| | | | |

Neulotun tuotteen viimeistely, höyrytys tai pingotus

Olen viime aikoina törmännyt moniin keskusteluihin viimeistelyn tärkeydestä, ja enemmän myös viimeistelyn eri tavoista. On varoiteltu silitysraudan vaaroista, kummasteltu pingotusta tai pohdittu kumpi näistä olisi se itselle parempi vaihtoehto.

Lähtökohtaisesti viimeistely on aina se paras vaihtoehto. Ilman sitä neule tai ommeltu työ jää keskeneräiseksi, saumat eivät oikein asetu kunnolla ja neulottu työ näyttää epätasaiselta. Viimeistely antaa sanansa mukaisen käsittelyn, eli saa aikaan lopullisen valmistuneen työn, ja ammattimaisemman lopputuloksen.

vasemmalla kastellut neuleet, oikealla viimeistelemättömät

Tässä kohtaa joku voi toki kysyä, tarvitseeko harrastajan villasukkien näyttää ammattilaisten työltä. No ihan kuinka itse valitsee, mutta eikö työstä pitäisi ottaa kaikki mahdollinen teho ja lopputulos irti? Eli etkö sinäkin haluaisi työstäsi niin kauniin, kuin siitä vaan voi saada aikaan?

Tähän kohtaan suosittelen siis aina viimeistelyä. Se, valitsetko omaksi tavaksesi höyrytyksen vai pingotuksen, sen päätöksen jätän sinulle. Päätöksen helpottamiseksi päätin kuitenkin vertailtu molempia. Itse teen viimeistelyn aina viimeisenä, eli sitä ennen päättelen langanpätkät ja ompelen usein vielä ompelumerkinkin.

Kuten yllä olevasta kuvasta näkee, näinkin pienessä tilkussa ero viimeistellyn ja viimeistelemättömän välillä on selvä. Eli vaikka olisi kuinka kiire saada työ käyttöön, kuva instagramiin tai muu syy, älä silti tingi viimeistelystä!

Neuleen viimeistely höyryttämällä

Höyrytys tarkoittaa siis lähes aina silitysrautaa. Tässä kohtaa vanhimmat neulojat usein pelästyvät, sillä muistissa on yhä valuraudan polttamat villavaatteet omasta lapsuudesta. Onneksi silitysraudat ovat kehittyneet niistä vuosista paljon. Ei enää valurautaista liedellä lämmitettyä rautaa suoraan villalle, vaan erilaisten pintojen kautta käytettävää höyryä. Tärkeintä ei ole siis rauta, vaan se raudasta tuleva höyry.

Mikäli höyryttäminen jännittää, kannattaa se tehdä kostetun harson tai ohuen puuvillakankaan läpi. Tällöin villa saa sen tarvitsemansa kosteuden, mutta ei niin paljon suoraa raudan kuumuutta. Voit myös vaihtoehtoisesti kostuttaa tuotteen suihkupullon kanssa, ja höyryttää tuote kosteana.

Itse käytän lähes pääasiassa silitysrautaa. Minut on opetettu siihen jo ompelun tiimoilta, ja yleensä pidänkin kuvassa näkyvän silitysraudan aina esillä. Se ei ole käytössä päivittäin, vaan kerään kaikki viikon työt yleensä silitettäväksi tai höyrytettäväksi yhtä aikaa. Tällä pyrin säästämään sähköä, sillä iso höyrysilityssetti vie hieman enemmän sähköä kuin tavallinen silitysrauta.

Tässä kuvan setissä laudan jaloissa on siis iso vesisäiliö, ja silityslaudan pohjassa on myös tuuletin. Se imee raudasta tulevan höyryn, jolloin tuote jää vähemmän märäksi.

Turvallisin tapa höyryttää työ, on silittää se kastellun harson tai ohuen puuvillakankaan läpi. Voit katsoa myös alla olevan videon, jossa näytän lapsen paidan höyryttämisen tavallisella höyryraudalla.

