Harrastukset

  • Pieniä lahjoja opettajille ja päiväkotien hoitajille

    Olen aivan liian monena toukokouisena päivänä mennyt jonkin harrastuksen kevätjuhlaan iloisin mielin, kunnes olen huomannut muiden vanhempien tai lasten käsivarsilla keikkuvat lahjapussukat. Ai niin, sellaisetkin piti tehdä! Tänä vuonna puolisoni ennakoi, ja kirjoitti kalenteriin jo kuukauden alussa lahjottavien nimet, sekä aloitti itse suunnittelun jo äitienpäivän tienoilla. Oi kun itsekin olisin noin järjestelmällinen! Oikeastihan olen itse…

  • Itse tehty ja ommeltu sanapeli

    Kesän kukat ovat päässeet jo oman teehetken äärelle. Niistä vielä haaveillessa tein kuitenkin kesän retkiä varten ommellun sanapelin. Pelin ohje löytyy nyt uusimmasta Ihana-lehdestä, joka on ilmestynyt kauppoihin tällä viikolla. Halusin siis tehdä kestävän pelin kierrätystarvikkeista. Näihin on käytetty vanhojen tyynyliinojen puuvillaa, ja peli on tosiaan pesukoneen kestävä. Siihen voi ommella myös lisäpaloja, tai kehittää…

  • Ommel 2019 – Valokuvauskurssi ompelijoille ja käsityöläisille

    Oletko miettinyt kuinka saada valovoimaisempia, kiinnostavampia ja laadukkaampia valokuvia ompelemistasi tuotteista? Voisiko parempi kuva myydä tuotetta paremmin, tai haluaisitko kuvillasi tavoittaa enemmän seuraajia sosiaalisessa mediassa? Ompelijoiden kesän paras tapahtuma Ommel saapuu taas tänä vuonna. Kolmen päivän ajan Espooseen kokoontuu niin alan ammattilaiset, kangasmyyjät, tarvikekauppiaat kuin myös innokkaat ompelijatkin. Ommel tapahtuma pidetään siis 7-9.6.2019 Espoon Opinmäessä….

  • Käsityötilan järjestäminen, mitä tarvikkeita tarvitset oikeasti?

      Olen perinteisesti vuodenvaihteessa inspiroitunut eniten oman työtilani siivouksesta. Niin tänäkin vuonna, vaikka mitään suuria muutoksia en tehnytkään. Isommat muutokset ovat luvassa parin kuukauden päästä, kun työhuoneeni muuttaa makuuhuoneen kanssa samaan tilaan. Sitä odotankin mielenkiinnolla, miten hyvin omat työt sopivat makuuhuoneen nurkkaan pitkästä aikaa.   Inventaario? Käsityötarvikkeet ovat samanlainen vitsaus kuin muutkin harrastustarvikkeet. Niitä tarvitaan,…

  • Käsityöyrittäjä Mehukekkerit

    Olen nyt yrittäjä. Onnellinen sellainen, ja vieläpä käsityöyrittäjä! Se on pyörinyt mielessäni kyllä jo vuosia aiemmin, ensimmäisen kerran ihan opiskeluaikoina. Vielä siihen aikaan yrittäjyys olisi kuitenkin tarkoittanut omaa myytävää mallistoa, johon minulla ei ollut sopivaa ideaa tai innostustakaan. Muotoilijaksi valmistumisen jälkeen päädyin nopeasti kaupanalalle ja asiakaspalvelijaksi, ja viimeiset pari vuotta työskentelin tekstiilien markkinoinnin ja verkkokauppatöiden…

  • Ommeltu nimilappu matkalaukkuun

      Lapsi aloitti tänä syksynä uuden harrastuksen. Se on samalla haastanut koko perhettä, niin kuin moni uusi harrastus toki tekeekin. Lapsi kävi ahkerasti ja innokkaasti muskarissa viime kevääseen asti, joten oli vain luontevaa hakea jatkoa myös musiikkiopistoon soittamaan. Soitin oli lapsen oma valinta, ja sen valinta oli lapselle haastavaa. Mutta kukapa sitä osaisikaan vielä seitsemänvuotiaana…

  • Parhaat ja inspiroivat käsityöblogit

    Kun nyt tässä #laatulokakuu hengessä olen listannut lanka- ja kangaskauppoja, pyydettiin minulta listausta myös käsityöblogeista. Ihan täydellisen listan laatiminen veisi aikaa monta päivää, saati myös sen päivittäminen jatkossa. Valitettavasti kun joku aina välillä lopettaa, ja onneksi myös uusia syntyy. Sen sijaan listasin omasta mielestäni top 10 inspiroivimmat käsityöblogit juuri nyt, syksyllä 2018. Viimeisten vuosien aikana…

  • Neulefestarit 2018

      Olen huomannut, että kesäviikonloppuihin on hyvä saada perinteitä. Tällä kertaa päätin tehdä Jyväskylän Neulefestareista oman kesäni perinteen, joten suuntasin taas reppuni kanssa lauantaiaamuna Keski-Suomeen. Kätevintä näissä festareissa on vielä se, että lapset pääsevät samalla reissulla sukuloimaan. Win-win! Tällä kertaa lähdin festareille ilman suurempia suunnitelmia. Mietin kyllä pariakin eri kurssia, ja varsinkin Laine Magazinen kuvauskurssi…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!