Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Lapsen suunnittelema keppihevonen

8.2.2017

itsetehtykeppari

IMG_2079

 

Perheen PikkuSisko on käynyt pitkään kaupungin kuvataidekoulun järjestämässä Muotoleikki-työpajassa kerran viikossa. Hän leikkii siellä väreillä oman aikuisen kanssa, ja joka kerta hämmästymme kotiin kannettavien taideteosten määrästä. Syksyllä kuvataidekoulu Aimo täytti pyöreitä vuosia, jonka kunniaksi lasten tekemistä taiteista koottiin ihka oikea taidenäyttely taidemuseolle. Myös PikkuSiskon teos pääsi esille.

 

Olimme jo syksyn ajan vuoroviikoin valmistaneet yhdessä lapsen kanssa keppihevosta. Kaikki lähti toki suunnittelusta ja kaavoista, joista seurasi kankaan valintaa, ompelua, huovuttamista, helmien maalausta ja pujottelua, paljon kangassuikaleita ja pimeässä hohtavia maaleja. Oli yhteisiä hetkiä vanupussin äärellä, sekä ompelua samaan aikaan kun lapsi repii hevosta leikkiin.

 

huovutetut korvat

IMG_2084

 

Normaalisti PikkuSisko on halunnut mennä muotoleikkikouluun aina vain isänsä kanssa. Tähän projektiin minäkin pääsin mukaan, mikä oli suuri onni. Olisin ehkä valinnut projektiin eri kankaat jos olisin ollut sillä kerralla mukana, mutta toisaalta tämä on lapsen suunnittelema ja yhdessä valmistama.

 

Vinkit keppihevosen ompeluun:

  • Piirrä kaavat
  • kepin varteen on hyvä teipata etukäteen iso pala superloonia tai paksua vanua, eli tehdä ns. stoppari
  • ompele harja mukaan jo samalla kun ompelet koko hevosen
  • korvia, silmiä ja muita voi lisätä myöhemminkin, jos ei halua tehdä heti aluksi
  • täyttämisen jälkeen kaulaan on hyvä jättää tilaa, jotta kankaan saa vedettyä tiiviiksi kepin ympärille

 

Hevosen nimi on Emma. Sillä on leikitty nyt näyttelyn päätyttyä ja taidamme innostua tekemään näitä lisää ihan kotonakin.

 

keppihevosen korvat

kaksivärinen keppari

keppiheppa

Haluatko jakaa tekstin vielä kaverille?

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.