Kädentaitomessut 2017 – vuoden hitit

Yhteistyö Tampereen messut, messulippu saatu

 

Perinteitä noudattaen ryntäsin tänäkin vuonna heti lauantaiaamuna Tampereen Kädentaidot messuille. Messujen tarjoama bloggaajalippu olisi oikeuttanut useampaankin päivään, mutta totesin tänä vuonna yhden päivän riittävän, kunhan sen kipittää reipasta tahtia kamera kaulassa keikkuen.

 

Olin tänä(kin) vuonna tehnyt ostoslistan valmiiksi, tällä kertaa lasten avustuksella. Valitettavasti lasten toivomaa shakkilautaa ei löytynyt, mutta muita listalla ja sieltä puuttuvia löytyi kyllä. Lankapuodeista suosikkini oli tänä vuonna aina yhtä ihana Kässäkerho Pompom, sekä jo viime vuonna ihastelemani Anna ja Eila. Molemmista ostin ihania pipolankoja.

 

Paapii kankaat

Hiop kaavojen myynti

jättipeitto paksulla langalla

kotimaista lampaanvillaa

 

Kässäkerho pompomin langat

Anna ja Eila lankakauppa

Vanja Sea kankaat

Vanja sea langat

 

Jos lankatarjonta on vuosien saatossa muuttunut luomuun, kotimaiseen villaan ja ulkomaisiin ihanuuksiin, on myös kangastarjonta monipuolistunut valtavasti. Siinä missä 10 vuotta sitten trikoota tai joustavia kankaita ei saanut messuilta lainkaan, sai niitä nyt ennätyksellisen monelta myyjältä. Voisi siis jopa sanoa, että kangasyrittäjiä syntyy tällä hetkellä enemmän kuin aikaisemmin markkinoille?

 

Paikalla oli tutut suosikit Paapii, Käpynen, Ommellinen, Vanja Sea, Nuppuprint, Verson Puoti ja Ikasyr, mutta myös uusia yrittäjiä kuten Roo. Erittäin paljon löytyi myös myyjiä, jotka myivät sekä ompelemiaan lastenvaatteita, että samalla myös kangaspaloja. Tämä on tullut mahdolliseksi toki digiprinttien myötä, jolloin itse suunniteltu kangas on helpommin tuotettavissa pienemmillä tuotantomäärillä.

 

Ihanien seuralaisteni NupuNupu -blogin Marian sekä Hupsistarallaa -blogin Terhin seurassa mietimme myös tämän vuoden hittejä. Nämä olivat täysin meidän havaintojamme, mutta oletteko samaa mieltä?

  • tekoturkistupsut
  • ylipaksut langat ja puikot
  • tonttuovet, valmiit sekä askartelusetit
  • vegaaninen paperi”nahka” (myy Ullaka)
  • kaavojen myyjät
  • heijastinlangat ja valmiit heijastimet
  • kultapainatus kankaissa
  • kakkuralle kerityt langat
  • lampaantaljat

 

Ja koska haluan leikkiä ennustajaa, ennustan kääntöpaljetteja ensi vuodelle! 😉

 

virkatut moottorisahat

Sanna vatanen Bää!

paperinahka Ullaka

lampaantaljoja

 

Minä ostin ihan vähän lankaa, vähän kankaita ja myös tuota paperinahkaa, sekä korkkikangasta. Olin todella tyytyväinen että messuilta löytyi jopa kaavoja ompeluun, ja löytyipä paikalta myös uusi Hiop yrityskin, joka myy kaavat ja kankaat samassa setissä. Innovatiivisia tarvikkeita löytyi myös joka lähtöön, ja minäkin ostin silmukkamerkkejä, sekä silmukoiden laskemista helpottavan mitan.

 

Perjantaina ja lauantaina messut yltivät uusiin kävijäennätyksiin. En ihmettele ollenkaan, ja minäkään en aio lopettaa messuilla käymistä pienistä ruuhkista huolimatta. Sain ostettua kaiken mitä kaipasinkin, oikeastaan hitusen enemmänkin. Siinä ei pienet ruuhkat haittaa, kun näkee ihania ihmisiä, saa hypistellä kankaita ja lankoja, sekä keskustella uusista tuulista. Kiitos messutkin taas kerran!

 

Yhteistyössä Suomen Kädentaidot -messut

 

kirjotut heijastimet

Story of roo kankaat

lankava kierrätyskude

Jujuna kaavat

Almandeliini kankaat

 

 

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp

6 thoughts on “Kädentaitomessut 2017 – vuoden hitit”

  1. Paljon kaunista olet sieltä löytänyt. Tuollaisen super paksun peiton meinaan vielä joskus tehdä!

    Vastaa
  2. Kauniita kuvia messuilta! Mie olin työn touhussa Taitokadulla koko viikonlopun, ja ehdin vain sunnuntaina pikaisesti pyörähtää shoppaamassa. Niinpä kaavanmyyjät jäivät unohduksiin kun juoksin ihkulankojen perässä, voihan kökkö!

    Vastaa
  3. Lisäisin hitteihin vielä sukkalankut, niitä näkyi ainakin vielä perjantaina monella lankaputiikilla! 🙂 Oli kyllä ihanat messut tänäkin vuonna!

    Vastaa
  4. Ihania kuvia! Miten minulla meni tuo vegaaninen paperinahka kokonaan ohi? Hitsit nyt harmittaa. Messuilla oli kyllä hirveästi nähtävää, onneksi tajusimme mennä sunnuntaina ja silloin olikin vähän rauhallisempaa 🙂

    Vastaa

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Radikaalit Ristipistot Lause

Radikaalit ristipistot

Miten tehdä ristipistoja, ja mitä tarvikkeita niihin tarvitaan? Monesta kaupungista löytyy myös nuoremmalle sukupolvelle Radikaalit ristipistot yhdessä tekemiseen.

Raitatunika isolla taskulla

  Talvisin en muuta pitäisikään kuin collegemekkoja. Ne ovat niin lämpimiä, pehmeitä, eivät ryppyynny ja joustavat lähes joka suuntaan. Sellainen

Synttärikoristeet kaapin antimista

  Tällä viikolla juhlimme nelivuotiasta. Niin, en vieläkään ymmärrä miten siitä rääpäleestä on jo kasvanut tyttö jonka hiukset kasvaa nopeammin

Tekstiilijätteen kierrätys

  Suomalaiselle syntyy keskimäärin kaksi pesukoneellista vuodessa puhdasta tekstiilijätettä, joka päätyy kaatopaikoille. Parin vuoden päästä tätä jätettä ei saa sinne