  1. Levitä työ silityslaudan päälle ja taputtele se suoraksi ja sileäksi.
  2. Kastele harso tai muu kangas kosteaksi, ja levitä se työsi päälle tasaisesti.
  3. Käännä silitysraudan höyry täydelle teholle, ja silitä työ höyryn kanssa harson päältä.
  4. Toista sama koko työlle, myös toiselle puolelle työtä.
  5. Anna työn kuivua hetki paikoillaan

Neuleen kastelu ja pingotus

Jokunen vuosi sitten kokeilin ensimmäistä kertaa neuleen kastelua ja pingotusta. Tätä harrastetaan neulepiireissä enemmän kuin höyrytystä, sillä on toki selvää ettei nykyaikana silitysrautaa ja lautaa löydy enää joka kodista. Kastelu ja pingotus on siis helppoa, ja se sopii hyvin joka kotiin.

Tärkeintä tässä viimeistelyssä on muistaa se, että neule oikeasti kastuu. Villa pitää kosteuden hyvin poissa kuitujen sisältä, joten anna neuleen liota haaleassa vedessä pinnan alla vähintään 20 minuuttia, usein kauemminkin, varsinkin jos kyseessä on iso työ. Toiset sekoittavat kasteluveteen vielä pienen tipan villanhoitoainetta lanoniiliakin, jotta neule saa oikein pehmeän ilmeen kastelun jälkeen.

Tämän jälkeen puristele ylimääräiset vedet pois, mutta älä hankaa työtä. Levitä työ pyyhkeen päälle kuivumaan, siten että että asettelet sen suoraksi ja ohjeen mukaisiin mittoihin. Tässä kohtaa työtä pitää usein vähän venyttää, varsinkin pitsineuleita. Jotta työ jäisi kuivumaan juuri sille tarkoitettuihin mittoihin, voit neulata sen kiinni alla olevaan pyyhkeeseen tai muuhun tasoon nuppineuloilla tai pingotuskammoilla.

Alla olevalla videolla näytän yhden tavan kastella ja viimeistellä paidan. Tätä paitaa ei suoranaisesti pingoteta alustaan kiinni, mutta se asetellaan kuivumaan vaakatasoon. Tämä on erityisen tärkeää, että kuivuminen tapahtuu vaakatasossa, eikä sitä nosteta pystyyn kuivumaaan. Muuten neule venähtää helposti eri mittoihin, kuin mitä on toivottu.

vasemmalla kastellut, oikeassa alalaidassa viimeistelemätön
Vasemmalla kastellut (mutta ei pingotetut), oikealla höyrytetyt

Kastelu vai höyrytys?

Olen itse kastellut kuvassa näkyvät vasemman puoleiset kappaleet ilman pingotusta. Oikean puoleiset on höyrytetty. Eroa siis on, mutta veikkaisin että lähes samaan tulokseen olisi päästy pingotuksella.

Se, kumman valitset mihinkin työhön, riippuu siis käytössä olevista välineistä ja vähän työstäkin. Iso pitsihuivi olisi todella haastava saada suoraksi pelkällä höyrytyksellä, mutta ison alustan päälle se on aika helppo pingottaa. Tai toisaalta taas pienten sukkien höyrytys voi olla jossain tapauksessa paljon nopeampaa, kuin odottaa niiden kuivumista kastelun jäljiltä.

Valitse siis sinulle ja työhösi sopiva viimeistely. Tärkeintä on se viimeistely, keinot siihen tulevat vasta toisena. Ota siis kaikki ilo irti työstäsi viimeistelyn avulla!

ps. Muista myös nukan poisto!

Käsityökekkerit-verkkokurssit avuksi

Muista myös Käsityökekkerit-verkkokurssit. Kursseilla neuvotaan neuleen koon valinta, sekä työvaiheet aloituksesta viimeistelyyn. Nähdään kursseilla!

