-Supersuositut käsityöohjeet

Budjetti-jakku ja pandamekko

lähikuva jakkukangas Eurokangas

Jakku valtuustoon

 

Tällä viikolla pidimme kaupunginvaltuustossa kauden tärkeimmistä kokouksistamme, eli budjettikokouksen. Siinä budjettikirjojen, esityslistojen ja omien puheiden mietinnän lomassa oli kuitenkin pakko tuulettaa aivoja, ja ommella. Ja mitäpä muutakaan, kuin uusi mekko ja jakku itse kokoukseen.

 

Päätin luottaa tuttuun kaavaani, jota olen viime aikoina käyttänyt enemmän kuin olisi ehkä hyvä. Eli Mekkotehtaan Ruut, tällä kertaa tosin olkasaumoista yhteen kiinni muokattuna. Etu- ja takaosan rypytyksiä kiristämällä ja löysentämällä mekosta saa todella erilaisia versioita, ja myös vyötärön paikkaa saa helposti siirreltyä. Tähän onnistuin siirtämään sitä hitusen liian alas, mutta toimii tämä näinkin.

 

Vimma bandakangas mekko

valtuustojakku itse ommeltu

 

Pandakankaan ostin joku aika sitten Vimman myymälästä, jossa kävin blogikollegojen kera. Vietin iloisen päivän Helsingissä, ja Vimman myymälä oli mukava lisä päivään. Samaa kangasta osti muuten myös ainakin Sormustin -blogin Anni, sekä Kototeko -blogin Sanna. Jännityksellä odotan, mitä he tästä ompelevat.

 

Mekon kaveriksi ompelin jakun. Omastakin mielestä näytän tässä jo ehkä hieman liian keski-ikäiseltä päättäjältä, mutta oikeastaan tarkemmin ajateltuna taidan olla jo lähellä keski-ikää, sekä olen päättäjä. Ollaan niitä siis kunnolla viimeiseen asti!

 

Jakun kangas on Eurokankaasta. Ostin sen jo joku aika sitten, ja samalla ihastuin Eurokankaan valikoimaan uusia neuloksia eri materiaaleista. Sieltä löytyi puuvillaa (tämäkin on), merinovillaa, sekotteita ja kaikkea siltä väliltä. Metrihintakaan ei ollut mitään päätä huimaava, ja tämän koko setin hinnaksi muuten tuli noin 30 euroa. Ei siis ollenkaan paha budjetista päättävälle!

 

 

Kokous näissä vaatteissa sujui yllättävän hyvin. Toki 10 tunnin istuminen vaati vielä tänäkin aamuna veronsa, mutta asiat saatiin silti päätettyä suurelta osin hyvässä hengessä. Minä sain budjettiin yhden tekstilisäyksen, koskien Jukolan alueen kirjaston tulevaisuutta. Pieni, mutta ehkä sitäkin tärkeämpi lisäys, joka sujahti budjettikirjaan jopa ilman äänestystä.

 

Nämä vaatteet olivat istumiseen oikein hyvät, ja jakkua tulee varmaan käytettyä myös muuallakin. Tai sitten siitä tulee valtuustojakkuni, budjettikokouksissa vuodesta toiseen!

 

Itse ommellut vaatteet valtuustoon

itse tehty vaatetus valtuustoon

neulejakku Eurokangas

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp
Veera

Veera

Kokoonparsija, muotoilija ja aina jotain puikoilla.

6 thoughts on “Budjetti-jakku ja pandamekko”

  1. “Tällä viikolla pidimme kaupunginvaltuustossa kauden tärkeimmistä kokouksistamme, eli budjettikokouksen. Siinä budjettikirjojen, esityslistojen ja omien puheiden mietinnän lomassa oli kuitenkin pakko tuulettaa aivoja, ja ommella.”

    Heh, hetken aikaa ajattelin, että olet kaivanut kesken kokouksen ompelukoneen esiin ja hurautellut muutamat suorat pätkät 🙂

    Kiva yhdistelmä!

    Vastaa
    • No se olisikin, jos olisin ommellut jotain vaikka edes käsin kesken kokouksen! 😀

      Kiitos ihanasta mielikuvasta Marjo-Riitta!

      Vastaa
  2. Siitä tuli tosi kiva! Ihan sama väricombo kuin mulla. Mullakin on varattu harmaata neulosta josta tulee semmonen neulostakki. Mä varmaan ompelen omani perjantaina. Mukavia messuja! 🙂

    Vastaa

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Sisko ja toinenkin

  Toinen on saanut lahjana isänsä paksut kauniit hiukset ja honkelot pitkät jalat. Hänen kasvukäyränsä osoittavat jonkinlaisia nirsouden merkkejä ruuan

Virkattu tupsupipo ja lapaset

  Pitkästä aikaa olen tarttunut koukkuun. Kässämartat saivat minut innostumaan monen vuoden tauon jälkeen virkkaamisesta, ja ensimmäisenä virkkasin itselleni pipon.

Yksi farkkuhame lisää

Tarvitsimpa minäkin yhden farkkuhamosen vielä näille keleille. Se edellinen oli juuri sen seitsemän senttiä liian lyhyt, joten se jääkööt vain

Ohje pipon ompeluun

Viikko sitten ystäväni pyysi minua ompelemaan pipoja. Rankkojen sytostaattihoitojen keskellä kirpeä keväinen tuuli ei välttämättä tunnu niin mukavalta ilman pipoa,