Kännykkäpussukka lapselle

Kännykkäpussukka lapselle

  Elokuu ja koulun alku siintää mielessä jo yhä kirkkaammin. Kesän alussa tuleva koululainen sai myös ensimmäisen oman kännykkänsä, ja kesämekkojen luvattuna aikana on ollut hieman haasteita sen kuljetuksessa paikasta toiseen. Niinpä lapsi itsekin toivoi kännykälle omaa pussukkaa, jonka saisi helposti ja nopeasti mukaan myös pyöräillessä vaikka puistoon. Minun toiveenani taas on ollut testata edes…

Penaalin ompelu, vinkit vapaakirjontaan ja applikaatioihin

Penaalin ompelu, vinkit vapaakirjontaan ja applikaatioihin

Kaupallisessa yhteistyössä Pfaff Suomi   Perheessämme on odotettu koulun aloitusta jo pitkään. Kun se on vihdoin lähestymässä, on ollut aika tarkastaa koululaisen varusteet. Ensimmäisenä huomasimme kunnollisen penaalin puutteen, ja lapsi piirsi toivomansa penaalin minulle ohjeeksi. Tämän penaalin ideana oli kukat ja kesä. Lapsen suunnittelun mukaisesti vihreä vetoketju on yksi kukan varsi, ja penaalin päissä olevat…

Helppo ja nopea reppu vegaanisesta nahkapaperista

Helppo ja nopea reppu vegaanisesta nahkapaperista

  Kuten jo kerroin, on tämän loppuvuoden yksi suurimmista hiteistä SnapPap, eli vegaaninen nahkapaperi. Tämä Saksassa kehitetty selluloosan (eli paperin) ja lateksin (luonnonkumi) yhdistelmä muistuttaa ihan paksua pahvia. Sitä voi kuitenkin pestä jopa pesukoneessa, sitä voi ommella ja se kestää kuulemma hyvin käyttöä.   Itse ostin palan Ullakasta, joissa tätä löytyi ruskeana, harmaana, valkoisena ja…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!