Samankaltaiset artikkelit

10 Kommenttia

  1. Tämä! Muotoilija-opintojen “ansiota” lie, mutta kyllä aina jotenki hymähdyttää kun somessa tulee vastaan kuva neuleesta tekstillä “Sain valmiiksi/ valmistui tämmönen” ja langanpäätkin vielä päättelemättöminä roikkuu.. 😀 Onnistuneesti on siis neljä vuotta päähän taottu, että tuote ei ole VALMIS ennen kuin se on myös VIIMEISTELTY. Mutta harrastusten kanssa jokainen tavallaan, tämä häröhän on vaan minun päässä. Että ei tästä nyt kenenkään tarvii langanpäitä nenään vetää.

    Mistä ja minkä merkkinen on tuo sinun höyrytysvälineistö? Onko vielä siis sellainen, jossa raudanpohja ei kuumu? Vuosia vastaavasta haaveilleena vaan tässä…

    1. No se on juuri näin! Minultahan jäi noihin langanpätkät vielä roikkumaan, sillä työ ei ollut vielä valmis. Halusin vain näyttää, mitä oikeasti viimeistelyllä saa aikaan 🙂

      Tuo oma silityssetti on LauraStar Magic. Siinä on raudan pohjassa tosiaan sellainen erillinen “muovi” tms, joten rauta ei tosiaan juurikaan kuumu. Sillä on esim haastavaa kiinnittää tukikankaita, sillä niitä joutuu painamaan pitkään. Tämä on 90-luvulla ostettu, sain sen jokunen vuosi sitten perintönä. Enkä luopuisi enää!

  2. Hei! Kiitos näistä viimeistely vinkeistä. Minua vielä mietityttää se, että entä kun kyseessä on ei tasona oleva neuletyö, eli esi neuletakki? Olisiko siinäkin höyrytys paras vai ihan kastelu? En ole ikinä tehnyt näin isoa työtä ja haluaisin todella viimeistellä tämän oikea oppisesti.

    1. Neuletakkiin sopii myös molemmat tavat. Kyse on oikeastaan siitä mihin on tottunut, millaisia välineitä itseltä löytyy ja mikä tuntuu itselle sopivimmalta tavalta. Tässäkään ei siis ole yhtä tai oikeaa vastausta 🙂

  3. Moikka Veera, kiitos vinkeistä! Sain juuri valmiiksi villatakin, kastelin ja pingotin sen ja en ilmeisesti kiinnittänyt mittoihin tarpeeksi huomiota (eka iso työ, eka pingotus) koska hihat venähtivät liian pitkiksi. Onko sinulla antaa jotain vinkkiä, miten hihat saisi ”kutistettua” takaisin oikeaan mittaan? Voiko neuleen kastella ja muotoilla uudestaan? Vai onko ainut vaihtoehto purkaa hihoja ja neuloa uusiksi..

    1. Hei, oletko saanut kysymykseesi vastausta ? Minulle kävi samoin ja etsiskelen neuvoa, saako hihat takaisin mittoihinsa ilman uudelleen neulomista.

  4. Kiitos tosi hyvistä ohjeista työn viimeistelystä. Minua auttoi paljon, kun näytit videolla kädestä pitäen, miten viimeistely oikeasti tehdään. Tulen varmasti seuraamaan ohjeitasi jatkossakin.

  5. Minä ole ihan aloittelija neulomisesta. Teen ensimmäisenä työnäni dominopeittoa.
    Miten sellainen kannattaisi viimeistellä.
    Käsialani on vielä aika epätasaista. Osa neulepaloista toisia isompia, osa pienempiä. Ei toki paljon, mutta kuitenkin.
    Olisiko viimeistely hyvä tehdä yksittäisille neliöille, vai koota peitto ensin ja viimeistellä vasta valmiina?

Vastaa käyttäjälle Iina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *