keväänä minulta on mm. toivottu ei niin tyttömäisiä paitoja, ja nyt näin kesän alussa sain toiveen ommella shortseja. Eräs kerta pyyntö tuli illalla, ja seuraavana aamuna sain reklamaation kun shortsit eivät olleetkaan valmiit.   Loman alkajaisiksi shortsit ja toive t-paidasta ohittivatkin…

  • Lempimekko valtuustoon

    Yhteistyössä WSOY, kirja saatu arvostelukappaleena   Maanantaina alkoi uusi aika valtuutettuna, ja uusi elämä myös ompeluprojekteille. Huomasin omistavani kyllä mekkoja, mutta jakkuja sitäkin vähemmän. Vaikka en ole niin sanotusti jakkupukunaisia, olen kuitenkin alkanut pitää paljonkin mekkoa leggingsien kera, jonka päälle heitän neuleen tai jakun tyylisen.   Oli siis aika ommella jakku, ja toki siihen sopiva…

  • Taskun ompeluohje ja räsymattomekot

      Lapset ovat pyytäneet itselleen uusia kesämekkoja. Heillä alkaa olla jo selkeä käsitys siitä mitä heidän vaatekaapeistaan puuttuu, mille on tarvetta ja ennen kaikkea mitä äiti osaa ommella. Kesämekko oli sen verran helppo ja raikas pyyntö, että niitä teen aina mielelläni.   Tällä kertaa ostin Verson Puodin Mummolantuntua ihanan raikkaassa värissä. Hieman haasteellista oli löytää…

  • Raikas joutsenmekko valenappilistalla

      IsoSiskokin haluaa vielä joskus mekkoja. Ompelin keltaisesta NOSHin joutsenesta mekon samaan tapaan kuin aiemmankin, ja ohjeen paitakaavan ja helman muokkaamiseen löydät aiemmasta postauksestani. Näihin molempiin halusin hieman jujua pääntielle, joten ompelin rypytetyt kaitaleet vähän kuin nappilistaksi.   Valenappilistan ompeleminen on helppoa. Varsinkin tällaisen rypytetyn. leikkaa tuplasti halutun kaitaleen mittainen pala esim. resorista ompele siihen…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!