| | | | |

Paidan ompelu lapselle

 

Ompelupiireissä niitä sanotaan peruspertsoiksi. Joku ompelee sellaisen 20 minuutissa, toisella menee tunti ja kolmannella pari päivää. Useimmilla on omat suosikkikaavansa, joita muokkaavat tilanteesta toiseen. Kankaat ostetaan mielijohteesta, tarpeesta tai lapsen pyynnöstä. Joskus ommellaan kaveriksi frilloja, toisinaan nappilistaa ja joskus jopa taskuja. Tavalliset paidat, kyllähän niitä siis tarvitaan!

 

Viisivuotiaan jatkaessa yhä mekkokauttaan, olen ommellut paitoja lähinnä eskari-ikäiselle. Hän on jopa intoutunut itse valitsemaan kankaita, ja suunnittelemaan paitoja yhdessä kanssani. Varsinkin kuvissa näkyvä Ommellisen Road Trip oli hänen haaveensa, ja nyt paitaa onkin pidetty antaumuksella viikosta toiseen. Suosin varsinkin luomukankaita, joissa ympäristön kemikaalikuormitus on pyritty mitoittamaan normaalia pienemmäksi, ja myös joiden pehmeys sopii lapsen iholle paremmin.

Paidoissa olen nyt vuoden verran käyttänyt peruskaavana Paapiin kaavakirjan paitakaavaa. Olen hitusen kaventanut siitä olkalinjaa ja lisännyt pituutta hihoihin ja helmaan. Sama kaava sopii moneen, ja innostuinpa jopa ompelemaan yhden version pitkästä aikaa nappilistallakin. Normaalisti välttelen tuota millintarkkaa mittailua ja ompelua, mutta tällä kertaa halusin pitkästä aikaa haastaa itseäni. Ja hyvinhän se sujui, kun vähän aikaa taas pyöritteli.

 

Välillä paidat tuntuvat olevan pakollinen paha. Minulle ne ovat kuitenkin ihanan aivotonta ompelua, jolla saa pahimmankin ompelujumin taltutettua vuodesta toiseen. Normaalisti ompelenkin monta paitaa kerralla valmiiksi, valkoisilla saumurilangoilla ja resorit kaksoisneulalla tikattuna. Kurkkaa kuitenkin myös uudet vinkkini erilaisiin tikkauksiin, joilla hihoja ja pääntien tikkauksia  voi koristaa helposti!

 

Paitakankaat: 

Kite jersey, Aarrekid (saatu testaukseen)

Tri-Angle jersey, Käpynen

Road Trip jersey, Ommellinen

Paitakaava, Paapiin kaavakirja

 

Samankaltaiset artikkelit

Yksi kommentti

Vastaa käyttäjälle Raisa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *