Käsityötapahtumissa

  • Hohtoneulonnan SM-kilpailut 2016

      Eilen perjantaina 30.9 Hämeenlinnan Wetterhoffilla järjestettiin jo viidennet Hohtoneulonnan SM-kilpailut. Kilpailut ovat kasvattaneet suosiotaan vuosi vuodelta, ja minä pääsin katsojaksi paikalle ensimmäistä kertaa.   Säännöt ovat selkeät ja yksinkertaiset. Jokaiselle osallistujalle annetaan pitkät muoviset puikot, joiden päässä on led valot. Kilpailussa on aikaa 10 minuuttia, jossa ajassa tulee luoda 15 silmukkaa ja neuloa niin…

  • Mekko kesähäihin

        Tänä kesänä kävin kaksissakin kesähäissä. Ensimmäiset vietettiin maalaismaisemissa keskellä Helsinkiä, ja toiset sitten ihan oikeasti maalla. Kutsussakin jo todettiin ettei korkokenkiä kannata ottaa mukaan, eikä etiketilläkään ole niin väliä. Kunhan on mukavat vaatteet.   Koska vietin koko kesän ommellen hääpukuja, sovelsin oman pukuni taas tunnetusti vain paria päivää ennen häitä. Konttorityö ja keski-ikäistyminen…

  • Hippalot 2016 tunnelmaa

          Hämeenlinnan lasten taidefestivaali Hippalot käynnistyivät eilen torstaina jo 39 kerran. Vuoden Hippaloiden teemana on tänä vuonna vesi (aiempia teemoja ovat olleet esim. ruoka, avaruus, musiikki, leikki), ja ensimmäisenä päivänä vettä tuli myös taivaalta vallan mukavasti. Oman festari muistikuvani ainoita päiviä, jolloin satoi myös koko ulkokonsertin ajan. Tänään varustauduimmekin sitten oikein kunnon kuravaatesetillä,…

  • Lapsiperheen hotelliloma Helsingissä

      Aloitin perjantaina kesäloman vol. 2. Normaalisti näihin aikoihin vuotta risteilemme Tukholmaan, mutta koska sekin oli hoidettu jo keväällä, päätimme tutustua lasten kanssa etelän nähtävyyksiin. Hotelliloma Helsingissä koko perheen kesken tuntui lapsista tarpeeksi eksoottiselta, eikä me aikuisetkaan juuri enempää tarvita.   Kesälomilla niin hotellit kuin laivatkin ovat alkaneet ilokseni vaihtaa kokoushuoneet leikkihuoneiksi. Aamupalat täyttyvät syöttötuoleista…

  • Hippalot 2016 tulevat!

      Yksi Hämeenlinnan parhaita puolia on laadukas lasten taidekasvatus, ja kesän kohokohtana lasten ikiomat festarit, eli Hippalot. Me osallistumme Hippaloille tänä kesänä jo viidettä kertaa, ja suosikkeja löytyy joka vuodelta. Vuosi vuodelta teema ovat vaihdelleet, lapset ovat kasvaneet ja olemme päässeet nauttimaan todella laadukkaista esityksistä ja työpajoista.   Tänä vuonna pääsimme ensimmäistä kertaa tutustumaan työpajaan…

  • Häät, avioliitto ja parisuhdeloma

        Olen ollut mieheni kanssa pariskunta jo kohta kahdeksan vuotta. Se tuntuu välillä niin lyhyeltä, silti niin pitkältä ajalta. Mukaan mahtuu kaksi lasta, pari yhteistä lemmikkiä, hautajaisia, surua, väsymystä, iloa, pusuja, tohtorin tutkinto, muutto yhdessä ihan outoon kaupunkiin, pari uutta työpaikkaa, liitto pankin kanssa, jännittäviä tilanteita ja monta uutta ystävää. Kahdeksan vuotta tavallista elämää…

  • Wetterhoffin talon monipuolinen sisältö

      Jo neljä vuotta Hämeenlinnassa asuneena ja vanhana käsityöläisenä, on Wetterhoffin talo toki tullut tunnetuksi. Jo 15 vuotta sitten opiskelut Wetterillä kävivät mielessä, vaikka lopulta päädyinkin hieman eri puolelle Suomea. Sittemmin olen käynyt Wetterhoffin talossa lankaostoksilla, Sässynämarkkinoilla, Korttipenkojaisissa, Joulumyyjäisissä monenakin vuonna ja välillä ollaan lapsen kanssa kolkuteltu ovella juuri sulkemisajan jälkeen puikkojen perässä. Kun sain…

  • Verkostoitumista, ja suuria suunnitelmia, ihana Ping Helsinki!

        Tässä keväässä on vain jotain. Yksi toisensa perään niin mahtavia viikonloppuja, ettei pää oikein pysy perässä. Tai pysyyhän se, mutta ideat ovat jo niin lennokkaita, futuristisia ja silti niin toteutettavia, että mietin arkisin elänkö sittenkin jotain kaksoiselämää viikonloppuisin. Tai onhan se oikeastaan aika supermahtavaa, että viikonlopun hymyillä jaksaa sen arjen sitten loistavasti paremmin….

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!