| | | | | |

Paksut ja monikäyttöiset säärystimet, helppo ohje

Talven voi myös viettää tosiaan merinovillasukkahousuissa, jolloin housujen tilalla voi käyttää esimerkiksi monikäyttöisiä säärystimiä. Säärystimistä voi tehdä yksiväriset, moniväriset tai pysyä vaikka vaan kahdessa hyväksi todetussa.

Itse neuloin nämä lämpimääkin lämpimämmät säärystimet Rintalan tilan luomuvillasta. Lanka on siis Rintalan tilan Helmi, joka keritään tilan omista karitsoista. Sävyt ovat luonnonsävyjä, ja lanka onkin ilmavaa, eläväpintaista ja kevyttä. Ihanan lämmintä, luonnollisen näköistä ja myös mukavaa neulottavaa.

Yhden koon säärystimet

Nämä helpot, ja silti näyttävät säärystimet neulotaan yhdessä koossa. Puolivälissä neulomista on hyvä sovittaa, jonka jälkeen voi päättää kavennetaanko vai levennetäänkö, eli koon valinta voi muuttua kesken neulomisen. Se on ihan jopa suositeltavaa, ja näin säärystimistä saa varmasti oikean kokoiset.

Minä levensin tällä kertaa ohjeen mukaan. Eli aloituskohta jäi siis nilkkaan, ja päättely tuli ylös. Mikäli päätät kaventaa, tulisi aloitus ylös ja päättely nilkkaan. Nämä ovat olleet käytössä niin ihanan lämpimät, etten pakkasilla raaski riisua sisälläkään.

Tulostettava versio suosituista säärystimistä

Tämä säärystimien ohje on noussut lyhyessä ajassa Käsityökekkereiden suosituimmaksi ohjeeksi. Sen myötä julkaisin nyt siis ohjeen selkeämmässä ja luettavammassa muodossa. Nyt tämä säärystiminen ohje löytyy siis tulostettavana versiona myös verkkokaupastani.

Tilaa tulostettava versio itselle tai lahjaksi!

Haluaisitko tilata helppoja käsityöohjeita suoraan sähköpostiisi?

Pysy mukana käsitöiden maailmassa, ja tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje! Kerron siinä uusista ohjeista, kursseista ja muista käsityömaailman uutuuksista. Uutiskirje ilmestyy noin 2-3 krt kuukaudessa. Tilaa uutiskirje alla olevalla lomakkeella, ja vahvista se saamasi sähköpostilinkin kautta.

Ohje helpot ja paksut säärystimet

Rintalantilan Helmi, tai esim. Novitan 7 veljestä tai Kehrän Lauri

noin 70 g väriä 1

noin 10-20g väriä 2

Puikot 3,5 mm – 4 mm

Tiheys 10 cm = 18-20 silmukkaa

  1. Luo 60 silmukkaa värillä 1
  2. Neulo 2 oikein ja 2 nurin resoria noin 3 cm suljettuna neuleena
  3. Neulo yksi kerros oikein.
  4. Neulo yksi kerros nurin värillä 2.
  5. Neulo 6 kerrosta oikein värillä 1.
  6. toista kerroksia 4-5 yhteensä viisi kertaa.
  7. sovita, ja tarkkaile tarvitseeko sinun leventää vai kaventaa, ja valitse ohjeista  kohta 8 TAI 9 sen mukaan. Jatka sen jälkeen kohtaan 10.
  8. Levennä näin: Neulo yksi kerros nurin värillä 2.  *^ Neulo 1 kerros oikein värillä 1. Neulo seuraavan kerroksen ensimmäinen silmukka ensin edestä oikein, tiputtamatta sitä puikolta. Neulo sama silmukka uudelleen myös takaa oikein, ja tiputa sen jälkeen puikolta. Tämä on lisäys L1. Tee L1 myös saman kerroksen lopussa toiseksi viimeiselle silmukalle. Neulo seuraava kerros oikein ^*. Toista  *^ – ^* nämä kaksi kerrosta, ja neulo kaksi seuraavaa kerrosta oikein.  Toista tämä kohta  kaksi kertaa. Yhteensä lisätään siis 8 silmukkaa.
  9. Kavenna näin (jos et valinnut kohtaa 8.): Neulo yksi kerros nurin värillä 2.  *^ Neulo 1 kerros oikein värillä 1. Neulo kerroksen kaksi ensimmäistä silmukkaa oikein edestä yhteen. Tämä on kavennus K1. Neulo oikein, kunnes kerroksen lopussa on jäljellä 2 silmukkaa. Tee K1. Neulo seuraava kerros oikein ^*. Toista  *^ – ^* välisiä kerroksia  yhteensä kaksi kertaa ja neulo kaksi seuraavaa kerrosta oikein. Neulo taas yksi kerros nurin värillä 2.  Toista tämä kohta kaksi kertaa. Yhteensä kavennetaan siis 8 silmukkaa.
  10. Toista kohtien 4-5 kerroksia vielä yhteensä 4 kertaa.
  11. Neulo yksi kerros nurin värillä 2.
  12. Neulo yksi kerros oikein värillä 1.
  13. Neulo 2 oikein ja 2 nurin resoria noin 3 cm suljettuna neuleena värillä 1.
  14. Päättele silmukat löyhästi: Neulo kaksi silmukka oikein. Nosta ensimmäinen silmukka toiseksi neulotun silmukan yli, siten että oikealle puikolle jää vain yksi silmukka. Neulo seuraava silmukka oikein, ja nosta aiemmin puikolla ollut silmukka sen yli. Jatka näin päättelemistä löyhästi. Kun vain yksi silmukka jää jäljelle, katkaise lanka ja vedä se viimeisen silmukan läpi.
  15. Päättele langat nurjalle puolelle
  16. Höyrytä säärystimet kostean harson läpi ja ota käyttöön!

