| | | | | | | | | | | |

Kuinka huolitella pääntie kaksoisneulalla

Moni juurtuu nopeasti tapoihinsa. Vaihtelu kuitenkin virkistää, ja kokosin teille sekä itselleni seitsemän esimerkkiä pääntien kanttauksesta ja huolittelusta. Samat vinkit soveltuvat toki myös hihojen huolitteluun siinä samalla.

On monta erilaista tapaa huolitella, eli kantata pääntie. Tässä on minun hyväksi kokemiani tapoja, ja monia muitakin löytyy toki näiden lisäksi. Ohjeet on kirjoitettu sillä periaatteella, että tikkaus on aina ommeltu kaksoisneulalla. Muita vaihtoehtoja on esim käyttää koneen omia koristeompeleita, joista saa erinomaisia tikkauksia myös! Vinkit kaksoisneulalla ompeluun löytyy aiemmin julkaisemastani postauksesta, jossa käsitellään esimerkiksi koneen asetuksia ja erilaisia kaksoisneuloja.

Pääntien tikkaus kaksoisneulalla, monta erilaista tapaa ja ohjetta

Aloita ompelemalla oikea olkapää. Eli ompele etukappaleen alla olevan kuvassa näkyvä vasemman puolen olkapää ja takakappaleen oikean puolen olkapaa, oikeat puolet vastakkain yhteen saumurilla. Voit silittää sauman auki, jotta pääntien ompelu on helpompaa.

Varaa itsellesi joko resoria tai paidan/mekon samaa kangasta noin 3-4 cm korkeaa resori”nauhaa”. Kussakin ohjeessa on suosittelu resorin leveyteen erikseen. Resori kannattaa leikata oikean mittaiseksi vasta ompelun jälkeen, mutta osviittaa pituuteen voisi antaa noin 0,7-0,8 x pääntien mitta.

Opi ompelemaan paidat ja pääntiet ammattimaisesti

Siististi ommeltu pääntie vaatii yleensä paljon kokemusta, ja parhaiten sen oppii suoraan ammattilaiselta. Olenkin lanseeraamassa keväällä 2020 verkkokurssin, jossa opit ompelemaan joustavia materiaaleja kuin ammattilainen. Tällä kurssilla riittää kuitenkin kotikoneet, ja ihan tavallinen ompelukonekin.

Kiinnostuitko kurssista? Tässä on esimakua näin kuvien muodossa, ja paljon lisää opit tosiaan verkkokurssilla. Liity nyt sähköpostilistalleni, niin saat tietää heti ensimmäisenä kun kurssi tulee myyntiin!

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!


Pääntien ompelu kolminkertaisena

Tämä on se oma suosikkini, ja se jota ompelen eniten, kuvat yllä. Tämä sopii todella moneen, on hitusen joustava, ja josta saa siistin niin etu- kuin nurjaltakin puolelta.

  1. Ompele 3,5-4 cm leveä resori pääntielle oikeat puolet vastakkain. Venytä hitusen resoria koko pääntien matkan
  2. Jätä resoria oikealle puolelle noin 1 cm saumavaran verran, ja käännä loput resorista nurjalle.
  3. Neulaa resori näin kolminkertaisena kiinni ennen ompelua
  4. Tikkaa resoria oikealta puolelta kaksoisneulalla, läheltä vasenta reunaa
  5. Leikkaa terävillä saksilla nurjalle puolelle jäänyt ylimääräinen resori pois
Pääntien ompelu resorikaitaleella

Tämä on todella helppo, ja onnistuu hyvin myös aloittelijalta. Tästä on kaksi eri tapaa miten tikkaus ommellaan, toinen niistä tuossa alempana.

  1. Leikkaa noin 3-3,5 cm leveää resoria joko miehustakankaasta tai resorista
  2. Taita se puoliksi, eli noin 1,5-1,75 cm mittaiseksi kaitaleeksi
  3. Ompele kiinni saumurilla pääntielle, oikeat puolet vastakkain
  4. Silitä sauma auki siten, että saumanvarat taittuvat miehustan puolelle
  5. Tikkaa kaksoisneulalla kuvan mukaisesti läheltä saumaa, mutta siten että tikki on kokonaan miehustan puolella
 
Pääntien ompelu resorikaitaleella, tikki saumassa

Tämä on näistä kahdesta se haastavampi, tikkaus olisi hyvä saada joko saumaan, tai siten että kaksoisneulan neulat kulkevat sauman molemmin puolin. Vaatii siis hitusen enemmän tarkkuutta.

