| | | | | | | | |

Lippiksen kaava ja ompelu

 

Lapseni totesi kesän alussa tarvitsevansa uuden lippiksen. Samaan hengenvetoon hän myös ilmaisi haluavansa lippiksen nimenomaan kaupasta, koska en kuitenkaan osaa ommella OIKEAA lippistä. Siis tiedättehän, sellaista joka puolelta vahvistettua, ja lippa täysin kovetettuna.

Ja kun lapsi sanoo ettei äiti osaa, niin sehän tarkoittaa toki parin lippiksen ompelua!

Tämä lippiksen kaava pohjautuu aiemmin julkaisemaani lierihatun kaavaan. Sen päälaen muodostavat kiilat toimivat siis samalla tapaa, ne ovat vain lierihatun kaavasta poiketen korkeampia paloja. Lisäksi lippiksessä on huomioitu lapsen tärkein toive, eli taakse tuleva säätösysteemi.

Lippiksen lippa on helppo saada kovaksi Eurokankaasta löytyvällä huopavahvikkeella. Siinä on silitysraudalla liimattava liima toisella puolella, eli toimii aivan samalla tavalla kuin tavallinenkin tukikangas. Itse käytin pelkkää huopavahviketta, mutta jotta lipasta saisi vieläkin tukevamman, suosittelen käyttämään tukikangasta lippaosien nurjille puolille, sekä niiden lisäksi vielä huopavahviketta. Myös lippiksien kankaat löytyi Eurokankaasta. Ne taitaa olla jotain vaatekankaita, ulkoilupuolelta löysin.

Tein lippiksiä muiden töiden ohella pari päivää. Sain epäileviä katseita lapsilta, ja lopussa jopa kiitosta. Osasin kuulemma lipan tikkaukset tosi hyvin ja oikein, sekä tuo säätöremmi takana on juuri sellainen kuin mitä lapsi toivoi. Mutta kuulemma lippa voisi olla vielä hitusen kovempi, samoin kuin muukin lippis. Mutta käytössä nämä eivät silti tunnu häiritsevän, ja toki lisää kehitystyötä tämän suhteen voin tehdä vaikka kuinka pitkään.

Ehkä seuraavaksi kukkalippis? 😉

Ohje ja ilmainen lippiskaava

Lataa tästä ilmainen kaava

Tarvitaan:

30 cm joustamatonta paksua puuvillakangasta

10 cm vinonauhaa

20 cm huopakoviketta (ja/tai tukikangasta)

pienet palat tarranauhaa (noin 1,5 cm x 5 cm x 2 kpl)

55-60 cm ripsinauhaa (vinonauhakin sopii!)

ompelulankaa

silitysrauta ja -lauta

 

Koot:

1-3 vuotiaat sopii noin 48-51 cm päänympärykseen

3-7 vuotiaat sopii noin 52-54 cm päänympärykseen

teini – aikuinen sopii noin 55-57 cm päänympärykseen

vielä isomman saat lisäämällä saumanvaroja kiilaan.

Napakamman taas saat, kun ompelet valitsemasi koon 1 cm saumanvaroilla.

Jos haluat tehdä takaosan säätövaraan lisää säätöä, leikkaa siitä noin 0,5-1 cm isompi kuin kaavassa.

 

 

Ohje lippalakin ompeluun:
  • leikkaa valitsemastasi kankaasta kuvan mukaisesti 4 kpl kiiloja ilman “koloa”, ja 2 kpl kolollisia kiiloja (vastakkaiset puolet!)
  • Mikäli haluat hattuosasta oikein tukevan, silitä kaikkiin kiilaosiin (ja lippaan!) tukikangas nurjalle puolelle ennen ompelua.
  • Työtä helpottaa, kun kiilat huolitellaan ennen ompelua joko saumurilla, tai ompelukoneen siksakilla.
  • Aloita ompelemalla kiiloja aina 3 kpl vierekkäin, oikeat puolet vastakkain. Silitä saumat auki!
  • Ompele nämä kaksi kiilojen osaa yhteen, pitkät kaarevat sivut oikeat puolet vastakkain
  • Ompele seuraavaksi lipan kaareava sauma, oikeat puolet vastakkain. Voit ommella normaaleilla saumanvaroilla, mutta leikkaa saumanvarat kapeiksi ompelun jälkeen. Käännä lippa, ja silitä.
  • Leikkaa huopavahvikkeesta vahvike lipan sisään, ja asettele se sinne siten että kaikki saumanvarat jäävät joko ylös tai alas. Silitä huopavahvike lippaan, ja ompele lippaan toivomasi tikkaukset.

(jatkuu kuvien alla!)

 

  • leikkaa lippiskankaasta vielä 5 cm x 7 cm  x 2 kpl palat. Ompele niistä molemmista pitkät saumat, oikeat puolet vastakkain. Käännä ne auki ja silitä.
  • Ompele toisen nurjan puolen palan päälle tarranauhan pehmeä puoli, ja toiseen taas koukkupuoli.
  • Kiinnitä ne noin 2 cm päähän hatun alareunasta hatun takana olevan säätökolon molemmin puolin. Tarkasta, että ne tulevat siten, että myös toimivat! Eli esim koukkupuoli ylöspäin, ja pehmeä puoli nurinpäin.
  • Ompele samaan saumaan myös vinonauhan toinen puoli.
  • Leikkaa aukileikkauksia saumanvaraan, silitä ja tikkaa vinonauha nurjalle
  • Kohdista hatun ja lipan keskikohdat, ja harsi lippa paikoilleen. Voit toki ommella sen suoraankin kiinni, mutta suosittelen erittäin hyvää neulausta ennen sitä.
  • Ompele hatun alareunaan vielä ripsinauha, oikeat puolet vastakkain.
  • Käännä ripsinauha sisäpuolelle, silitä kunnolla ja tikkaa se hatun reunasta vielä kiinni.
  • Voit ommella oman ompelumerkkisi vielä hattuun, ja sitten onkin aika nauttia kesästä!

 

Muista lisätä #lakkikesäkuu ja #mehukekkeritkässävuosi tunnisteet Instassa, jos innostut ompelemaan kaavalla. Mukavia ompeluhetkiä!

Samankaltaiset artikkelit

4 Kommenttia

  1. Kiitos! Mä oon suunnitellut ompelevani itselleni farkusta lippiksen. Kaavojen puute on ollut ongelma, mutta ei enää 🙂

    1. Oih, farkkulippis olisikin muuten HIENO! Aivan mahtava idea, en malta odottaa lopputulosta 🙂

  2. Hei!

    Kaavoja ei löydy linkin alta. Voisiko ne laittaa tänne sivuille uudestaan!

Vastaa käyttäjälle Ousku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *