| | | | |

Ohuet merinovillasukat lapselle

neulomiskakku

merinovillaiset ohuet villasukat lapselle

merinovillasukat lapsen toiveesta

 

Isompi lapsi toivoi keltaisia villasukkia heti keltaisen ihanuuden nähdessään. Hän ei ehkä arvostanut ohutta pehmeää laatua samalla tavalla kuin minä, vaan mielessä oli villasukkasamistelu (mikä ihana sana!) äidin kanssa, sekä toki lempivärinä keltainen lanka. Kyseessä siis toki sama, minutkin ihastuttanut La Fee Fil.

 

Nopeat perussukat ovat parhaat. Taisi näihin mennä pari iltaa viikon aikana, yksi vihreä kokous ja yksi ilta ulkona terassilla lasten leikkiessä jäätelöbaaria. Kuvauskin onnistui paremmin kuin hyvin, toki sukkien ollessa juuri lapsen toiveiden mukaiset.

 

Nämä ihanan pehmeät ja ohuet villasukat on neulottu 2,75 mm puikoilla, ja silmukoita on 52 kierroksella. Lapsen jalan koko on noin 30-31. Neuloin nämä varpaista varteen, kaksi yhtä aikaa. Todella nopeaa ja näppärää, enkä yksivärisiä perussukkia muuten enää neulokaan.

 

Tätä ihanaa lankaa saa muuten nykyään Titityystä. Lanka on siis La Fee Fil, Fingering Double Gradient. Eli kerä, jossa liukuvärjäys menee tuplasti, jolloin siitä saa tosiaan samanlaiset sukat. Suosittelen suurella lämmöllä, 100g kerästä riitti siis aikuisten koon 37 ja lapsen koon 30 sukkiin. Kerä kuluikin aivan kokonaan loppuun, eli sukkia koko rahan ja langan arvosta!

 

ohuet villasukat lapselle

lapsen ohuet villasukat merinovillasta

villasukkaonnea ja rakkautta

unelmien pilvilinnoja

 

Samankaltaiset artikkelit

2 Kommenttia

  1. Kivan näköiset sukat ja ihan superkivat kuvat! ? Tuo lanka vaikuttaa kyl ihanalta.

    1. Kiitos Sanna! <3

      Lanka on aivan mahtavaa, en vaan voi kehua sitä tarpeeksi. Seuraavaksi joku muu väri puikoille 😉

Vastaa käyttäjälle Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *