| | | | |

Ideoita jämätilkkujen käyttöön

 

Tervetuloa siis viettämään #mehukekkeritkässävuosi teemaa, teitä lähtikin mukaan ihanan paljon! Vuosi lähtee siis käyntiin #jämätammikuun merkeissä. Jo pari vuotta sitten vietin kokonaisen blogivuoden antamalla vinkkejä kankaiden kierrätykseen. Kaivoinkin siis blogin arkistojen uumenista ensimmäiset vinkit erilaisten jämätilkkujen hyödyntämiseen.

 

Näin ompelijana on selvää, että tilkkuja tulee vääjäämättä koko ajan lisää ja lisää. Siksi niille on oltava oma kierrätysjärjestelmä, tai edes jonkinlainen laatikko jota voi välillä näennäisesti yrittää tyhjentää. Se kun on selvää, että tilkkulaatikkoa harvoin saa kokonaan tyhjennettyä, saati pysymään tyhjänä. Siksi kokosin tähän jo aiemmin kertomiani vinkkejä tilkkujen hyödyntämiseen.

 

  1. Jämäkangasmatto

Tämä matto syö sisälleen ehkä eniten tilkkuja, kuin mitä voisi kuvitellakaan. Leikkuuta ja letitystä voi tehdä sohvalla hyvän sarjan parissa, mutta ompelu taas vaatii paksuja neuloja ja hyviä hermoja. Hifistelijät voivat tehdä maton esim. musta-valkoisenakin. Ohje perusmattoon ja ohje isoon mattoon.

 

 

2. Rahi tai tyyny, jonka sisälle saa tuhottua saumurijätteet

Saumuri, ja muu todella pieni leikkuu- ja ompelujäte on myös tuote, jota kertyy koko ajan lisää. Painava rahi tai lattiatyyny onkin ekologinen vaihtoehto säkkituolille. Halutessaan saumurijätettä voi kerätä vaikka koko vuoden, jolloin saumuri- ja leikkuujätettä riittää isommankin rahin tai tyynyn sisustaksi. Itse olen tehnyt sekä farkuista rahin, että myös trikoosta tyynyjä.

 

3. Erilaiset viirit

Erilaisia viirejä ja muita koristeita voi ommella helposti niin vanhoista lakanoista, kuin myös värikkäistä trikoistakin. Niitä voi ommella ihan yksinkertaisina, tai vaikka saumuroida kolmioita, pyöreitä laineita tai muita muotoja.

 

 

4. Askarteluun lapsille

Tilkkuja voi lahjoittaa joko omille lapsille askarteluun, tai kysyä läheiseltä päiväkodilta tai koululta olisiko heillä tarvetta. Tilkkuja voi käyttää myös kortteihin, taideteoksiin yms.

 

5. Vaatteiden korjaus uudella paikalla

Trikootilkkuja saa käytettyä helposti myös applikaatioihin. Silitä toiselle puolelle tukikangas, ja ompele hauska kuvio reiän tai pinttyneen lian päälle. Ja taas pääsee suosikkivaate käyttöön!

 

 

6. Alushousuiksi

Pienet tilkut ovat oivia esimerkiksi lasten alushousuiksi. Kaavoja voi ottaa vanhoista alushousuista, tai ostaa kaava esim. Jujunalta.

 

7. Kori tai kukkaruukku

Tähän voi hyödyntää niin kankaiden, kuin myös lankojen jämiä. Virkkaa kori siten, että kangas kulkee koko ajan ns. sisäpuolella, ja lanka menee sen ympärillä. Todella nopeaa ja saa vaikka mitä virkattua!

 

 

8. Tossut

Tossut voi ommella myös joustavista kangakista, kunhan muistaa silittää tarpeeksi paksun tukikankaan nurjalle puolelle.Varioi siis erilaisia, ja pohjaksi sopii parhaiten kierrätetty nahka.

 

9. Vauvojen lelu tai mobile

Tämä oli yksi suosikkini, ja sen ompelu oli todella hauskaa. Harmi etten ole tajunnut tehdä näitä lisää ystävien lapsille. Mobilen sisään saa myös ängettyä vanhan tyynyn jämät.

 

10. Pipo

Pipo on klassikko, ja sen voi myös ommella neljästä eri palasta.

 

11. Rätit ja nenäliinat

Yhtenä suosikkinani on kuitenkin rätit ja nenäliinat. Niitä tarvitaan kaikkialla, ja niitä voi ommella kaikesta puuvillasta, bambusta ja muusta pehmeästä! Nenäliinoihin paras materiaali on vanha lakana, ja näin flunssakauden aikana puuvillaisia nenäliinoja ei voi olla koskaan liikaa.

 

Seuraavaksi jatketaan jämälangoilla, ja pian jo uusilla vinkeillä jämäkankaiden ja lankojen käyttöön. Omia vinkkejään voi käydä linkkaamassa Mehukekkerit fb-sivulle tämän postauksen alle, tai jättää tähän kommentteihin!

 

 

 

Samankaltaiset artikkelit

4 Kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *