Syksyn myötä on hienoa huomata uusia asioita. Olen pikkuhiljaa jo myynyt kaikki perheemme kestovaipat. Pyykin määrä tuntuu vähentyneen huomattavasti kun perheessä ei ole enää vaipatettavaa. Isompi kiipeää puuhun, ja pienempi loruttelee jo “kaski”, “koome”, neejä”, “viisi” ja “kuusi”, ja viihtyy ruokapöydässä pidempään kuin isänsä. Ja se on aika kauan se. IsoSisko osaa jo valita…
Kesälomamme heti alkumetreillä teimme reissun ystäviemme luokse kerrossänky taka-ajatuksena. Sata puista palaa saatiin sopivasti mahtumaan Opelimme perään, josta ne samat palat kipattiin paikallisen 4H-yhdistyksen työpajalle maalipurkin kera. Työttömät nuoret saivat projektinsa viime viikolla valmiiksi, ja lasten odotus palkittiin. Tikkaat. Niistä on tullut kaiken alku ja juuri, eli se mistä kaksi lasta voi tapella päivät…
Instagramin kautta seuraajat huomasivat meidän matkustaneen viikonlopun aikana. Pakkasimme tarvittavan ja matkustimme lasten kanssa liian monella junanvaihdolla Itä-Suomeen. Kissa-una ja myyvä-una olivat siis viikonlopun kohokohtia lasten mielestä, sekä toki ehkä serkut ja mummot ja papatkin. Me miehen kanssa taas nautimme treffeistä aivan kahdestaan, ja pääsimmepä jopa yöksi tunnelmalliseen hotelliin. Aivan kahdestaan. Kun syksy alkaa…
Välillä huomaa eläneensä niin hyvän päivän, ettei sitä olisi vielä aamulla voinut kuvitellakaan. Kaikki naksahtaa vain kohdalleen ilman että tekee edes suuria ponnisteluja niiden eteen juuri sillä hetkellä. – Aamun pikaliikuntana metsästin kissaa torstaiaamuna epätoivossa. Juuri kun olin menettänyt toivoni, käveli punainen Peto vastaan talon laidalla. Aamukävelyllä ollut kissa leppyi ruoka-astialle päästessään. – Kesätyöntekijän hyvästelyihin…
Lähes päivittäin olen lukenut uutisia kuinka lapsia tai nuoria ei ole autettu. Onneksi niitä iloisiakin uutisia saa lukea, ja niitäkin joissa täysin tuntematon nuori menee kiusaaja ja kiusatun väliin. Liian paljon uutisissa on kuitenkin niitä, joissa kukaan aikuinen ei sano tai tee mitään. On jätetty pyörällä kaatuneet lapset pulaan ja ei ole autettu haavan…
Marttojen tämän vuoden mottona on “Elämä on parasta itse tehtynä”. Ja niinhän se on, eikös vaan? – PikkuSiskon ensimmäisiä sanoja oli “itte”. Sitä hoetaan yhä koko ajan, ilman taukoja. Haluaa pukea itte, haluaa riisua itte. Haluaa viedä roskat, haluaa pelata liian vaikean palapelin ja kävellä päiväkodista kotiin. Ihan itte. Niin…
Paahteisen heinäkuun jälkeen sade piristää enemmän kuin olisin koskaan kesäkuussa osannut toivoakaan. Pieni tuulahdus sai minut rentoutumaan viikonloppuna juuri sen verran, että päiväkodin flunssa-aalto iski myös allekirjoittaneeseen. Viime viikolla esiin kaivetut lenkkikengät joutuvat lepäämään siis ainakin alkuviikon. Kissat ovat taas vuoden vanhempia, ja isompi lapsikin kasvoi huimasti siirryttyään tamperelaisen ärränsä kanssa isojen lasten ryhmään…
Sunnuntai-iltana tajusin lasten lähtevän seuraavana aamuna päiväkotiin kesän aikana ommelluissa vaatteissa. Vuosi sitten merkityt vaatteet on jo käytännössä kaikki vaihdettu uusiin, ja vuosi sitten hankitut tarrat loppuivat jo kuukauden käytön jälkeen. Päätin keksiä sen apteekin teipin rinnalle jotain muuta, jotain vielä helpompaa. Kaivoin kaapista vanhan Lidlistä ostetun leimasimen (maksoi noin 5€). Hieman säätöä kirjaimien…
Selasit loppuun!
Selasit loppuun!
Ostoskori on tyhjä.
