| |

Budjetti kaupungille ja sen asukkaille

ruusuja sinulle ja minulle

 

Syksyn aikana olen vihdoin oppinut kutsumaan itseäni valtuutetuksi. Olen myöntänyt itselleni luvan olla ihan oikea kaupunginvaltuutettu, sekä Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan jäsen. Syksy onkin sujunut seminaareissa, kokouksissa, iltakouluissa ja oman valtuustoryhmän palavereissa. On ollut mielenkiintoisia keskusteluja, oivia päätöksiä ja naurunpyrskähdyksiä jopa valtuustosalissa. Voi siis sanoa, että olen päässyt osaksi uutta valtuustoa, ja nauttinut uudesta työstäni päättäjänä.

 

Kesäkuun hiljaisen alun jälkeen oikea työ alkoi kunnolla jo heti elo-syyskuussa. Alusta asti pääsimme lautakuntatasolla ottamaan osaa budjetin suunnitteluun ja sen rakentamiseen, ja yhdessä oman valtuustoryhmän kanssa olemme päässeet keskustelemaan budjetista ennen sen virallista julkistamista. Olemme kuulleet perusteluita päätöksille, nähneet taulukoita, sekä lukuja ja numeroita eri muodoissa.

 

Omia tavoitteitamme on ohjannut kuntavaaliohjelmamme. Tärkein tavoitteemme on ollut tehdä Hämeenlinna, jossa viihtyvät asukkaat, palveluita ei heikennetä, koulutukseen ja sivistykseen panostetaan, kaupunkirakennetta kehitetään jalankulkijoille ja joukkoliikenteen ehdoilla. Olemme tehneet näihin liittyviä tärkeitä päätöksiä jo lautakunnissa, ja nyt työ näkyy jo budjettikirjassa.

 

Hämeenlinnan budjettikirja lukujonossa

Hyvän sään aikana kirja

 

Itselleni tärkein oppi onkin tullut lautakuntatyöstä. Siinä missä budjettikirjan lauseista ja lauserakenteista varmasti äänestetään vielä valtuustossa, on sinne saatu kuitenkin tärkeitä meidän esittämiä kohtia. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja ei nosteta, terveyskeskusten asiakaspalvelumaksut esitetään pidettäväksi samana (eli maksuja ei nosteta) ja kevyenliikenteen väyliin ehdotetaan lisärahaa. Yhteistyö on siis kantanut hedelmää, suuri kiitos koko meidän mahtavalle valtuustoryhmällemme!

 

Töitä silti riittää. Haluaisimme ilmastonmuutoksen ehkäisyn myös esille, ja siihen hyvä inspiraatio onkin ollut nyt uusi “Hyvän sään aikana” -kirja, joka on myös Tieto-Finlandia ehdokkaanakin. Erittäin raskas aihe, mutta jonkunhan näitäkin on pakko käsitellä, ja hyvä olisi miettiä myös kuntakohtaisesti. Hämeenlinnan vuoden 2018 budjetti ja uusi strategia hyväksytään, tai hieman vielä muokataan ensi viikon valtuuston kokouksessa, jonka jälkeen tarkempi rahojen jako jatkuu lautakuntatasolla. Saa nähdä, saammeko tavoitteitamme näihin vielä lisää mukaan.

 

Kiitos teille viesteistä ja ajatuksistanne, kuuntelen niitä erittäin mielelläni. Laita siis sähköpostia, yksityisviestiä facebookissa tai kommenttia tähän alas, keskustellaan huolista ja tavoitteista yhdessä!

 

Minä piristin jo nyt itseäni uusilla hiuksilla ja luonnonmukaisella kosmetiikalla, eli huulipunalla. Yllättävän piristävää näin pimeisiin iltoihin, kaiken tämän muun tekemisen lomassa!

 

Kuinka päästä vihreäksi kunnaksi

hämeenlinnan vihreä valtuutettu Veera Jussila

Samankaltaiset artikkelit

2 Kommenttia

Vastaa käyttäjälle Veera Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *