-Supersuositut käsityöohjeet

Neulottu kaarrokepaita lapselle

Klompelompe Spot lanka

lila kaarrokepaita lapselle

neuleen aukileikkaus

 

Idea lähti niiltä inspiroivilta Neulefestareilta heinäkuun alussa. Kävin festareilla neuleguru Veera Välimäen kaarrokepaitakurssilla, josta sain todella hyvät vinkit oman kaarrokepaidan suunnitteluun. Ihanan pehmeän Klompelompe Spot langan löysin Titityystä, ja idea paitaan syntyi jo kotimatkalla.

 

Lomalla olikin aikaa neuloa. Tein itselleni tarkat excel laskelmat ja kaaviot, joista huolimatta neuleessa meni monta asiaa pieleen. Kirjoneuleeseen lisäsin nurjia silmukoita tuomaan myös tekstuuria, ja oikean langankireyden löytäminen oli hieman haastavaa. En tosin olettanutkaan, että saisin ensimmäisen kaarrokeneuleeni neulottua ilman purkamista. Senkin lisäksi osa virheistä näkyi vasta päälle puettaessa, mutta otan tämän vain hyvänä oppimisprosessina.

 

lapsen toiveen mukainen pehmeä kaarrokevillapaita

lapsen söpö kaarrokepaita

lapsen kaarrokepaita

Villapaita takaa

 

Pidän paljon näistä väreistä. Herkät värit toistuvat neuleessa juuri toiveeni mukaan, vaikka etuosan silmukoita olisi kuulunut lisää hihoihin. Onneksi hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, vaan uutta neuletta on jo puikoilla toiselle lapselle. Eli toiveenne mukaisesti, myös te tulette kyllä saamaan perusohjeen kaarrokepaidan neulomiseen ylhäältä alas. Tämäkin on leikattu edestä auki, ja niin tulen leikkaamaan seuraavankin. Sen edistymistä voi seurata Instagramista.

 

Kuvat otimme metsässä. Parempaa paikkaa uuden neuleen ulkoiluttamiseen ei löydykään, ja lapsi on toki neuleeseen tyytyväisempi kuin minä. Se kai lienee tässäkin tapauksessa tärkeintä.

 

kaarrokevillapaita lapselle

mustikkametsässä uudessa villapaidassa

kolmivärinen kaarrokepaita lapselle

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp

4 thoughts on “Neulottu kaarrokepaita lapselle”

    • Oi kiitos Teresa ihanista sanoistasi! Tämä oli helppo neuloa, mutta harmi ettei numerot nyt vaan kohdanneet niin kuin olin haaveillut 😉

      Vastaa

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Virkattu tupsupipo ja lapaset

  Pitkästä aikaa olen tarttunut koukkuun. Kässämartat saivat minut innostumaan monen vuoden tauon jälkeen virkkaamisesta, ja ensimmäisenä virkkasin itselleni pipon.

Helppo ohje monikäyttöisiin lapasiin

Hyvät peruslapaset on tarpeelliset syksystä kevääseen. Tällä ohjeessa neulot lapaset niin lapselle kuin aikuisellekin. Helppo sivuun tuleva peukalokiila takaa lapasen istuvuuden.

RAITA kaarrokepaita lapselle

Lapsi rakastui kaapistani löytämiinsä lankoihin, jotka olivat jo puoliksi virkatussa liian pienessä neuleessa. Hän pyysi niistä itselleen neuletta napeilla. Minulla