  1. Leikkaa noin 3-3,5 cm leveää resoria joko miehustakankaasta tai resorista
  2. Taita se puoliksi, eli noin 1,5-1,75 cm mittaiseksi kaitaleeksi
  3. Ompele kiinni saumurilla pääntielle, oikeat puolet vastakkain
  4. Silitä sauma auki siten, että saumanvarat taittuvat miehustan puolelle
  5. Tikkaa kaksoisneulalla kuvan mukaisesti kaksoisneulalla siten, että tikki kulkee tasaisesti sauman molemmin puolin. Voit myös kokeilla siten, että toisen neulan tikkaus kulkee saumassa.
 
Pääntien ompelu tuplaresorikaitaleella

Tämä tapa huolitella pääntie vaatii kaksi eri väristä resorisuikaletta. Toisesta voi leikata jo etukäteen pari milliä kapeamman, jotta ompelu olisi helpompaa. Aloittelijalle suosittelen, että resorit ommellaan eri aikaan. Kokenut ompelija voi ottaa haasteen, ja yrittää venyttää molempia samaan aikaan.

  1. Leikkaa noin 3-3,5 cm leveää resoria joko miehustakankaasta tai resorista, kahta eri väristä. Toisesta hitusen kapeampaa.
  2. Taita ne puoliksi, eli noin 1,5-1,75 cm mittaiseksi kaitaleeksi
  3. Ompele kiinni saumurilla pääntielle, oikeat puolet vastakkain. Venytä molempia yhtä paljon samaan aikaan!
  4. Silitä sauma auki siten, että saumanvarat taittuvat miehustan puolelle
  5. Tikkaa kaksoisneulalla toisen yllä olevan ohjeen mukaisesti. Itse yritin tikata suoraan saumaan, täysin siinä onnistumatta.
Pääntien ompelu nelinkertaisena

Nelinkertaisesta pääntiestä tulee aiempia versioita paksumpi. Siitä on myös hankalampi saada napakka, ja haasteena on lörpöttävä pääntie.

  1. Leikkaa noin 3,5-4 cm leveää resoria joko miehustakankaasta tai resorista
  2. Ompele resorin oikea puoli miehustan nurjaa puolta vasten, kiristäen resoria enemmän kuin yllä olevissa tavoissa.
  3. Taita resori puoliksi, ja käännä se kaksinkertaiseksi päärmeeksi etupuolelle
  4. Kiinnitä neuloilla kunnolla pääntie ompelua varten
  5. Tikkaa kaksoisneulalla kuvan mukaisesti resorin vasempaan laitaan.
 
Pääntien ompelu nelinkertaisena, toinen tapa

Tämäkin on paksu versio, mutta parin aiemman yhdistelmä. Tässä tavassa resoria ei jää nurjalle, vaan se taittuu kokonaan oikealle puolelle.

  1. Leikkaa noin 3,5-4 cm leveää resoria joko miehustakankaasta tai resorista
  2. Taita se puoliksi ja ompele taitetun resorin oikea puoli miehustan nurjaa puolta vasten.
  3. Silitä resori nurjalta puolelta, siten että saumanvara taittuu miehustan puolelle.
  4. Kiinnitä resorin taite oikealle puolelle koko leveydeltään, siten että nurjan puoli ei jää näkymään oikealle puolelle.
  5. Tikkaa kaksoisneulalla kuvan mukaisesti resorin vasempaan laitaan, saumanvara jää siis resorin alle.
 
Ohut ja siisti pääntie

Tämä tapa on uusin suosikkini. Se on helppo, nopea ja herkkä. Siinä resorin voi jättää kokonaan nurjalle, tai taittaa sen siten että sitä näkyy noin pari milliä oikealle puolelle. Tämän tavan mahdollisuudet ovat siis myös moninaiset!

  1. Leikkaa noin 3 cm leveää resoria joko miehustakankaasta tai resorista
  2. Ompele resorin toinen reuna oikea puoli miehustan oikeaa puolta vastakkain pääntielle
  3. Silitä sauman auki siten, että koko resori taittuu nurjalle. Tässä kohtaa sinun kannattaa päättää jätätkö resoria näkymään ollenkaan oikealle puolelle, vai esim pari milliä. Tee silitys sen mukaan.
  4. Tikkaa kaksoisneulalla kuvan mukaisesti, noin 1 cm leveydeltä reunasta.
  5. Leikkaa terävillä pikkusaksilla yli jäänyt resori nurjalta puolelta pois.
 
Päättely ja viimeistely kaikkiin pääntien ratkaisuihin

5. Ompele saumurilla toinenkin olkasauma oikeat puolet vastakkain.

6. Silitä kunnolla ja ompele muu paita tai mekko loppuun. Ompele siis seuraavaksi hihat (niiden huolittelu on hyvä tehdä samalla tapaa kuin pääntie), ja huolittelun jälkeen ompele ne kiinni miehustaan. Ompele sivusaumat ja huolittele helma kaksoisneulan tikillä.

7. Päättele vasemman olan saumurilangat (ja hihasaumojen saumurilangat) samaan saumaan neulalla. Tee loppusilitys ja nauti!

