-Supersuositut käsityöohjeet

Vihreä uusi alku (mullan vaihto sisäkasveille)

IMG_3360

IMG_3361

 

Viimeiset kolmisen viikkoa on mennyt erittäin vihreissä merkeissä. Olen jalkautunut kaduille, kauppojen eteen, erilaisiin yleisötilaisuuksiin ja kävelyreiteille. Olen puhunut, keskustellut ja kuunnellut. Olen ollut somessa, käynyt kokouksissa ja ihan siinä normaalissa arkityössänikin. Olen pukeutunut vihreään liiviin, pipoon ja huiviin, ja jaellut esitteitä ja puheenvuoroja. Tänään onkin aika levähtää, ja jäädä odottamaan työn tuloksia.

 

Vaalityön lomassa uudistin myös kodin vihreät. Tässä apunani toimi perheen nuorin ja innokkain apuri, pikkuisilla tassuillaan joka puolelle ehtivä Tähkä. Jostain ihmeen kaupalla olin kuitenkin talven aikana onnistunut tappamaan VAIN yhden tai kaksi kasvia, joten multien vaihdossa oli hieman ruuhkaa.

 

IMG_3367

 

 

Vihreät sisustusihmeet ehtii siis vielä pelastaa kesää odotellessa. Ne kaipaavat uutta puhtia uudesta mullasta, hieman isommasta ruukusta ja elinvoimasta. Tällä kertaa halkaisin pari kasvia keskeltä varovasti juuria kovasti suojellen, ja sain siten uusia kasveja lisää. Tämä oli yllättävän helppoa, ja tämän ohella osasta kasveista voi irrottaa myös pistokkaita ja jurruttaa niistä uusia alkuja.

 

Siirrä katse siis elinvoimaiseen tulevaisuuteen ja tee päivästä VIHREÄ! (Käytä siis äänioikeuttasi ja muista äänestää mullanvaihdon lomassa 😉 )

 

IMG_3371

IMG_3395

IMG_3391

Jaa ohje tai teksti myös eteenpäin?

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on whatsapp
Veera

Veera

Kokoonparsija, muotoilija ja aina jotain puikoilla.
Orvokkipelto Kaarrokepaita Kirjoneule Ohje

Käsityökekkerit 2020

Supersuositut käsityöohjeet kiinnostivat pandemian aikaan paljon. Mitkä olivat Käsityökekkerit-sivuston luetuimmat ohjeet, ja paljon sivuilla kävi lukijoita?

Lue lisää »

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Käsityökekkerit-uutiskirje!

Ilahdutan sinua käsityöohjeilla ja muilla vinkeillä suoraan sähköpostiisi noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Tehdään käsitöitä yhdessä!

Muita kiinnostavia ohjeita?

Vuoden 2019 käsityötrendit?

Kaupallinen yhteistyö Tampereen messut ja Kädentaidot, lippu messuille saatu Käsityöala muuttuu vuosien mukana. Trendit elävät, ja uusia tulee koko ajan

Perjantain polttavat

  Olen tänään haahuillut päivän villasukat jalassa kotona lasten kanssa. Päivänä aikana on ehtinyt miettiä ties mitä polttavia kysymyksiä, sekä

Joulukuun tunnelmia

      Syksyn ollessa vauhdikas monelta osin, on myös joulukuu jatkunut vauhdikkaissa merkeissä. Olemme ostaneet ensimmäisen oman joulukuusemme, unohtaneet