Samankaltaiset artikkelit

15 Kommenttia

  1. Haa! Juuri tänään ajattelin, että multa puuttuu pinkin/ lilan sävyiset säärystimet ja että täytyisipä ottaa niistä pieni lomaprojekti. Ja tässäpä tuli juurikin sopiva idea ohjeeksi. Ensi viikko näyttää sen, pääseekö todentumaan. Mutta kiitos ohjeesta joka tapauksessa. 🙂

    1. Mahtavaa tulosta Raisa! Toteutit juuri sen, mikä on ollut itselläni jo pitkään ompelulistalla 🙂

  2. Hmmm… Kohdassa 9. taitaa olla joku virhe. Ainakin värin pitäisi vaihtua 1:ksi. En myöskään ole varma onko ensimmäiset kavennukset jo ensimmäisellä oikealla rivillä vai sen jälkeen. Kohdasta 8. päätellen vasta toisella rivillä
    “Tee K1 myös saman kerroksen lopussa toiseksi viimeiselle kerrokselle.” ei varmaan kierroksille, olisiko silmukoille? Vai samassa raidassa? Vissiin samassa oikeiden silmukoiden raidassa kahdella rivillä kavennetaan ja toiston toisella kertaa voi jättää tekemättä yhden rivin ennen kun tekee nuo kaksi viimeistä, koska jos laskin oikein niin silloin tulisi seitsemän kierrosta yhteen väliin
    Paljonko silmukoita työssä pitäisi olla kavennusten jälkeen?

    1. Hei S-M,
      ja kiitos tarkkaavaisuudestasi! Ohjeessa tosiaan oli virhe, suuret pahoitteluni siitä. Olen nyt korjannut sen, ja itseasiassa virhe oli jo edellisessäkin kohdassa. Toivottavasti tämä on nyt selkeämpi?

      Levennä näin: Neulo yksi kerros nurin värillä 2.  *^ Neulo 1 kerros oikein värillä 1. Neulo seuraavan kerroksen ensimmäinen silmukka ensin edestä oikein, tiputtamatta sitä puikolta. Neulo sama silmukka uudelleen myös takaa oikein, ja tiputa sen jälkeen puikolta. Tämä on lisäys L1. Tee L1 myös saman kerroksen lopussa toiseksi viimeiselle silmukalle. Neulo seuraava kerros oikein ^*. Toista  *^ – ^* nämä kaksi kerrosta, ja neulo kaksi seuraavaa kerrosta oikein.  Toista tämä kohta 8 kaksi kertaa.
      Kavenna näin (jos et valinnut kohtaa 8.): Neulo yksi kerros nurin värillä 2.  *^ Neulo 1 kerros oikein värillä 1. Neulo kerroksen kaksi ensimmäistä silmukkaa oikein edestä yhteen. Tämä on kavennus K1. Neulo oikein, kunnes kerroksen lopussa on jäljellä 2 silmukkaa. Tee K1. Neulo seuraava kerros oikein ^*. Toista  *^ – ^* välisiä kerroksia  yhteensä kaksi kertaa ja neulo kaksi seuraavaa kerrosta oikein. Neulo taas yksi kerros nurin värillä 2.  Toista tämä kohta 9 kaksi kertaa.

      1. Tein kavennuksen ohjeesi mukaan, mutta kierroksen lopussa silmukat yhteen niin, että viimeisen silmukan sisältä kahden silmukan kavennus niin silloin kavennuksesta tulee kaunis ja jatkuu kauniina seuraaviin kavennuksiinkin.

  3. Voitko selventää kavennus osion, montako silmukkaa sillä on tarkoitus vähentyä.

  4. Olisiko mitään mahdollisuutta ostaa sinulta tuollaiset harmaakirjavat säärystimet, kun en itse osaa neuloa, kädetkin ovat kipeät nivelrikon vuoksi. Olisin tosi kiitollinen.

    Ystävällisin terveisin

    1. Hei Tuula, ja kiitos viestistäsi! Teen ohjeita ilosta ja työkseni, mutta valitettavasti aikani ei riitä tilausneuletöihin. Toivottavasti löydät tekijän esim paikallisten käsityöläisten joukosta. Mukavaa joulua!

  5. Neuloin tällä ohjeella kivat säärystimet.
    Lankana oli seiskaveikka, jota kuluikin huomattavasti enemmän mitä ohjeessä oli mainittu. Säärystimet painoivat 143g 😅
    Ei niin kevyttä tavaraa, kuin tuo rintalantilan helmi 🙂

  6. Kiitos hyvästä ohjeesta. Näin aloittelevana neulojana mietin värin vaihtoa. Katkaisetteko värin 2 langan aina nurin kierroksen jälkeen vai kulkeeko jotenkin mukana?

  7. Käytin 7 veljestä Pohjola-lankaa, ja ekat säärystimet jotka tein toissavuonna, johtivat siihen että oli painuttava kauppaan ostamaan toinenkin kerä pääväriä, kun yksi kerä sitä ei ollut tarpeeksi. Tästä viisastuneena, ja kun mökiltä en pääse lankakauppaan, päätin saada langat riittämään värinvaihtoniksillä. Vähän säärystimen puolivälin jälkeen vaihdoin lankojen värit päittäin niin että kudoin 3 kerrosta oikein yhdellä, 3 toisella värillä, ja siitä eteenpäin värit olivat toisinpäin kuin aloittaessa. Paitsi että lanka riitti nyt oikein hyvin, lopputulos oli todella tyylikkään ja kivan näköinen! Bonuksena vielä sekin, ettei säärystimiä pukiessa tarvitse tarkistaa, kumpi pää on kumpi.

Vastaa käyttäjälle S-M Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *