- Veera Jussila

Vegaaninen tuorepuuro

Vegaaninen Tuorepuuro

Olen syönyt nyt puolisen vuotta täysin vegaanisti. Ajatus lähti tammikuun Vegaanihaasteesta, ja sille tielle jäin. Oikeastaan muutos ei ollut edes kovin suuri, sillä olen syönyt ruokavalio oli muuttunut jo paljon vegaanisempaan suuntaan ennen haastettakin. Lihaa en ole syönyt muutenkaan yli 20 vuoteen.

Vegaaniset aamupalat

Vaikeinta tässä siirtymässä oli kuitenkin aamupalat. Vaikka lapsena muistan syöneeni puuroa paljon, ei se silti ole kuulunut omiin suosikkeihini enää vuosikymmeniin. Jugurtit taas vaihdoin kasviversioihin jo heti alkuun, mutta leivänpäälliselle en keksinyt mitään tarpeeksi rasvaista juuston korvattavaa. Jugurtitkin tulevat pidemmän päälle yllättävän kalliiksi, sillä kasvipohjaisia jugurtteja myydään lähes tulkoon myös vain 0,5 l versioina.

Podin alkuun myös ongelmaa, että aamuisin nälkä alkoi vaivaamaan jo todella nopeasti aamupalan jälkeen. Pitkään asiaa mietittyäni, päätin vihdoin kokeilla tuorepuuroja. Niiden suurin haaste on toki se, että muistaa tehdä seuraavan aamun puuron jo illalla valmiiksi jääkaappiin.

Tuorepuuro Vegaaninen

Aamupalana tuorepuuro

Tuorepuuron etu on se, että ne tuntuvat täyttävän vatsaa paremmin kuin pelkkä puuro. Toki riippuu paljon myös siitä, mitä tuorepuuroon laittaa, ja millaisten lisukkeiden kanssa sitä syö. Varsinkin näin kesällä kylmä ja silti maukas puuro on ollut ihanan virkistävää, ja tällä jaksan aika hyvin myös lounaaseen asti.

Itse olen kokeillut jo erilaisia tuorepuuroja sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään. Kun puuron sekaan lisää vielä chiasiemeniä, saa siitä myös hyviä rasvahappoja jokaiseen päivään.

Kannattaa vaihdella eri jugurtteja ja kasvimaitoja, jotta löytää omat suosikkinsa. Itse löysin nyt vasta mantelimaidon ihanuuden, ja taidan syödä ainakin näin helteillä tuorepuuroni vain mantelimaitoon tehtynä.

Vegaaninen tuorepuuro

  • 1 dl kaurahiutaleita (voit sekoittaa mukaan myös muita viljoja)
  • 2 dl mantelimaitoa (jos haluat täyttävämpää, korvaa osa nesteestä kasvipohjaisella jugurtilla)
  • 1 rkl chiasiemeniä
  • koristele kauden hedelmillä ja marjoilla

Sekoita hiutaleet ja siemenet nesteeseen. Anna turvota vähintään 2-3h jääkaapissa. Voit tehdä valmiiksi myös illalla jääkaappiin ja koristella aamulla.

Tuorepuuron Ohje
Maidoton Tuorepuuro

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp
Veera

Veera

Kokoonparsija, muotoilija ja aina jotain puikoilla.

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Hernerouheella paneroidut leipäjuustot

  Olen pitkään kaipaillut nopeita ja uusia arkiruokia. Kun sitten Instagramissa törmäsin mahtavan Mamma rimpuilee-blogin ohjeeseen hernerouheella paneroiduista leipäjuustoista, en

Linssibataattikeitto

  Olen ollut viikon kissojen seurana. Flunssa on kaatanut minut kunnolla, eikä eilinen uhkarohkea työpäiväni auttanut asiaa. Tänään tein lääkkeeksi

Blogirinki ja kesäjuhlat

  Pienessä kaupungissa asuessa käy usein vähän niin, että kamera kulkee mukana mutta julkisesti kuvaaminen on kiusallista. Kun sitten kerran