| | | | |

Nuppunen 2 -kirja laukkuihin, käsityötarvikkeisiin

Kirja saatu Nuppu Printilta arvostelukappaleena

Siinä missä Nuppunen ensimmäisessä kirjassa keskityttiin mekkoihin, Nuppusen toisessa kirjassa sukelletaan rohkeasti työhuoneiden saloihin. Kirja on todella mielenkiintoinen otos eri työhuoneita, sekä myös ilahduttava määrä ohjeita ja käyttötapoja tuttujen printtien ja kankaiden käyttöön.

Kirjassa on siis kolme selkeää osiota, jotka on teemoitettu vähän eri työhuoneiden ja käyttötarkoitusten mukaan. Pääteemoina on käsityöhuone, haaveiden satumaailma ja kyläilyyn liittyvät osiot.

Myönnän, että aluksi hieman vierastin kirjan keskimmäistä osiota nukkekodin tarvikkeista. Kirjasta löytyy kuitenkin paljon muutakin, ja kaksi muuta osiota keskittyvät sekä työhuoneen tarvikkeiden säilytykseen, että myös toisaalta ulkoiluun ja laukkuihin.

Nuppunen on siis paneutunut omalla tyylillään jälleen mainiosti ohjeisiin ja omien printtien käyttötarkoituksiin. Kirjasta löytyy ohjeet niin puikkorullalle, saksikotelolle kuin juhlalaukullekin. Sekä toki myös pienen pieni kellohame nukkekodin asukkaalle, tai taitavasti tehdyt ohjeet pienen sohvan tai jopa tossujen tekoon.

Jos siis itseäsi kiinnostaa ommella kauniita kodin tavaroita tai pieniä esineitä, on tämä kirja loistava perusteos siihen! Kuvalliset ja kirjalliset ohjeet auttavat paljon, ja kuvallisia tekovaiheita on kirjassa runsaasti.

Nämä nukkekotiin liittyvät ohjeet on muuten tehnyt taitava Maria Malmström, joka on kirjoittanut jo monta suosittua nukkekotikirjaa, mm Onnelin ja Annelin nukkekotikirjan.

Olen normaalisti isojen linjojen ompelija. Siksi pienet näperrykset ja nukkekodin tavarat eivät ehkä ole se oma juttu. Sen sijaan testasinkin jo yhtä laukkuohjetta. Tein sen hieman erilaisesta materiaalista kuin mitä ohjeessa suositeltiin, sekä vähän eri tekniikoin. Sain kuitenkin kirjasta loistavat vinkit kehyksen liimausta varten. Tästä laukusta tulee vielä erikseen kuvia.

Olisiko tässä siis kirjavinkki joululahjaksi? Kirjaa saa ostettua esim Nupun omasta kaupasta.


Samankaltaiset artikkelit

4 Kommenttia

  1. Ai että, tämä kirja olis pitänyt olla monta vuotta sitten ku laukkujen ja kassien ompelu oli mulla ykkösenä.
    Mutta asiaan: Linnanjuhla! Onnittelut!

    1. Tämä on kyllä hyvä perusopas myös laukkuihin, ainakin vähän pienempiin sellaisiin. Yksi isompi laukku löytyy myös 🙂

  2. Kiitos kauniista sanoista <3
    Kaikki kirjan työhuonekuvat on muuten kuvattu samassa tilassa, mun työhuoneella 🙂
    Täällä on myös ommeltu jo monta laukkua! Kiva tehdä välillä isompaakin.

    1. OI miten ihana kuulla! Varmasti virkistää, kun pääsee ompelemaan vähän eri kokoista. Minulle taas jo pelkät laukut on pieni ompelus 😉

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *