Salmiakki ja Ilves-mekot

Salmiakki ja Ilves-mekot

Onneksi olin syksyllä pari kuukautta kankaattomana, sillä nyt on suoraan sanottuna lähtenyt aivan lapasesta. Ensin oli ne Käsityömessut, sen jälkeen intouduin neuloksista ja pian huomasin kantavani kotiin kankaita enemmän kuin puoleen vuoteen yhteensä. Onneksi inspiraatio on säilynyt yhtä hyvänä myös ompelun saralla, ja paljon on nyt ommeltukin. Osa menee lahjaksi ja niistä myöhemmin, mutta omat…

Instagramissa

Instagramissa

Tämä vuosi on kuukautta vaille valmis. Viime vuoden viimeisenä päivänä lupasin postata blogini nimissä yhden kuvan päivässä. Alkukankeuksien jälkeen huomasin ettei tämä onnistu blogin fb-sivujen kautta, sillä kännykkäni ei suostunut siinä minkäänlaiseen yhteistyöhön. Päätin siirtää haasteen Instagramiin, ja siellä se onkin pysynyt koko vuoden. Mukana on ollut ilon ja vähän surunkin hetkiä. On ollut päiviä…

Valokuvausvinkkejä pimeyteen

Valokuvausvinkkejä pimeyteen

En varmastikaan ole ainut, joka tuskailee pimeän ajan kanssa. Olen onnellinen, jos ehdin arkipäivänä näkemään edes vilauksen auringosta, saati että ehtisin nauttia siitä aivan kunnolla. Tämä toki tekee bloggaamisesta ja varsinkin kuvien ottamisesta äärimmäisen haastavaa. Halusinkin koota pari vinkkiä varsinkin käsityöbloggaajille, jotka helpottavat hyvien kuvien ottamista. Unohda kameran oma salama Vaikka kuvaisit aina pelkästään automaattiasetuksilla,…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!