| | |

Ommel 2018, käsityötapahtuma ompelun ystäville

 

On ihana huomata, kuinka meitä käsitöiden ystäviä hellitään. Yhteisöllisyys tekee tästä lajista mitä parhaimman, ja juuri tapahtumien sekä messujen anti voimaannuttaa. Ja kun vauhtiin pääsee nimenomaan ompelun ystävät, saadaan aikaiseksi Ommel, ilmaistapahtuma monipuolisella tarjonnalla ja sykkeellä!

Ommel on siis vallannut Espoon Opinmäen kampuksen, ja on kerännyt alueen täyteen innokkaita ompelun harrastajia ja ammattilaisia. Kävin eilen paikalla sekä ostoksilla, tutustumassa laneihin sekä työpajoihin, kuuntelemassa luentoja, hiplaamassa kankaita, nauramassa ystävien kera ja hakemassa ideoita koko ompeluun. Monet ilmaiset työpajat, luennot ja esimerkiksi ompelukone-esittelyt oli mukava nauttia yhdessä ja samassa paikassa.

Meidän asiakkaiden lisäksi paikalla oli itselleni lähes ennätysmäärä kangasmyyjiä saman katon alla. Siinä missä esim. Tampereen Kädentaidot messuilla kangasmyyjät on ripoteltu eri halleihin, oli ne Ommel tapahtumassa toki kerätty kaikki saman kampuksen sisälle. Paikalla oli vanhoja tuttuja myyjiä, mutta ilahduttava määrä myös uusia tulokkaita. Pieniä kangakauppoja syntyy yhä enemmän ja enemmän, ja nyt niitä löytyykin Suomesta jo kymmeniä. Minulla kestikin siis hetki, ennen kuin osasin päättää mitä oikeasti tarvitsen, ja keneltä myyjältä. Tarjontaa olis siis hyvin!

 

 

Yhteisöllisyyden lisäksi näiden tapahtumien paras puoli on uudet inspiraatiot. Tällä kertaa kangaspuolella yritin vilkuilla enemmänkin erikoismateriaaleja, korvat kuuntelivat brändin ja käsityölehden rakentamista, sekä aivot nauttivat keskusteluista tuttujen bloggaajien ja muiden ystävien seurasta. Moni kuitenkin otti vielä askeleen pidemmälle, ja ompeli festareilla yötä päivää. Ehkä minäkin vielä joku vuosi?

Toisaalta sain myös inspiraation moneen kysymykseeni. Kuinka tänä vuonna voisinkin vastata useammin “kyllä!” (paitsi paljettipukujen ompeluun), kuinka ne rajoitteet ovat vain omassa päässä, ja kuinka olisin sittenkin kaivannut jopa hitusen tilkkutyöpuuvilloja kaikkien niiden joustavien kankaiden sekaan. Uskokaa tai älkää, mutta tilkkutöistä voi oikeasti saada aikaan todella tyylikästä jälkeä, katsokaa vaikka Pomadan blogista ja alla olevista kuvista!

 

Eniten tykkäsin siis Ommel-festareiden monipuolisesta tapahtumasta. Siellä oltiin otettu huomioon niin himo-ompelijat, uusia työtapoja kaipaavat, inspiraatiota etsivät kuin myös vähän kaikkea vain katselevat. Minä taisin tällä kertaa kuulua jälkimmäiseen kastiin, ja pärjäsin aivan mainiosti hyvillä luennoilla, jutusteluilla kangasmyyjien ja ystävien kera, sekä myös sillä tunnelmalla. Järjestelyt oli hoidettu mallikkaasti, ruoka oli maukasta ja tunnelma oli ihanan rento. Näillä pärjää jo pitkälle, toivottavasti Ommel-festarit nähdään myös ensi vuonna!

 

Niin jaa että mitäkö sitten ostin?

Viimeisessä kuvassa näkyykin ostoksiani, eli Kangaskapinan joustocollegea, Hellin Sinua lycraa, Ommellisen Babushka Rosesia, Vanja Sean pehmeää neulosta ja Ehdan printtitrikoota. Ostokset jäivät maltillisiksi, kiitos vain yhden käsityöalan keskittymän. Seuraavaksi sitten Jyväskylän Neulefestarit? 😉

 

Samankaltaiset artikkelit

8 Kommenttia

  1. Kiva yhteenveto festareista!
    Kävin itse nuorimman lapsen kanssa jo perjantaina, mutta pienen ihmisen kanssa jäi lähinnä kangasmyyntikojujen puolella pyörimiseksi kun päivöuni ei maistunut.
    Tänään yritän päästä viekä uudelleen livahtamaan jos ehtisi jonnekin työpajaankin piipahtaa, ainakin Hope-pajassa ja toivottavasti Makebran alushousumaratoniin.

    1. Kiitos!

      Olen itse oppinut, että vaikka olisi kuinka kiva ottaa pieni ihminen mukaan näihin tapahtumiin, on meillä aikaa vielä joskus myöhemminkin. Ajattelin ensin että 8-v voisi olla ikä vaikka Tampereen messuille, mutta nyt kun se lähestyy uhkaavasti, taidan siirtyä ikään 10v 😀

  2. Siis ihanat festarit! Harmi vain ettei minulla olisi ollut mitään mahdollisuuksia päästä osallistumaan. Mietin että pitäisi alkaa itse järjestelemään tänne kotikonnuille (keski-suomeen) ompelulaneja jos ei ihan festareita saa aikaiseksi… Neulefestarit kolkuttelee jo ovella, sinne ainakin pääsen!

    1. No siellä oli ihanaa, ja toivottavasti joku seuraava vuosi pääset mukaan. Neulefestarit tosiaan jo kolkuttelee, itsekin taidan tulla sinne taas tänä vuonna 🙂

  3. Voi että kyllä harmittaa kun ei ollut mahkuja lähteä.. Jospa tapahtuma saisi jatkoa ja ensi kerralla pääsisin….

    1. Toivon todella, että tapahtuma saa jatkoa. Mikäli oikein ymmärsin, oli heidän kävijätavoitteensakin ylittynyt, joten toivon että myös myyjät olivat tyytyväisiä ja tapahtuma saa jatkoa 🙂

  4. Nappasitpa hienoja kuvia ja kiitos kivoista sanoista 🙂 Kyllä, tilkkutyökankaita tosiaan kaipailin minäkin.

    1. No nyt kuin nämä toiveet on esitetty ääneen, niin ehkä saamme tilkkukankaita ensi vuonna! 😉

Vastaa käyttäjälle Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *