-Supersuositut käsityöohjeet

Juhlava laukku nahkapaperista, kaksi eri versiota

Juhlalaukku onnistuu ommellen myös itse. Nopeimmillaan sellainen syntyy puolessa tunnissa, kun ompelee paperinahkasta (tai nahkapaperista, sama asia!), eikä vuorita laukkua. Nahkapaperia löytyy eri väreissä ja jopa hopeaisena, jolloin siitä tulee oivallinen juhlien asuste.

Olen tehnyt syksyn ajan pukua kansanedustajalle Linnan juhliin. Tässä viimeisinä viikkoina heräsin myös ajatukseen, että pukuhan tarvitsee toki laukun!

Nahkapaperin ompelu

Laukkuun haluttiin kokeilla nahkapaperia. Nahkapaperihan on siis vegaanista materiaalia, joka etäisesti näyttää ja vaikuttaa nahalta, mutta siinä on käytetty vain selluloosaa ja luonnonkumia. Tässä tapauksessa metallisessa värissä varmaan vielä jotain muutakin, mikä ei valitettavasti kuitenkaan selvinnyt paketista.

Ostin rullat paperinahkaa Tampereen messuilta. Väriksi valikoitui yllättäen hopea, joka tulee sopimaan mekon kanssa pidettäviin koruihin. Tein kaksi eri laukkua, ja etiketin mukaisesti molemmat on ilman olkahihnaa.

Sangallisen pussukan ompelin Nuppunen kirjan inspiroimana. Tein vähän eri ratkaisuja kuin mitä ohjeessa kerrottiin. Halusin tuoda elävää pintaa kunnolla, joten kastelin ja rypistin nahkapaperin kunnolla ennen ompelua. Kastelu onkin tärkeää, jotta nahkapaperia olisi helpompi ommella, eikä se murtuisi kesken ompelun. Tämän laukun sisällä on vielä vuorikangasta.


Toisen laukun taas ompelin vastaan tulleen idean pohjalta. Leikkelin laukun hyväksi kokemani mittojen pohjalta, ja muotoilin sitä vielä lisää käteen sopivaksi. Tämä vaatii sisäänsä pienen vetoketjullisen pussukan, jotta huulipunat ja muut pienet tarvikkeet eivät putoa kassista juhlien tiimellyksessä.

Toinen näistä laukuista nähtiin tosiaan myös Linnan juhlissa. Eli jos se soveltuu Linnaan, soveltuu se myös muihinkin joulun juhliin!


Samalla osallistun tällä myös Käsityöblogien joulukalenteriin. Kaikki kalenteriin osallistuvat blogit löytyvät Rosanna Of Mayn blogista, ja uusia postauksia voi seurata aina myös Käsityöblogit -Fb ryhmästä.

Eilen ohjeen teki Käsintehtyä ja kaunista, ja huomenna vuorossa on Pikku Akan tilkkuvakka.

Tervetuloa mukaan käsitöiden jouluiseen maailmaan!

6 thoughts on “Juhlava laukku nahkapaperista, kaksi eri versiota”

  1. Hyvänen aika, kun on upeita laukkuja! En ole vielä itse nahkapaperia kokeillut, mutta aion kyllä jossain vaiheessa kokeilla. Ja tuo väri on tosi hieno!

    Vastaa

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Kierrätys Kånken, Re-Kånken

    Olen jo pitkään ihaillut vanhaa kunnon Kånkenia. Haaveillut sellaisesta lasten repuksi kouluun ja päiväkotiin, mutta joka kerta kieltäytynyt

Koululaisen oma huone

Taloa ostaessamme laskimme, että lapset tulevat jossain kohtaa samaan omat huoneet. Niiden pyytäminen alkoi viime syksynä, ja lopulta nyt parin

Yksi farkkuhame lisää

Tarvitsimpa minäkin yhden farkkuhamosen vielä näille keleille. Se edellinen oli juuri sen seitsemän senttiä liian lyhyt, joten se jääkööt vain