Kuten sanoin, muitakin tapoja löytyy. Voit esim. huolitella pääntien alavaralla (joustamattomat kankaat), vinonauhalla (joustamattomien “resori”) tai kaksoisneulalla framilonin kera.

Mahdollisuuksia siis löytyy, ja toivottavasti joku nämä antoivat inspiraatiota kokeilla jotain uutta. Hyvällä ompelukoneella saumurilla pärjää pitkälle!

Samankaltaiset artikkelit

20 Kommenttia

  1. Kiva kooste! Jostain olen oppinut, että kannattaa ommella se toinen olkasauma resorin tai trikookaitaleen kiinnittämisen ja kaksoistikkauksen välissä. Niin ei jää sitä pääteltävää ja litistettävää saumaa olalle.

    1. Hei Jenni, tuo on totta, tuolla tavalla useimmat saavat hyvin istuvia päänteitä. Itse olen monesti saanut ison möykyn pääntielle, mutta vaatii siis minultakin näköjään treeniä! 😉

  2. Tosi helppolukuinen ja selkeä kokoelma eri huolittelutavoista!
    Aika montaa on itse tullut käytettyä mutta muutama uusi tuttavuuskin.
    Itse teen nämä kuitenkin aina suljettuun kaula-aukkoon. Resorin ompelen renkaaksi suoralla ompeleella jolloin saumanvarat saa käännettyä litteäksi helposti.

    1. TOki nämä sopii myös suljettuunkin pääntiehen! Minulla jää ompelukone usein tökkimään silloin, mutta nämä on ihan makuasioita 🙂

  3. Olipa hyvät ohjeet, kiitos! Helposti unohtuu tekemään aina samalla tutulla ja totutulla tavalla 🙂

    1. Kiitos Leena, ja juuri tuo ongelma on tuttu. Toivottavasti itsekin muistaa käyttää nyt näitä kaikkia, ja keksin vielä lisääkin 😉

  4. Tosi hyvät ohjeet, en mitään niin inhoa ompelussa kuin pääntien huolittelua. Monesti venytän juurikin paitojen ompelun aloittamista kun ärsyttää jo valmiiksi että pitää tapella pääntien kanssa, kiitos näistä siis!

    1. Toivottavasti tämä Emmi auttaa nyt paitojen ja mekkojen ompeluun, ja saat niistä mukavampia töitä itsellesi 🙂

  5. Kiitos yksityiskohtaisista ohjeista! Mistä on tuo hieno kangas, jossa on kaupunkeja?

    1. Hei Lilli, se on Ommellisen Road Trip. Lapsi valitsi sen itse talvella, on hänen oma suuri suosikkinsa 🙂

  6. Loistavat ohjeet! Suunnitelmissa on lasten tunikan ompeleminen eikä kaavan ohjeessa selitetty tätä kohtaa tarkemmin. Aloittelijana koin tarvitsevansa apua ja täältä se löytyi <3 Kiitos!

  7. Kiitos ohjeista! Mulla tuottaa ongelmia bodyn kaula-aukon huolittelu. Osaatko antaa vinkkejä miten olisi helpoin kiristää resoria ja pitää samaanaikaan miehustakangas kiristämättömänä?

    1. Moikka, tähän tarvitaan tosiaan kaksi kättä. Eli toisella kädellä ohjaa alla olevaa miehustakangasta, ja toisella kädellä kiristää ja ohjaa resoria. Tämä vaatii jonkin verran harjoittelua, joten ei kannata lannistua 🙂

  8. Ostin bodyn ohjeen ja siinä resori tulee sekä kaula-aukkoon, että toiselle olkasaumalle, joka nepparilla sitten laitetaan kiinni. Olkasauma on suora ja takakappale käsketään tuoda 1cm etukappaleen eteen nepparia varten. En minkään nettisivun perusteella (tai omilla kokeiluilla) hoksaa miten voin saada resoriin niin tiukan, melkein 90asteen kulman. Olen ommellut melko vähän. Voiko siinä ylipäätään onnistua ja onko vinkkiä miten?

    1. Hei K,

      Tuollaisessa tilanteessa on monta vaihtoehtoa. JOs olet jo leikannut kaavat kankaalta, voit ommella molempien olkakappaleiden alle pienet noin 2 cm leveät kaitaleet, joiden nurjalle puolelle silität tukikangasta. Ompelet ne kiinni olkasaumoihin, ja tikkaat vielä kiinni. Nepparit kiinnittyvät siis niihin. Tämän jälkeen ompelet pääntien resorilla.

      Toinen vaihtoehto on hieman loiventaa kulmia, jolloin resori on helpompi ommella. Jos olet ostanut ohjeen, kannattaa ongelmatilanteessa kysyä neuvoa myös ohjeen myyjältä 🙂

Vastaa käyttäjälle Emmih Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *