Inspiraatio

  • Kauniste pellavamekko

    Yhteistyössä Kauniste, kangas saatu   Niin, ne kukkamekot. Tottahan toki ompelin sellaisen itsellenikin. Jo aiemmin keväällä Kaunisteelta testiin saatu pellavakangas taipui vaivatta mekoksi, jolla on erittäin hyvä juhlia monetkin tulevien kesien juhlat. Luonnonmateriaalina pellava on lähes paras kesämekkokangas. Se on ihoa vasten aina sopivan lämmin tai viileä, pitää ryhtinsä ja se hylkii aika kivasti myös…

  • Kehon huolto käsityöläiselle

    Yhteistyössä Sudio, kuulokkeet saatu   On tutkittua, että neulominen ja käsityöt pitävät todellakin aivot virkeänä. Neuloja jopa keskittyy paremmin kuulemaansa, kun saa samalla siirtää silmukoita puikolta toiselle. Kokenut neuloja kaivaakin kutimet esiin seminaarissa, kokouksessa ja jopa elokuvateatterissa. Kun kädet saavat töitä, saattavat parhaimmillaan sormet pysyä pois karkkipussiltakin. Kukapa meistä ei kuitenkin välillä huomaisi neulovansa kyyryssä?…

  • Tuubihuiviohjeita

    Yhteistyössä LuovaStore, langat saatu Tuubihuiveja on montaa erilaista mallia ja materiaalia. Niitä voi neuloa, ommella, saada markkinointilahjana ja vaikka virkatakin. Tuubihuivilla yleisesti ottaen tarkoitetaan putkilomaista huivia, jonka voi vetää suoraan kaulalle tai pitää samalla myös pipona. Lapset ovat jo pitkään toivoneet itselleen tuubihuiveja. He ovat kyllä pakon edessä oppineet solmimaan omat kaulahuivinsa, mutta varsinkin eskarilaisten…

  • Tarpeellisia vai turhia käsitöitä?

      On olemassa käsitöitä, ja sitten on olemassa myös vaikeita käsitöitä. Se, mikä kenellekin on vaikeaa, sen toki määrittelee jokainen itse. Samoin käsityöt voidaan ilmeisesti määritellä nopeisiin ja hitaisiin, vaikka mielestäni jokaisen oma tahti ja päämäärä onkin mielestäni se palavin voima. Pari päivää sitten Puikkomaisteri avasi keskustelun nopeista ja ns turhista käsitöistä. Hän jopa sohaisi…

  • Päärmejalka ja ohut keväthuivi

      Kevät sää yllättää iloisesti joka vuosi. Huivi jos toinenkin on tarpeen, ja joskus huivia on ihana pitää myös sisällä. Siihen tarkoitukseen ohut viskoosihuivi sopii parhaiten, ja minä ompelin sellaisen Eurokankaan palalaarista löytyneestä palasta. Helpoimmillaan huivin ompelu on oikein tarvikkeiden kera. Ohuen puuvillan tai viskoosin kaveriksi sopii parhaiten kiertopäärmejalka, eli tuttavallisimmin päärmejalka. Niitä löytyy Pfaffilta…

  • Liukuraitahuivi merinovillasta

      Huomasin ommeltuja huiveja olevan jo kaapit lähes täynnä. Tässä kuussa näytänkin siis ennakkoarveluistani huolimatta keskittyvän neulottujen huivien saamiseen valmiiksi. Tätä edesauttaa pari seminaaria, joissa neuleet valmistuvat kuin itsestään. Edellisen vinoraitahuivin jälkeen jäin kiinni niihin vinoihin raitoihin. Kaivoin kaapista kaikki pienet ja vähän isommatkin merinovillat, ja aloin neuloa niistä huivia. Huivista piti tulla värikäs. Lopulta…

  • Erilaisia huivimalleja

    No hei hoi #huivihuhtikuu! Keväiseen sesonkiin huivit sopivat kuin nenä päähän, ja oikeastaan Suomen oloissa huiveja voi käyttää huoletta koko vuoden. Huiveja on leveitä, pitkiä, shaaleja, ohuita, kapeita, pitsisiä, frillamaisia, helppoja, aikaa vieviä, raitaisia, nyplättyjä, neulottuja, virkattuja, ommeltuja ja kaikkea siltä väliltä. Niitä voi tehdä itselle, lapselle, puolisolle, lahjaksi tai vaikka nukelle. Eli #huivihuhtikuu on…

  • Paidan ompelu lapselle

      Ompelupiireissä niitä sanotaan peruspertsoiksi. Joku ompelee sellaisen 20 minuutissa, toisella menee tunti ja kolmannella pari päivää. Useimmilla on omat suosikkikaavansa, joita muokkaavat tilanteesta toiseen. Kankaat ostetaan mielijohteesta, tarpeesta tai lapsen pyynnöstä. Joskus ommellaan kaveriksi frilloja, toisinaan nappilistaa ja joskus jopa taskuja. Tavalliset paidat, kyllähän niitä siis tarvitaan!   Viisivuotiaan jatkaessa yhä mekkokauttaan, olen ommellut…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!