| | | | |

Lasten taidefestivaali Hippalot 2018

 

Lapset kasvavat, mutta taide ja kulttuuri pysyy meidän perheen menossa mukana. Sen lisäksi että vietämme Hämeenlinnan kulttuurikeskus Verkatehtaalla aikaa säännöllisesti joka viikko kuvataiteen ja musiikin harrastuksissa, otamme toki aina kaiken irti myös lastenfestarit Hippaloista. Niin ne saapuivat tänäkin kesänä, tällä kertaa monsterit teemalla ilahduttamaan lapsia ja perheitä.

Pelkästään lapsille järjestettyjä festivaaleja on Suomessa vähän. Siksi onkin mahtavaa, että jo 41-vuotisia juhliaan viettäviä Hippaloita saa jälleen kerran nauttia omassa kotikaupungissaan. Parasta on myös se, että Hippaloihin voi osallistua juuri sen verran, kuin itse ehtii tai jaksaa. On ilmaisia esityksiä ja työpajoja, elokuvia, teatteria joka makuun ja taidetta ihan huomaamatta. Pääsee niin tutkimaan, askartelemaan, ottamaan osaa kuin myös ihan vaan syömään herkkuja ihmisvilinässä tai konserttia kuunnellessa.

Tämän vuoden monsterit ovat moninaisia. Niillä on saatu rakennettua kantava teema, joka toimii lapselle kuin aikuisellekin, niin pienelle kuin vähän isommallekin. Oman perheen Hippalot-konkarit ovat innoissaan ottamassa taas koko ilon irti näistä neljästä päivästä. Esite on luettu vähintäänkin kymmeniä kertoja läpi, sen sivuja on merkitty, suunnitelmia tehty jo kesäkuusta ja silti niitä voidaan vähän vielä muokatakin.  Tärkeintä on ollut jättää aikaa näkemiselle, tunnelman kokemiselle ja ruokailuillekin.

 

 

Ensimmäinen päivä Hippaloita on siis takana. Minut vakuutti jälleen kerran monipuoliset koristelut ja lasten innokkuus. Lapset kävivät testaamassa Arx-talon etupihalla komeilevan pomppupihan heti ensimmäisten joukossa, askartelimme työpajatorille monta dinosaurusta ja dubbasimme niille ääniä, söimme hienostuneesti lounaan ravintola Verkassa, kuuntelimme ilmaiskonserttia paahtavassa auringossa, nautimme jäätelöt kahvilassa ja kävimmepä ensimmäistä kertaa Hippaloiden aikaan myös elokuvissakin. Illan kruunasi kuitenkin musiikkiteatteri Kapsäkki ja Närpiäiset! Kyllä, juuri nuo Pikku Kakkosesta tutut Jassoo ja Joltakulta, sekä heidän näppärästi toteutettu puvustus.

Hippalot jatkuvat vielä sunnuntaihin asti. Meidän ja monen muunkin innoksemme esiintyjinä on vielä niin Katti Matikainen, Herra Heinämäki, Samae Koskinen, Barokkiorkesteri kuin myös hienoja teatteri- ja sirkusesityksiäkin. Aiomme käydä esim. robottityöpajassa, monsteritansseissa ja vähän vielä teatterissakin. Lasten toiveesta ehkä vielä yksi elokuvakin!

 

Lue myös aiempien vuosien Hippalot kokemukset:

Hippalot 2017

Hippalot 2016

Hippalot 2015

Hippalot 2014

Samankaltaiset artikkelit

2 Kommenttia

  1. Olipa mukava lukea ensimmäisen festaripäivän tunnelmia. Me suuntaamme Hippaloille huomenna lauantaina. Ensimmäistä kertaa olemme nyt ostaneet lippuja, aikaisempina vuosina olemme huvitelleet ilmaistapahtumissa- ja työpajoissa. Esikoinen on nyt innoissaan, kun pääsee tutkimaan veden monstereita ja teatteriinkin.

    1. Toivottavasti teillä oli Kia hauskat festarit! Meillä tuli jo vähän festariväsymystäkin sunnuntaina, mutta olipa hauskaa jälleen kerran 🙂

Vastaa käyttäjälle Kia/ Luetaanko tämä? Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *