Taivaalliset vegaaniset browniet

Taivaalliset vegaaniset browniet

Arjessa parhaimmat leivonnaiset syntyvät välillä silloin, kun kaivaa kaapista tarvikkeita ja miettii mitä niistä voisi syntyä. Käytämme mielellämme hävikkiruokaa hyväksi, ja tällä kertaa johonkin piti saada hyödynnettyä kikherneiden liemi, eli aquafaba. Aquafaban käyttäminen leivonnassa Aquafaba toimii kananmunien tavoin. Se on kuitenkin täysin vegaanista, ja kikherneiden maku häviää vaahdottamisen yhteydessä. Siitä voi tehdä marenkeja, kääretorttuja, kakkupohjia…

Salmiakki-sitruunajuustokakku, vegaaninen

Salmiakki-sitruunajuustokakku, vegaaninen

Olen täysin hullaantunut vegaanisesta leivonnasta. Se on yllättävän helppoa, maukasta ja ennen kaikkea eettisesti sopii omiin arvoihini. Kun siis vuorossa oli esikoisen 9-vuotissynttärit, oli lähes itsestään selvää, että kaikki tarjottava on vegaanista. Lapsi itse toivoi juhliinsa juustokakkua. Toinen vähän perinteisemmän tyylinen täytekakku tehtiin jo kaverisynttäreille, mutta se ei onnistunut niin hyvin, että voisin julkaista siitä…

Vegaaninen puoloffee juhlapöytään

Vegaaninen puoloffee juhlapöytään

Tein ensimmäistä kertaa tätä banoffeen sukulaista lapsen syntymäpäiville jokunen viikko sitten. Laitoin silloin koristeeksi ja mauksi pakasteesta löytyviä punaviinimarjoja. Nyt halusin kokeilla vielä syksyisempää, eli puolukkaista versio. Siitä nimi puoloffee. Tämä puoloffee on siis vegaaninen. Se on siis niin maidoton kuin munatonkin, ja siitä saa myös gluteenittoman vaihtamalla keksit gluteenittomiin versioihin. Vegaaninen kinuski Tämän kerrosherkun…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!